Raision teatteri: Yö ja päivä

Raision teatteri esittää tänä syksynä Aleksis Kiven syntymän 170-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kansalliskirjailijamme yksinäytöksistä näytelmää Yö ja päivä . Tämä harvoin esitetty teos kuuluu Kiven myöhäiskauden näytelmiin, Yö ja päivä on valmistunut samana vuonna (1867) kuin Karkurit sekä Leo ja Liina .

Yö ja päivä kertoo kahdesta toisilleen vihamielisestä perheestä, Keimosta ja Mannilasta. Erilaisista näkemyksistä vihollisen torjumisessa alkanut vihanpito on jatkunut lähes 20 vuotta, mutta joka päivä riitapukarit joutuvat tekemään myös yhteisiä toimia kuten käymään nuotalla.

Romeon ja Julian tapaan eripuraisten perheiden lapset rakastavat toisiaan, mutta toisin kuin Shakespeare Kivi uskoo onnelliseen loppuun ja antaa nuorten yhdistyä vielä tässä eikä vasta tuonpuoleisessa elämässä. Näytelmän loppu on onnellinen myös siksi, että entisistä vihamiehistä tulee ystäviä ja lastensa kihlauksen kautta myös sukulaisia.

Kivi on rakentanut dramaturgian tehokkaasti yhden suuren vertauskuvan varaan. Keimon tytär Liisa on ollut sokea siitä pitäen, kun vihanpito perheiden välillä alkoi. Näytelmän tapahtumahetkellä Liisa saa näkönsä takaisin, ja tällainen ihme ja Jumalan armo ei voi jättää ketään koskettamatta. Se ja Liisan vilpitön ihastuminen silmiensä eteen avautuvaan luontoon ja ihmisiin riisuvat riitelevät naapurit aseista.

Ilman rakkautta ja sopua ihminen on sokea eikä näe kauneutta ympärillään ja muissa ihmisissä, Kivi tuntuu sanovan. Ja tämä maailma on sentään ainoa, mikä meille on annettu - kannattaako sen ihanuus hukata riitaan ja toraan?

Raision teatterin Yössä ja päivässä parasta on ilman muuta näytelmän loppu. Esityksessä uskotaan puhdassydämisesti ja täydesti, ilman mitään varauksia Liisan (Saara Santanen) haltioitumiseen maailman ihanuuden edessä. Tämän koskettavan päätöskohtauksen - sekä kauniin, maanläheisen lavastuksen ja klarinetin käytön - vuoksi on valmis antamaan paljon anteeksi esityksen heikkouksista.

Mervi Rankilan ohjaus kulkee loogisesti vihasta sopuun, ja etenkin lopussa riitapukareiden vaivihkainen lähentyminen tulee hyvin perustelluksi pienillä teoilla. Myös näyttelijät ovat uskottavimmillaan sovun lähestymisen hetkillä.

Alkupuoliskon vihaa sen sijaan ilmennetään joutavilla jalanpolkemisilla ja tuuppimisilla, eikä vihan kovuutta symboloivien kivien heristeleminen ja puristeleminen istu näille näyttelijöille. Replikointiin kaipasin kautta linjan lisää luontevuutta ja uskottavuutta. Parhaiten katsojan vakuuttamisessa onnistuvat Ulla Korpela Keimon Annana sekä Saara Santanen Liisana, joka tosin olisi voinut karsia hieman äänensä värisyttämistä.

IRMELI HAAPANEN

Aleksis Kivi: Yö ja päivä . Raision teatteri, ohjaus Mervi Rankila, lavastus Mikael Källström, pukusuunnittelu Maileena Kankare, valosuunnittelu Vespa Laine. Ensi-ilta 24.9.