Kermavaahtoa ja partaveitsiä

Kesäyö hymyilee hymyilee kolmesti: niille jotka ovat vielä liian nuoria ymmärtääkseen, niille jotka ovat liian typeriä ymmärtääkseen ja niille jotka ovat niin vanhoja, että ymmärtävät liian paljon. Pöydän ääressä: Kreivi Malcolm (Mikko Rantaniva), Desirée Armfeldt (Kirsi Tarvainen), Anne Egerman (Elli Vallinoja), Madame Armfeldt (Pirkko Mannola), Hovimestari Frid (Stefan Karlsson), Petra (Nina Tapio), kreivitär Malcolm (Riitta Salminen), Henrik Egerman (Jukka Nylund), Fredrik Egerman (Arne Nylander).
Kesäyö hymyilee hymyilee kolmesti: niille jotka ovat vielä liian nuoria ymmärtääkseen, niille jotka ovat liian typeriä ymmärtääkseen ja niille jotka ovat niin vanhoja, että ymmärtävät liian paljon. Pöydän ääressä: Kreivi Malcolm (Mikko Rantaniva), Desirée Armfeldt (Kirsi Tarvainen), Anne Egerman (Elli Vallinoja), Madame Armfeldt (Pirkko Mannola), Hovimestari Frid (Stefan Karlsson), Petra (Nina Tapio), kreivitär Malcolm (Riitta Salminen), Henrik Egerman (Jukka Nylund), Fredrik Egerman (Arne Nylander).

Kesäyön hymyilyä, musiikki ja laulutekstit Stephen Sondheim, teksti Hugh Wheeler, suomennos Juice Leskinen, Turun kaupunginteatteri, ohjaus Tuomas Parkkinen, musiikin sovitus ja johto Jussi Vahvaselkä, lavastus Jani Uljas, puvustus Tuomas Lampinen, valot Kalle Ropponen, äänet Jari Tengström, naamiointi ja peruukit Heli Lindholm, ensi-ilta 28.1. päänäyttämö.

Arvostettu lakimies Fredrik Egerman on vaimonsa kuoltua nainut 18-vuotiaan Annen. Fredrik rakastuu entiseen rakastettuunsa Desirée Armfeldtiin, kuuluisaan näyttelijättäreen. Fredrikin papiksi opiskeleva poika Henrik on kuolettavasti rakastunut Anneen.

Desiréen rakastaja kreivi Carl-Magnus Malcolm tulee mielipuolisen mustasukkaiseksi. Kreivin vaimo päättää juonitella miehensä takaisin. Desiréen avioton tytär tahtoisi Henrikistä isän itselleen. Madame Armfeldt säästää parasta shampanjaansa omiin hautajaisiinsa. Palvelusväki ahkeroi vispilänkaupoilla.

Stephen Sondheimin säveltämä ja sanoittama sekä Hugh Wheelerin käsikirjoittama Broadway-musikaali A Little Night Music (kantaesitys 1973) perustuu Ingmar Bergmanin elokuvaan Sommarnattens leende (1955), josta tuli hänen kansainvälinen läpimurtonsa. Turun kaupunginteatterin ihastuttava Kesäyön hymyilyä on romanttisen musikaalikomedian Suomen kanta-esitys.

Draamallinen musiikki

Sondheimia on tituleerattu aikamme merkittävimmäksi musiikkidramaatikoksi. Kesäyön hymyilyn yllätyksellinen musiikki onkin keskeinen osa draamallisten tapahtumien dynamiikkaa. Laulut eivät jää vain ulkoisten tapahtumien kuvitukseksi, vaan Sondheim saattaa oivaltavasti musikaalin hahmojen sisäiset ajatusprosessit osaksi laulua.

Yhtäaikaisten musiikillisten tapahtumien yhdistäminen (kontrapunkti) luo kiehtovaa ennakoimattomuutta. Sondheim on itse kuvannut musikaalia osuvasti ”kermavaahdoksi ja partaveitsiksi”. Musiikki rakentuu ¾-tahdin varaan. Kepeän, keinuvan pinnan alla piilottelee viiltävän teräviä sävyjä.

Kesäyön hymyilyä on musikaaliksi laulullisesti poikkeuksellisen haasteellinen. Haastetta tuovat muun muassa polyfonia, sävelkorkeuden jyrkät vaihtelut ja sekä naisille että miehille kirjoitetut korkeat äänet. Turun kaupunginteatterin 11 laulavaa näyttelijää tai näyttelevää laulajaa, Liebeslieder-kvintetillä vahvistettuna, suoriutuvat vaativista osuuksistaan hienosti.

Erityisen vaikuttava esimerkki laulullisesta haasteellisuudesta on heti ensimmäisen näytöksen alkupuolella kuultava Niin/Sitten/Pian (Now/Later/Soon). Siinä Annen (Elli Vallinoja), Henrikin (Jukka Nylund) ja Fredrikin (Arne Nylander) kunkin edellä soolona laulamat kappaleet yhdistyvät moniääniseksi kokonaisuudeksi, jossa kolme itsenäistä laulua soi tasa-arvoisesti yhtä aikaa.

