Nukketeatteriarvio: Klassista komediaa aikuisille ja nykytanssia lapsille

Cyril Phommaphavanh
Perrine Ferrafiat kertoo Pulcinellan tarinaa.
Perrine Ferrafiat kertoo Pulcinellan tarinaa.

Le Royal Joutava: Pulcinella – tanssiva kutale.

Ohjaus ja esittäminen Perrine Ferrafiat, musiikki Kaisa Kuvaja. Esitys osana TIP-Festin ohjelmaa, Jo-Jo Teatteri, Manilla, 12.11.

Kimmo Alakunnas co.: Bisarri.

Ohjaus, koreografia Kimmo Alakunnas, valot Nanni Vapaavuori, äänisuunnittelu Jouni Tauriainen. Esitys osana TIP-Festin ohjelmaa, Aurinkobaletti, Manilla, 13.11.

Valkoisiin vaatteisiin ja mustaan maskiin puettu Pulcinella on yksi klassisista commedia dell’arte hahmoista. Hahmon ominaispiirteisiin kuuluu outo korkea ja värisevä ääni, joka on tuotettu erityisellä välineellä (swazzle). Luonteeltaan Pulcinella on ilkikurinen, viekas ja säälimätön.

Perrine Ferrafiatin ohjaamassa ja nukettamassa, tyyliltään ihastuttavan traditionaalisessa esityksessä hahmo näyttäytyy juuri tässä klassisessa muodossa.

Mustan huumorin kyllästämän toiminnallisen tarinan tuoksinassa nimihenkilö muun muassa hankkiutuu isäksi – ja sittemmin myös eroon vauvasta −, yrittää saada kuolleen miehen arkkuun sekä kamppailee kirjaimellisesti kuoleman kanssa.

Pidän kovasti kokonaisuuden koristeellisesta, mutta rappeutuneesta visuaalisesta ilmeestä. Esitys tapahtuu perinteisellä käsinukkenäyttämöllä, jossa nukettaja on katsojilta piilossa kopissaan.

Ferrafiatin käsittelyssä hahmojen luonteet piirtyvät esiin kristallinkirkkaina. Kaisa Kuvajan muun muassa viululla akustisesti säestämät musiikkikappaleet luovat hupaisasti tarinaa tukevia tunnelmia.

Bisarri on leikkisä kasvukertomus syntymästä leikki-ikään. Tuona aikana lapsen elämässä tapahtuu valtavasti: omat varpaat löytyvät, on kaaduttava kerran jos toisenkin, on kohdattava tunteita, sosiaalistuttava…

Esitys jakautuu selvärajaisesti episodeihin, joissa työskennellään erityyppisten liikemateriaalien ja esineistöjen kanssa. Episodien sisäinen rytmi rakentuu hahmojen kokemien tuntemusten ja tunteiden vaihtelusta sekä hahmojen keskinäisistä impulsseista.

Kimmo Alakunnaksen ja Janna Haaviston liikekielellä esittämät lapsihahmot ovat edesottamuksissaan varsin tunnistettavia aikuiskatsojalle, joka on paljon tekemisissä lasten kanssa. Käsikirjoitus onkin syntynyt lasten haastattelujen pohjalta. Lopputuloksessa lasten maailmankatsomus näkyy viehättävästi autenttisena absurdiutena.

Kolmevuotias lapseni ei tietenkään katsonut esitystä samasta näkökulmasta kuin minä aikuisena. Hänen mielenkiintoaan ylläpitivät ennen kaikkea esiintyjien käyttämät fyysiset materiaalit, kuten värikkäät vaatteet, suuri punainen jumppapallo, pienet värikkäät ilmapallot sekä loppuhuipentumana nähty kehojen ja kehoilla maalaaminen.

Annina Karhu

Kimmo Alakunnas
Janna Haavisto ja Kimmo Alakunnas maalaavat nayttamölle lapsen maailman.
Janna Haavisto ja Kimmo Alakunnas maalaavat nayttamölle lapsen maailman.