Taideakatemia: Murtuman anatomia

Sami Kelahaara
Sami Kelahaara

Valkeaan pukeutunut, viaton nuori ihminen astuu luentosaliin puhumaan itsestään. Kun muutaman minuutin puhe päättyy, katsoja luulee kuulleensa puhujasta taustafaktoja. Poistuessaan puhujapöntöstä valkoperho luo hämmentyneen katseen: sainpa tuon tehtyä.

Vähätpä katsoja tietää, vähätpä ensin tajuaa.

Sini Hukkasen esittämä monologinäytelmä Murtuman anatomia on kirurgin varmalla kädellä vedetty viilto. Viilto paljastaa, miten viattomuus on viattomuutta - vai onko. Näkyvillehän tulee aina vain sitä, mitä näkyville halutaan saada.

Kun valkea riisutaan, näkösälle tulee sen alla oleva, joka taas voidaan peittää mustalla. Välivaiheena Laura Mannilan ohjauksessa esittäjä kiedotaan läpinäkyvään ohueen kelmuun, joka ahdistaa esittäjää fyysisesti, herkkää katsojaa henkisesti.

Sylitanssia
kuoleman kera

Murtuman anatomia liikkuu pelon maailmassa. Se ei kerro yksiselitteisesti asioista vaan jättää katsojan tulkittavaksi tukun kysymyksiä ja mahdollisia vastauksia. Silti Hukkasen monivivahteisen esiintymisen seuraaminen ei ole hankalaa vaan päinvastoin: mielenkiintoa luo morfoosia, muutos, joka tuo mieleen niin monet Ingmar Bergmanin elokuvat.

Tietoista tai ei, sekä Seitsemännen sinetin personoituneen Kuoleman viiltävä konkreettinen läsnäolo että Fannyn ja Aleksanderin sadistinen piispa ovat mukana tässä pienoisnäytelmässä.

Kuoleman kanssa tanssitaan poski-slovari ja Hukkasen alter ego murhaa kirveellä viattoman pehmolelun, mitä Bergmankaan ei Fannyssa ja Aleksanderissa rohjennut tehdä.

Nainen
valkeissa

Murtuman anatomia on Taideakatemiassa opiskelevan Sini Hukkasen taiteellinen lopputyö. Työssä käytetään runsaasti hyväksi videotekniikkaa, animaatiota, musiikkia, valoja ja ääniä.

Käsikirjoituksesta vastaavat esiintyjä ja ohjaaja yhdessä. Näytelmässä liikutaan nuoren taiteilijan elämässä, ja päällimmäinen vaikutelma kertoo vilpittömyydestä. Vilpittömyys tässä maailmassa, jossa ihmiset vastaavat kysymyksiin eri tavalla kuin miten asiat ovat, on signaali rohkeudesta.

Pelko on normaali tila, jonka tunnustaminen tai edes tunnistaminen ei ole yleistä. Vain rohkeimmista rohkeimmat uskaltavat altistaa itsensä pelokkuuden myöntämiseen.

Kun vielä sekä Mannilan ohjaus että Hukkasen esiintymisen kokonaisilme on niin aseista riisuvaa, tai näyttämötaiteessa tarvittavan illuusion seittistä kudontaa, voi mielessään yhtyä loppulauluna esitettävän Chydeniuksen sävelien ja Mustapään sanojen tihkuviin tuntemuksiin.

Viimeisessä illassa viulu yksin soitti. Viulu soitti.
ERKKI KANERVA

Laura Mannila ja Sini Hukkanen: Murtuman anatomia . Turun Taideakatemian Köysiteatteri, ohjaus Laura Mannila, video ja animaatio Lasse Ilano, musiikki Pasi Mäkelä, valot Marko Kallela, äänet Timo Laaksonen, graafinen suunnittelu Sami Kelahaara. Ensi-ilta 4.9.