Aila Lavaste: Hertta

Aki Loponen<br />Yksi Hertta Kuusisen (Eeva-Kirsti Komulainen) elämän tärkeistä miehistä oli runoilija Olavi Paavolainen (Mikko Jurkka).
Aki Loponen
Yksi Hertta Kuusisen (Eeva-Kirsti Komulainen) elämän tärkeistä miehistä oli runoilija Olavi Paavolainen (Mikko Jurkka).

Lahden Kaupunginteatterin pienen näyttämön syksyn aloittaa Aila Lavasteen näytelmä Hertta . Se liittyy Suomen poliittista historiaa merkittävien henkilöiden kautta kartoittavien näytelmien sarjaan, joka tuntuu viime vuosina olleen yksi kaupunginteattereiden kotimaisia kantaesityksiä johdattaneista linjoista. Hertta Kuusisen elämä ja työ on enemmän kuin paikallaan siinä jatkumossa.

Näytelmä liittyy myös punaisen ja valkoisen Suomen keskinäisten kamppailujen ja neuvottelun tarkasteluun: Maija Louhion funktionaalinen lavastus samoin kuin monet aikuisen Hertan puvut hehkuvat kirkkasta, heleää punaista. Aihetta näytetään pystyttävän ainakin Lahdessa käsittelemään melko kiihkottomaan sävyyn, eri asia on sitten, onko kiihkottomuus välttämättä eduksi draamalle ja teatterille.

Lavaste on selvästi innoittunut materiaalistaan ja kiintynyt aiheeseensa, mutta ankarampi valinta ja keskittäminen olisi ollut draamalle eduksi. Nyt vuosien virtaa harpotaan tasaiseen tahtiin; asiat sinänsä ovat kiinnostavia, mutta ne tasoittuvat ohikulkeviksi, kun näkökulma on ikääntyneen Hertan - kaikesta on selvitty. Kun loppupuolella takerrutaan pitemmäksi aikaa yhteen aiheeseen, Olavi Paavolais -suhteeseen ja sen kipukohtiin, kerrontaan tulee heti syvyyttä, mutta ei sittenkään riittävästi koko esityksen mitalle.

Hertta Kuusinen näyttäytyy mielenkiintoisena, särmikkäänä ihmisenä, josta motivaation ja toiminnan johdonmukaisuuden puolesta on esikuvaksi kenelle tahansa. Kyse ei kuitenkaan ole henkilöpalvonnasta tai idealisoinnista; selväksi tulee myös kääntöpuoli - tappiot ihmissuhteissa ja puolueen kontrollille alistuminen. Ristiriidat häivyttävä rakenne tekee esityksestä kuitenkin vähän hymistelyä.

Miten yhdistää mielenkiintoinen, pitkä elämä ja mukaansa imevä draaman rakenne ei ratkea vielä tässäkään näytelmässä, vaikka yksittäiset kohtaukset syttyvätkin kauniisti ja Maarit Pyökärin ohjaama esitys on ehyt ja onnellisen tuntuinen.

Hertan mittainen
Komulainen

Hertta on pääosaa näyttelevän Eeva-Kirsti Komulaisen suurtyö ja täysosuma. Käsiohjelma tuo esiin yhdennäköisyyden, mutta se ei suinkaan ole roolityön lähtö- eikä päätepiste. Komulainen kertoo Hertan tarinaa rikkaalla näyttelijäntyön asteikolla ja tekee sen taitavasti. Aivan parhaimmillaan työ on alkupuolella, kun rooli heilahtelee lapsuuden ja vanhuuden ääripäissä.

Hyviä roolitöitä esitys tarjoaa myös muilta osin. Kirsti Wallasvaara on ihana vanginvartija, jonka tuoma ilosanoma kuulostaa tismalleen samalta kuin ankarat kiellot ja komennotkin. Taitavan näytteljän ansiota on, että lämpö ja myötäeläminen kuultaa eleettömyydenkin läpi.

Näytelmän nykyhetki on 1970-luvulla, missä motiivin muistelutapahtumalle antaa nuori nainen, aktiivinen kommunistinuori, joka tekee kirjaa Hertasta ja samalla elää omaa opiskelijanuoruuttaan graduineen ja poikaystävineen. Anna Pitkämäen Leena on hauskan totinen 70-lukuinen järjestöaktiivi.

Lassi Puodinketo Tuure Lehéninä, Tapani Kalliomäki Yrjö Leinona ja Mikko Jurkka Olavi Paavolaisena ovat Hertan miehiä, joihin tämä rakastuu isän tytön itsevarmuudella.

Näytelmän muisteluperspektiivistä johtuen miesten painoarvo kasvaa näytelmän loppua kohden. Puodinkedolla on sangen vähän materiaalia käytettävissä roolin rakennukseen: Hertta ja Tuure tapaavat Moskovan kuohuvassa opiskelijailmapiirissä ja kohta Hertta jo työntääkin lastenvaunuja.

Kun erosta kerrotaan, se on jo kaukainen tapahtuma tai ainakin vaikuttaa siltä. Kalliomäellä on jo vähän enemmän näyteltävää, sillä hänen kanssaan Hertta kokee poliittisen ilmapiirin käänteen ja pääsyn valtaan ja vaikuttamaan. Nopeasti Leinokin kuitenkin joutuu syrjään Hertan rinnalta. Mikko Jurkan Olavi Paavolainen on jo inhimillinen ja moniulotteinen roolihenkilö. Jurkka rakentaa onnistuneen yhdistelmän herkästä, romanttisesta runopojasta ja turhautuneesta, epätoivoon hukkuvasta alkoholistista, mutta herkuttelee ehkä vähän turhaan äänensä jussijurkkamaisella soinnilla.

Muut miehet siis vaihtuvat Hertan elämässä, mutta yksi on ja pysyy: isä Otto Ville, joka Neuvostoliitosta käsin pysyy Hertan elämän vahvimpana vaikuttajana ja myös luotettavimpana ystävänä. Kari Kihlström ja Komulainen luovat isän ja tyttären suhteesta lämpimän ja ennen kaikkea toverillisen. Kaarina Turusen Saima-äiti on vähäeleisesti läsnä Hertan elämän eri vaiheissa.

OUTI LAHTINEN

Aila Lavaste: Hertta , ohjaus Maarit Pyökäri, lavastus ja puvut Maija Louhio, valosuunnittelu Timo Komulainen. Kantaesitys Lahden Kaupunginteatterin Eero-näyttämöllä 10.9.2003.