Turun kaupunginteatteri: Huhtikuun noita

Robert Seger<br />Terhi Suorlahti on Turun kaupunginteatterin Huhtikuun noita.
Robert Seger
Terhi Suorlahti on Turun kaupunginteatterin Huhtikuun noita.

Turun kaupuginteatterin tämän syksyn ohjelmistossa on luvassa paljon draamaa. Sopukassa kauden aloitti perjantaina kantaesitys, ruotsalaisen Majgull Axelssonin menestysromaanista Huhtikuun noita dramatisoitu näytelmä.

Huhtikuun noita voitti ilmestyessään vuonna 1997 Ruotsin Finlandia-palkinnoksi mainitun Augustprisetin. Suomeksi romaani ilmestyi vuonna 2000.

Turun kaupunginteatteri sai ensimmäisenä romaanin dramatisointioikeudet. Ilpo Tuomarila on kirjoittanut Huhtikuun noidasta toimivaa dialogia, jossa alkuperäistekstin monikerroksisuus säilyy. Runsaasta romaanista syntyi reilun kahden tunnin mittainen näytelmä, joka etenee sujuvasti limittäessään eri aikatasoja toisiinsa.

Neljä naista

Huhtikuun noidan pääosassa on neljä naista, kolme kasvattisisarta - Margareta, Christina ja Birgitta - ja kasvattiäiti Ellenin biologinen tytär Desirée, jonka Ellen hylkäsi vauvana. Vakavasti vammainen Desirée on viettänyt koko ikänsä hoitolaitoksessa, ja hän kokee, että joku kasvattisisarista on varastanut hänelle kuuluneen elämän.

Näytelmän tapahtumahetkellä kasvattisisaret kohtaavat toisensa pitkän tauon jälkeen aikuisina. Heidän kohtaamisensa tapahtuu kuin jonkin voiman pakottamana samaan aikaan, kun Desirée sairaalassa ajaa heitä ajatuksissaan takaa. Onko kyse noituudesta vai sattumasta, jää katsojan arvioitavaksi.

Välttämätöntä sisarusten kohtaaminen joka tapauksessa on, sillä lapsuuden ja nuoruuden kokemukset eivät ole jättäneet heitä rauhaan. Ne ovat pakkautuneet sisimpään särkeväksi möykyksi.

Margareta päätyi Ellen-tädin luo pikkuvauvana; hänet löydettiin pesutuvasta. Ei ihme, että vartuttuaan Margareta kiinnostui fysiikasta, alasta, joka etsii tietoa kaiken alkuperästä.

Christina pääsi sijaiskotiin hänen äitinsä mielen sairastuttua. Tästä tytöstä tulee lääkäri, jolle ammatti ei kuitenkaan avaa mahdollisuuksia ymmärtää tai hyväksyä sen paremmin sairasta äitiään kuin yhteiskunnan ulkopuolelle ajautunutta kasvattisisartaan Birgittaa, joka puolestaan kulkee biologisen äitinsä viitoittamaa alkoholistin ja huoran tietä, pidemmälle vain.

Isiä näillä naisilla ei ole, Huhtikuun noita kertoo äidin ja tyttären suhteesta sekä äidittömyydestä.

Monta kerrosta

Huhtikuun noidassa on monta kerrosta. Sen voi lukea kannanottona hyvinvointiyhteiskunnan puolesta. Desiréen tarina kertoo, miten nyt ollaan palaamassa ikään kuin alkuun, aikaan, jolloin verorahoja haluttiin satsata "niihin lapsiin ja nuoriin, joilla on tulevaisuus", kuten näytelmässä todetaan. Tänä päivänä eivät ole harvinaisia ajatukset, joiden mukaan hoitoa pitäisi antaa ihmisen tuottavuuden mukaan.

Näytelmäksi tiivistettynä Huhtikuun noita nostaa romaaniakin havainnollisemmin esiin kysymyksen, onko koko elämänsä menneisyyden haamujen ja yksinäisyydentunteen kanssa kamppailevien ja rakkautta janoavien Margaretan, Christinan ja Birgitan elämä muiden ihmisten parissa tarkoituksenmukaisempaa, parempaa tai arvokkaampaa kuin samoja ajatuksia miettivän mutta vuoteeseen sidotun Desiréen?

