Mustuuden unikuvia

Jukka Tyrväinen<br />Melkein aution näyttämökuvan mustuudessa Minna Bergströmin naapurin nainen juo pirtua palvelijan (Raimo Nummela) seurassa.
Jukka Tyrväinen
Melkein aution näyttämökuvan mustuudessa Minna Bergströmin naapurin nainen juo pirtua palvelijan (Raimo Nummela) seurassa.

Blankkona ohjelmistoon valitut näytelmät ovat aina yllättäviä - hyvässä tai pahassa. Uudenkaupungin teatterin osallistuminen Blank-projektiin on tuottanut teatterille kolme kantaesitystä, joista viimeisimpänä katsojat tutustutetaan tuoreeseen latvialaiseen tekstiin.

Inga Abelen kirjoittama Rautaruoho on unenomainen vaellus huumeiden ja perhehelvetin maailmaan. Uusikaupunkilaisten versio sikiää melkein tyhjästä näyttämötilasta.

Fokuksessa oleva Päätalojen perhe elää henkisessä onttoudessa. Kaiken voi ostaa, ja tämä riittää elämän sisällöksi. Tekstin mukaan kotitalossa aistii rikkauden läsnäolon. Taloon ei ulkopuolisen ole helppo saapua, koska taloa - unta - vartioi julmettu koira. Isä on käsistään halvaantunut, joten hän tarvitsee ympärivuorokautisen palvelijan, käytännössä orjan.

Näkijä
näkymättömissä

Elina Kilkun sovittamassa ja ohjaamassa esityksessä alkuperäistä tekstiä on reilusti lyhennetty ja näennäinen realismi on heitetty huut hiitoisiin. Tanssikohtauksia ja huumehörhöilyä on ripoteltu tekstin lomaan, jotta kenenkään päähän ei pälkähtäisi luulla, että eletään valvemaailmassa.

Elokuvamaisia leikkauskohtauksia tehdään ymmärrettävämmäksi Charlie Chaplinin teoksista poimitulla musiikilla. Tavarat tulevat esiin olemattomuudesta eli isosta pahvilaatikosta.

Myös kertomuksen sisäinen logiikka noudattelee suurimmaksi osaksi unipolkuja. Ainoastaan loppupuolella - Eliaksen kuolemasta kerrottaessa - juonenpätkät kootaan yhteen arvattavalla tavalla.

Ehkä realismiin suuntautunut loppu toimisi toisenlaisessa viitekehyksessä, toisessa kulttuurissa, mutta nyt haetusta loppukliimaksista muotoutuu pannukakku.

Tilannetta ei katsojan suhteen helpota sekään, että poukkoileva teksti on kuin konstikas kertomus tapahtumista, joihin kuulija ei löydä omaa visiota. Kuka painajaista näkee? Onko näkijä näyttämöllä vai katsomossa?

Vain huumepeilien kääntö ja valokeilojen suuntaaminen katsomoon antaa vihjeen.

Absurdia
otetta

Epäonnistumisen riskin ottaminen toteutuu Uudenkaupungin teatterissa ainoastaan tekstin valitsemattomuuden - blankkouden - kautta. Näyttelijäilmaisun osalta Rautaruoho on pätevää teatteria.

Elise Siusluoto tekee rahojaan tyrkyttävänä mahtimammana absurdiin teatteriperinteeseen taitavasti istuvan työn. Hänen kirjailijamiehenään Jouko Mäenpää on Kuningas Ubun irvokas käänteiskuva, antimahtailija ja mukasymppis.

Heidän poikanaan Henri Rinne on unimaailmojen ailahtelija, joka miimisesti taitaa asiansa. Maltillisempaan puheilmaisuun Rinteen kannattaa kuitenkin vielä panostaa. Raimo Nummela luimistelee palvelijana, joka ei tunne omaa asemaansa. Liisa Vilenin Eeva on selkeä hyväksikäytetty päinvastoin kuin sisarensa (Maiju Jokinen), joka sortuu samaan tietoisesti.

Minna Bergström tekee roolihahmostaan sympatiaa keräävän. Näin Bergströmin naapuri on kuin ulkopuolinen, uneen kuulumaton. Tapio Nurmen tehtävänä on edustaa absurdiin teatteriperinteeseen kuuluvaa Godot-tyyppiä, jota ei oikeastaan odoteta, mutta joka silti on.
ERKKI KANERVA

Inga Abele: Rautaruoho. Uudenkaupungin teatteri, sovitus ja ohjaus Elina Kilkku, lavastus Kilkku ja Jukka Tyrväinen, puvustus Eeva-Leena Salminen, valot Lasse Onninen, tehosteet Petri Hatakka.