Sympaattinen tarina ja Peter Ahlqvist ÅST:n Kuninkaan puheen kunkut

Åbo svenska teaterin Kungens tal (Kuninkaan puhe) tarjoaa miellyttävän teatterielämyksen hyvien tarinoiden ystäville. Esityksenä se etenee töksähdellen, mutta sisäinen jännite säilyy pääosassa nähtävän Peter Ahlqvistin ansiosta.

Åbo svenska teater: Kungens tal.

Teksti David Seidler, käännös ja ohjaus Pekka Sonck, lavastus Peter Ahlqvist, puvut Matti Seppänen, valot Ada Halonen, ääni Olli-Pekka Lepovuori, maskeeraus ja kampaukset Sabina Segerström. Ruotsinkielinen kantaesitys 24.9.

Menestyselokuvana tutuksi tullut Kuninkaan puhe on sympaattinen tarina, joka resonoi kuninkaallisista kulisseista huolimatta kenen tahansa elämään. Se kertoo ihmisestä, joka joutuu vastoin tahtoaan vaikeaan tilanteeseen, josta hänen on selvittävä. Se kertoo siitä, mitä vahinkoa kiusaaminen ja virheiden tai erilaisuuden ”korjaaminen” voivat saada aikaan, ja se kertoo epätavallisesta ystävyydestä.

Kuninkaan puhe on mitä suurimmassa määrin – muotitermiä käyttääkseni – voimaannuttava tarina. Se kertoo vaikeuksien voittamisesta ja sisäisestä vahvistumisesta, josta hyötyy paitsi yksilö myös koko yhteisö.

Yrjö VI:n ajoista puhetaidon merkitys on noussut entisestään. Sillä hallitaan ja luodaan mielikuvia usein totuuksista piittaamatta. Näinä aikoina Kungens tal onkin hyvä muistutus siitä, miten puhe muokkaa ilmapiiriä.

Tositapahtumiin perustuva Kuninkaan puhe sijoittuu 1930-luvun lopun Englantiin. Vanha kuningas kuolee, ja kruunun perii hänen vanhin poikansa. Edvard VIII on vallassa vain kuukausia, sillä hän luopuu kruunusta päätettyään avioitua kahdesti eronneen amerikkalaisen Wallis Simpsonin kanssa.

Edvardin jälkeen valtaistuimelle nousee hänen veljensä, änkytyksestä kärsivä prinssi Albert eli kuningas Yrjö VI.

Eletään maailmanpoliittisesti tulenarkoja aikoja. Hitler yllyttää Manner-Euroopassa kansanjoukkoja kiihotuspuheillaan, mutta saarivaltakunnan hallitsijaksi nousee mies, joka ei tahdo saada kakistettua sanoja suustaan. Ongelmasta yritetään päästä eroon australialaisen puheterapeutin Lionel Loguen avulla, jonka omintakeiset metodit ja kuvia kumartamaton käytös alkavatkin pikku hiljaa purra.

Näytelmän kliimaksi on lopussa, jolloin kuningas pitää sotaan valmistautuvalle kansakunnalle yhtenäisyyteen ja järkähtämättömyyteen kannustavan radiopuheen.

Pekka Sonckin ohjauksessa tarinaa kerrotaan nopeilla hypyillä kohtauksesta toiseen. Pimennysten kautta tapahtuvat vaihdot tekevät esityksestä hätäisen oloisen ja nykivän, ja kohtausten rakentamisessa on poseeraamisen tuntua.

Henkilöt asetetaan liian usein seisomaan näyttämölle rintamasuunta katsomoon päin, jolloin näytelmän sisäinen koheesio häiriintyy. Etenkin, kun lähes kaikkien näyttelijöiden katse alkaa harhailla ja pälyillä milloin yleisöön, milloin jonnekin kaukaisuuteen.

Albert/Yrjöä näyttelevä Peter Ahlqvist on oikeastaan ainoa, joka pysyy täydellisesti ja koko olemuksellaan näytelmän maailmassa.

Ahlqvist on muutenkin tämän esityksen kunkku. Lapsesta asti kiusatun ja ”oikeaan” muottiin pakotetun ihmisen ahdistus, pelko ja varauksellisuus näkyvät Ahlqvistin jäykistyneessä kehossa ja kireillä kasvoilla. Änkytyksen hän tekee liioittelematta mutta silti niin vahvasti, että se synnyttää jopa kinesteettistä empatiaa katsojassa.

Samalla tavalla katsoja samastuu niihin riemun hetkiin, kun Albert/Yrjö pääsee Loguen kanssa irrottelemaan ja leikkimään – ilmeisestikin ensimmäistä kertaa elämässään.

Riko Eklundh Lionel Loguena luo ilmeikkään vastaparin jäyhälle Yrjölle. Loguella on omat kipupisteensä, ja Eklundh on sisäistänyt ne hyvin rooliinsa. Kaksikon kohtaamisista syntyvät esityksen vahvimmat kohtaukset, koska niille annetaan riittävästi rauhaa ja aikaa.

Loguen karrikoidun huonosti esitetyt esiintymiskokeet näyttelijäksi koin tarpeettomaksi keventämisyritykseksi, samoin Canterburyn arkkipiispan (Lasse Fagerström) korostetun koomisuuden.

Vauhdikkaat kohtausten vaihdot asettavat vaatimuksia lavasteille, ja ihailla täytyy, miten kevein rakentein pääosan esittämisen lisäksi lavastajana kunnostautuva Ahlqvist saa luotua uskottavia interiöörejä. Myös teatterin kiinteitä, kullanhohtoisia dekoraatioita hyödynnetään mukavasti nostamalla niitä esiin erityisesti valojen avulla.

Oikean tunnelman luomisessa suuri rooli on lavastuksen lisäksi Matti Seppäsen suunnittelemilla puvuilla, joiden loistokkaasta moninaisuudesta pääsee nauttimaan erityisesti Albert/Yrjön puoliso Elisabet (Amanda Nyman).

Irmeli Haapanen

Pette Rissanen
Lionel Logue (Riko Eklundh, vas.) auttaa kuningasta (Peter Ahlqvist) pitämään änkyttämättä tärkeän puheen ratkaisevalla hetkellä.
Lionel Logue (Riko Eklundh, vas.) auttaa kuningasta (Peter Ahlqvist) pitämään änkyttämättä tärkeän puheen ratkaisevalla hetkellä.

3 POIMINTAA

Voimaannuttavaa teatteria

1 Åbo svenska teaterin Kungens tal kertoo vaikeuksien voittamisesta ja oman sisäisen vahvuuden löytämisestä ja on siinä mielessä voimaannuttavaa teatteria.

2 Peter Ahlqvist pääroolissa kuningas Yrjö VI:na tekee vahvan roolityön, joka saa katsojan empatiat puolelleen.

3 Esityksenä Kungens tal jättää hätäisen vaikutelman.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.