Myös näytelmän kypsymättömissä äideissä on yhteys nykyaikaan; heitteille jätetyistä ja huostaanotetuista lapsista saa lukea yhä useammin.

Huhtikuun noita ei kuitenkaan ole pelkkää yhteiskuntakritiikkiä, vaan kokonaisuus on myös psykologisesti mielenkiintoinen.

Axelssonin romaanissa on lisäksi mukana vahva maaginen taso, joka esityksessä jää valjuksi. Maiju Sallaksen ohjaus kulkee pitkälti realismin viitoittamaa tietä, vaikka ajat ja paikat limittyvätkin ja asioita pelkistetään ja karrikoidaan. Esityksen vaikuttavin kohtaus on kuitenkin se, jossa magiikalle annetaan mahdollisuus: Desiréen siirtyessä mielessään ravintolassa tanssivaan naiseen ja päästessään hänen kauttaan ruumiilliseen kosketukseen hoitajaansa ja rakastettuunsa Hubertssoniin.

Teoksen loppu on lohdullinen: katkeruuden ja vihan purkauduttua, avautuu mahdollisuus ymmärtämiselle - ehkä jopa rakkaudelle. Esityksessä loppu tulee kuitenkin hätäisesti töksähtäen.

Laaja tunteiden kirjo

Sopukkaan on lavastettu pitkä näyttämö, johon on sisällytetty pienin viittein monta tapahtumaympäristöä. Keskuksena on Desirée vuoteessaan ikään kuin kaiken primus motorina.

Huhtikuun noita tarjoaa hienoja rooleja naisille, ja kaupunginteatterissa nähdään kelpoa näyttelijäntyötä. Desiréetä esittää Turun taideakatemian musiikkiteatterilinjalta valmistunut Terhi Suorlahti, joka saa roolihenkilöönsä suuren osan siitä tunneskaalasta, jonka vuoteeseen pakotettu nainen kokee. Hänessä on myös sitä energiaa, jonka voi uskoa olevan peräisin jostain toisesta ulottuvuudesta. Harmillista, että Suorlahden päähän tehty lisäke on niin tökerö.

Kolmesta kasvattisisaresta täydellisimmät profiilit luodaan Christinasta ja Birgitasta, Margareta jää avoimemmaksi. Ulla Reinikainen rakentaa annetuista aineksista naisen, joka kulkee yhä maailmassa kuin vailla pohjaa. Minna Hämäläinen onnistuu parhaiten esittäessään aikuista, pintansa kovettanutta Christinaa tilanteissa, joissa tuo asiallinen kuori alkaa rakoilla.

Eila Halonen näyttelee sisäistyneesti juoppoa Birgittaa. Hänestä löytyy elämän koulimaa röyhkeyttä ja moneen kertaan häväistyn ihmisen häpeämättömyyttä mutta myös äidistään erotetun pikkutytön kipeyttä. Birgitassa riittää sävyjä, ja Halonen tuo ne hienosti esiin.

Marja Pesonen näyttelee kolme erilaista äitiä tarkasti piirtämällä jokaisesta lyhyessä ajassa havainnollisen ja koskettavan kuvan. Ainoa kunnon miesrooli on Desiréetä hoitava Hubertsson, jonka arvoituksellisuuden Jukka Soila säilyttää hyvin.

IRMELI HAAPANEN

Majgull Axelsson: Huhtikuun noita , suomennos Kaarina Sonck, dramatisointi Ilpo Tuomarila. Turun kaupunginteatteri, ohjaus Maiju Sallas, lavastus ja puvut Pirjo Liiri-Majava, valosuunnittelu Antti Helminen, äänisuunnittelu ja musiikki Joonas Pirttilä, naamioinnin suunnittelu Alisa Oksanen. Kantaesitys Sopukassa 5.9.