Kulttuuri

Teatteriarvio: Miten joku erotetaan joukosta?

Laura Karén
Noitavaino on esitys yhteisön ulossulkemisen mekanismeista. Tällä  kertaa joukosta erotettuna Jukka Ruotsalainen (keskellä).
Noitavaino on esitys yhteisön ulossulkemisen mekanismeista. Tällä kertaa joukosta erotettuna Jukka Ruotsalainen (keskellä).

Teatteri Takomo & Klockriketeatern: Noitavaino.

Ohjaus Akse Pettersson, tila- ja valosuunnittelu Mikko Hynninen, puvut Paula Koivunen. Ensi-ilta Teatteri Takomossa 14.10.

Teatteri Takomo ja Klockriketeatern ovat yhdistäneet voimansa Akse Petterssonin ohjaamassa Noitavainossa. Yhteistyö juhlistaa samalla Klockriken 25 ja Takomon 20 takana olevaa toimintavuotta.
Kahden teatterin kimppana syntyneen esityksen aiheena ovat yhteisölliset mekanismit, tavat, joilla ihmiset rakentavat keskinäisen yhteenkuulumisen kokemusta.

Niihin kuuluu ystävällisiä puheita ja eleitä, joilla luottamusta lujitetaan, mutta toisaalta myös ulossulkemisen vakiintuneita tapoja, kuten poissaolevien panettelua, viholliskuvien rakennusta sekä yhteisenä hupina kehiteltyjä kostofantasioita, joissa pienet loukkaukset maksatetaan megalomaanisiksi paisutetuilla vahingonteoilla.

Esityksen jännittävin havainto ilmenee ehkä kuitenkin muutamissa ”ulossulkeutumisen” kohtauksissa, joissa yksilö erottaa itse itsensä yhteisöstä ottaen joko syntipukin tai sankarin roolin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Esitys rakentuu tutuilla työryhmälähtöisen nykyteatterin keinoilla. Se etenee itsenäisin, teemaa varioivin kohtauksin, jotka käynnistyvät pienistä ryhmän keskinäisistä tilanteista omia persoonia ja arkisia havaintoja hyödyntäen. Ne karnevalisoidaan kasvattamalla pienet idut pikavauhtia absurdeihin mittakaavoihin.

Jo ensimmäinen kohtaus jakaa esiintyjille roolit. Ei kuitenkaan draaman rooleja, vaan yhteisöroolit. On muutamakin leikin johtaja, yksi primadonna, yksi äitihahmo, yksi omalaatuinen, pari introvertimpää syrjään vetäytyjää, yksi päättämätön myötäilijä. Niistä jokainen ajetaan tulevissa kohtauksissa omanlaiseensa kriisiin.

Takomolaiset Marc Gassot, Niina Hosiasluoma, Ella Lahdenmäki, Hanna Raiskinmäki, Jukka Ruotsalainen ja Klockriken Carl Alm ja Matti Raita sekä vierailijana joukon täydentävä Eeva Soivio pelaavat onnistuneella ja herkällä vireellä kunkin syttyvän, huipentuvan ja sammuvan tilanteen maaliinsa.

Noitamaskit, Harry Potter-kohtaukset ja glitteriset taikapöly-leikit liittävät yhteisöllisyys-dynamiikan noituusteemaan. Se havainnollistaa historiallisessa tai toisaalta populaarien tarinoiden kautta ajankohtaisessa muodossa järjestelmälliseksi muuttuvan väkivallan, johon yhteisön rakentamisen kääntöpuoli pahimmillaan johtaa.

Arkisista kanssakäynnin tavoista noitavainoihin johtavat sillat jätetään kuitenkin kevytrakenteisiksi, suhde on pikemminkin rinnastuksenomainen kuin syy ja seuraus. Kokonaisuus painottaa enemmän kotikutoisuutta kuin laajamittaiseksi ohjelmalliseksi vainoksi muuttumista. Se jättää tunnun pienestä esityksestä, toisaalta pieni jää lähelle.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Katsoja saatellaan kotimatkalle mukavissa tunnelmissa, kohtauksin, joissa yhteisö näyttää vain hyvätahtoisia puoliaan. Niihin on kuitenkin vaikea uskoa, sillä edeltävien kohtausten dramaturgia saa odottamaan, koska käänne kohti katastrofia tapahtuu. Eihän tästä näin helpolla voi selvitä.

Outi Lahtinen