Perinteinen
rakennuslupahupailu

• Helena Lindström: Mökkiloukku, Kakskerran nuorisoseuran teatteri, sovitus ja ohjaus Hanna Mäkinen, musiikki Jyrki Suominen, lavastus Jarl Lindström, Jouko Tuominen ja työryhmä, puvustus työryhmä, valot Jarl Lindström ja Salla Ketonen, 14.5.

Moni omakoti- tai mökkiasuja lienee törmännyt rakennuslupakiemuroihin, jotka Turussa ovat tunnetusti aivan erityisen mutkikkaita.

Kakskerran nuorisoseuran teatterin pitkäaikainen aktiivijäsen Helena Lindström on kirjoittanut kotinäyttämölleen ”rakennuslupakomedian”, joka perustuu Lindströmin omiin rakennusprojekteihin. Aihepiiriltään ja tunnelmaltaan Mökkiloukku muistuttaa tänä keväänä Åbo svenska teaterissa näkemääni Anders Larssonin Kungen av Ö -näytelmää, jossa niin ikään tuskaillaan rakennuslupien ja ihmissuhdesotkujen parissa.

Hullunkurisia
hahmoja

Eläkeiän kynnyksellä oleva Nuppulan pariskunta aikoo rakentaa uuden mökin vanhan tilalle, mutta hanke tyssää rakennuslupahakemuksen hylkäämiseen. Tuomas Nuppulaa sapettaa, varsinkin kun naapuri hieman aiemmin sai vastaavat luvat muitta mutkitta.

Lupa-asioiden lisäksi Nuppuloiden kesärauhaa häiritsevät muun muassa aikuinen tytär, jossa on ”vanhanpiian ainesta”, miehenkipeä mummu, pihan poikki iät ja ajat oikaisseet naapurit sekä kullankiilto silmissä hiippailevat sukulaiset.

Hullunkuristen hahmojen kommelluksista syntyy perinteinen hupailu, jossa leikitellään monenmoisilla väärinkäsityksillä ja kaksimielisyyksillä.

Rehevästi
turkulaisittain

11-henkisessä näyttelijäporukassa riittää intoa ja energiaa. Pidän erityisesti Martti Luolamaan luontevan äksystä Tuomaksesta sekä Inkeri Tuomisen suorapuheisesta Reväsluoman mummusta. Myös Juuli-Maaria Korhosen Essi-tyttäressä on uskottavaa moni-ilmeisyyttä.

Useimmat hahmot puhuvat rehevästi turkulaisittain. Jäin kuitenkin ihmettelemään, miksi Tuula Aarikan sinänsä luontevasti esittämä Riitta Nuppula puhuu huoliteltua kirjakieltä. Vaikka hahmo onkin opettaja, hänestä syntyy varsin maanläheinen kuva, eikä esimerkiksi itseään muita parempana pitävää vaikutelmaa, jolla valittua puhetapaa ehkä olisi voinut perustella.

Jyrki Suomisen säveltämä sekä Suomisen ja Kari Ruotsin soittama musiikki kommentoi tapahtumia elävästi. Perinteisen mummonmökin pihamaata kuvaava lavastus toimii luontevana tapahtumien alustana.

Huumori tuntui Hanna Mäkelän ohjaamassa esityksessä minusta paikoitellen hieman väkisin väännetyltä, mutta väliajalla sekä esityksen päätteeksi kuulemieni kommenttien perusteella monet katsojat kuulostivat viihtyneen.

ANNINA KARHU