Teatteriarvio: Pirskahtelevia kuvauksia häviävistä sankareista

Reino Koivula
Annastiina Saastamoisen ja Linda Holmströmin voima kumpuaa haavoittuvuuden eri puolista.
Annastiina Saastamoisen ja Linda Holmströmin voima kumpuaa haavoittuvuuden eri puolista.

The Olympic Shames.

Ohjaus Sandrina Lindgren, musiikki Marja Johansson, valot Pauli Antero Niemelä, puvut Sandrina Lindgren ja Liana Potila. Ensi-ilta Barker-teatterissa 8.10.

Häpeä on tunne, jonka jokainen kokee mutta pyrkii loppuun asti välttämään. Sandrina Lindgrenin The Olympic Shames kääntää arvot päälaelleen. Noloista ihmisistä tulee juhlittuja sankareita. Teos on rykelmä humoristisia kohtauksia ja vakavia ajatuksia, joiden yhdistelmä säväyttää.

Kun yleisö asettautuu katsomoon, Linda Holmström seisoo jo keskellä näyttämöä epävarmana. Annastiina Saastamoinen lipuu näyttämölle ja juoksee yhtäkkiä vaippa päällään – häpeä nousee katsojan poskille.

Olympialaisten avajaisseremoniassa häpeän jumalatar Aidos, jota Lindgren esittää vivahteikkaasti, astuu lavalle. Olympiasoihtuna toimii jäätelö, joka kuvastaa haavoittuvuuden makeutta. Se sulaa esityksen kuluessa kultaiselle alustalleen.

The Olympic Shames kuvaa nyrkkeilijän häpeän ja ylpeyden mahdottomista kainalokarvoista. Pierutyyny lentää kaaressa kuin kiekko. Kuviokellunnassa Saastamoinen ja Lindgren vetävät henkeä ja tekevät omituisia liikkeitä yhdenaikaisesti. Kuvitteellisessa lajissa he kirivät kohti lankakeriä jalat ylhäällä. Häpeää välttävät konventiot ohjaavat siihen, että tällaisia hullunkurisia lajeja ei todellisuudessa ole.

Vaikka The Olympic Shames on fyysistä teatteria, siihen on sisällytetty myös tanssia. Liikkeellisesti vivahteikkain kohtaus on maraton, jossa Holmström tanssii itsensä uuvuksiin asti.

Teoksen äänet rakentuvat Marja Johanssonin kumisevalle musiikille, jota täydentävät ahdistavan hengityksen äänet ja sujuva kerronta. Pauli Antero Niemelän selkeät valot ohjaavat huomion esiintyjiin.

The Olympic Shames on käänteisiä ajatuksia hyödyntämällä oivaltavaa teatteria. Mitä tapahtuisi, jos häpeä nähtäisiin tavoiteltavana asiana? Epäonnistuminen on tunne, jonka jokainen määrittelee itse. Jos sen asettaa lähtökohdaksi, syntyy jotain aivan uutta, mitä teos omintakeisesti avaa.

Suvi Satama

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.