Jussi Vahvaselän johtama 15-henkinen orkesteri kuljettaa varmaotteisesti musiikillista kerrontaa. Vaikka Kesäyön hymyilyä ei olekaan läpisävelletty, musiikilla on kokonaisuudessa itsenäinen rooli. Se ei jää pelkästään selvärajaiseksi laulujen säestykseksi ja tunnelmien luojaksi, vaan se ikään kuin liukuu tai napsahtaa draamalliseen tilanteeseen tai siitä pois omilla ehdoillaan.

Kesäyön hymyilyä on edesmenneen Juice Leskisen suomentama. Erityisesti kielellisesti rikkaissa ja oivaltavasti riimitellyissä – välillä hieman hämmentävissäkin – laulunsanoissa kuuluu selvästi Leskisen ääni.

Osuva roolitus

Tuomas Parkkisen ohjaamassa nopeatempoisessa esityksessä romanttisen komedian ainekset – rakastumiset, rakastuneiden kohtaamat vastoinkäymiset ja kommellukset sekä oikeiden parien löytyminen – toistuvat ja varioituvat paitsi halki henkilögallerian, myös musiikissa ja visuaalisessa ilmeessä. Pariskuntien edesottamukset ristivalottavat heteroseksuaalisen parisuhteen monimutkaisuutta komediallisesti.

Runsas vierailijakaarti sähköistää kaupunginteatterin näyttämön. Roolitukset osuvat kohdilleen ja kaikki näyttelijät suoriutuvat tehtävästään ilmeikkäästi ja energisesti. Karrikoidusti kuvatut hahmot ja suurieleinen näyttelijäntyö istuvat hyvin lajityypin vaatimuksiin.

Pidin erityisesti karismaattisesta Pirkko Mannolasta, jonka Madame Armfeldtissa yhdistyy hurmaavalla tavalla lapsekkaan kujeileva piikikkyys sekä iän tuoma viisaus. Madamen mukaan kesäyö hymyilee kolmesti: niille jotka ovat vielä liian nuoria ymmärtääkseen, niille jotka ovat liian typeriä ymmärtääkseen ja niille jotka ovat niin vanhoja, että ymmärtävät liian paljon.

Parimetrinen bassobaritoni Arne Nylander ja usein ennenkin vahvojen naisten rooleissa nähty Kirsi Tarvainen muodostavat näyttävän ja laulullisesti vaikuttavan pääparin. Pidin erityisesti myös Mikko Rantanivan mahtailevasta, joskaan ei niin nokkelasta, kreivistä sekä tälle oivan vastuksen antavasta kreivittärestä (Riitta Salminen).

Niin ikään Jukka Nylund ahdistuneena Henrikinä, Nina Tapio estottomana palvelustyttönä, Stefan Karlsson notkeana hovimestarina ja Elli Vallinoja nuoren naiivin aviovaimon roolissa tekevät mainiota työtä. Turun nuoresta teatterista tuttu Pauliina Suominen lapsiroolissaan Desiréen pikkuvanhana tyttärenä solahtaa luontevasti aikuisten ammattiesiintyjien joukkoon.

Romanttinen skenografia

Ruotsalaisia porvariskoteja, teatteri paheellisine takahuoneineen, pohjoisen vaalea kesäyö järvimaisemineen… Jani Uljaan suunnittelema perinteinen mutta näyttävä lavastus sekä Kalle Ropposen runolliset valot loihtivat katsojan silmien eteen puhtaita, romanttisia näyttämökuvia.

Pienet yllättävät yksityiskohdat – kuten järven virkaa toimittavasta orkesterimontusta onkeen tarttuva viulu tai näyttämön etureunan halki tupruttava pienoisjuna –, joilla ei ole mitään tarinaa eteenpäin kuljettavaa funktiota, rikastuttavat näyttämötapahtumia omalla vaatimattomalla tavallaan.

Tuomas Lampisen materiaaleissaan ja yksityiskohdissaan runsaat epookkipuvut sekä Heli Lindholmin romanttiset kampaukset ovat kuin herkullista kermavaahtoa, jolla rakkaushuolistaan synkenneet ja ilkeydessään terävät hahmot on kuorrutettu.

Kesäyön hymyilyä on riemastuttavan yllätyksellinen ja samalla lajityypissään, pikkutuhmuudessaan ja pohjoismaisuudessaan niin tutun turvallinen, että sen voisi kuvitella houkuttelevan sellaisiakin katsojia, jotka toivovat teatterielämykseltään ennen kaikkea arjesta irrottavaa kepeää viihdykettä. Pinnan alta voi silti halutessaan löytää yllättävää syvyyttä.

ANNINA KARHU

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.