Hyviä ideoita ja haasteita

Margarita (Tuulia Lindholm) suostuu Wolandin (Jussi Toppari) tahtoon.
Margarita (Tuulia Lindholm) suostuu Wolandin (Jussi Toppari) tahtoon.

• Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan, dramatisointi Sami Parkkinen, AnttiRaivio. Jo-Jo teatteri, sovitus ja ohjaus Jatta Stepanoff Harakkamäki, lavastus työryhmä, puvustus Malla Lehtonen ja Terhi Tuovinen, valot Miika Miettinen, sideshow-suunnittelu Louis Cypher ja Souci Jaws, livemusiikki Miki Brunou, nuket Outi Sippola, videot Mikko Terho. Ensi-ilta 24.9.

Mihail Bulgakov (1891–1940) tunnetaan parhaiten romaanistaan Saatana saapuu Moskovaan, jonka ensimmäinen – sensuroitu – versio julkaistiin 1966–1967. Ulla-Liisa Heiniön suomennos ilmestyi 1969.

Romaani kietoo assosiatiivisesti yhteen kolme eri tapahtumakulkua. Ensinnäkin on fantasiamainen ja mustan huumorin sävyttämä tarina, jossa mystinen Woland demoneineen saapuu 1930-luvun Moskovaan ja aiheuttaa kaupungissa sekasortoa.

Toiseksi on sävyltään vakava ja todentuntuinen tarina, jossa Pontius Pilatus pohtii kulkurifilosofi Jeesuksen kuolemantuomiota, eikä lopultakaan uskalla tehdä poikkeuksellista vapautuspäätöstä. Kolmanneksi on vielä Margarita-nimisen naisen ja hänen Mestariksi kutsumansa kirjailijan runollinen rakkaustarina.

Teos on täynnä vertauksia ja viittauksia ja tarjoaa näin lukemattomia tulkinnanmahdollisuuksia. Useasti sitä on luettu neuvostoyhteiskunnan epäkohtia ja ihmisten ahneutta sekä hyväuskoisuutta ivailevana satiirina.

Ammattimaista
sideshowta

Jo-Jo-teatterissa on rohkeasti tartuttu Bulgakovin haastavaan teokseen. Esityksen pohjana on Sami Parkkisen ja Antti Raivion Q-teatterille 1996 tekemä dramatisointi.

Jatta Stepanoff Harakkamäen Jo-Joon sovittamassa ja ohjaamassa versiossa keskeiseen osaan nousevat erilaiset sideshow-numerot, joissa muun muassa roikotetaan kaljakoria korvalehdistä ja nänneistä, lävistetään neuloilla, vedetään televisiotornia sukuelimistä sekä nostetaan keho ilmaan selkänahkaan kiinnitetyistä koukuista (suicide suspension).

Sideshow-numerot toteutetaan Wolandin (Jussi Toppari) seurueen – Begemot (Kristian Aho), Korojev (Mikko Korte), Azazzello (Lassi Lindqvist) sekä Hella (Senja Sidoro) – toimesta. Nämä ruumiin rajoja koettelevat, ammattilaisten (Lindqvist ja Sidoro) suunnittelemat ja toteuttamat performanssit ovat esityksen intensiivisintä antia.

Kuten Wolandin aikaansaannokset romaanin maailmassa, performanssit herättävät katsojassa ihmetystä ja kauhua. Toisaalta, karussa ja äärimmäisen konkreettisessa sidoksessaan ruumiiseen, performanssit edustavat täysin toista ääripäätä kuin Bulgakovin luoma unenomainen maailma, enkä siksi aivan vakuuttunut niiden soveltuvuudesta kuvaamaan alkuperäisteoksen maagista ulottuvuutta.

Näyttelijäntyöhön on haettu gestisesti outouttavia elementtejä, kuten Berliozin (Petri Tuominen) hankala hengittäminen tai Rimskin (Ismo Reunamo) jalan pöydälle nostaminen. Tämäntyyppinen ilmaisu on kuitenkin monelle jojolaiselle selvästi vierasta, mistä syntyy monin paikoin kiusallisen tekotaiteellinen vaikutelma.

Näyttelijöistä uskottavimmin suoriutuvat Ilja Mäkelä runoilija Ivan Bezdomnyna, Tuulia Lindholm Margaritana sekä Petteri Takkinen kirjailija Mestarina, jotka rooliensa puitteissa voivat pitäytyä realistissävyisessä näyttelijäntyössä.

Pilatuksen ja Jeesuksen tarinan kertominen humoristisesti käsinukeilla toimii. Myös Miki Brunoun näyttämöllä loihtima livemusiikki ja äänimaisemat toimivat erinomaisesti tunnelmia luovana ja esitystä rytmittävänä elementtinä. Pidän myös musta-valko-punaisesta, burleski-vaikutteisesta puvustuksesta.

Esityksessä on kosolti hyviä ideoita, mutta mielestäni Bulgakovin maailma, sideshow ja perinteinen teatteri eivät kaikilta osin kohtaa, eikä esitys näin ollen aivan ota tuulta alleen.

ANNINA KARHU

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.