Tytöstä naiseksi

• Maija Vilkkumaan 10+10 juhlakiertueen konsertti Caribiassa 26. syyskuuta.

Maija Vilkkumaan sooloura sai lentävän lähdön kymmenen vuoden takaisella ensisinglellä Satumaa-tango. Nopeasti kävi ilmi, että kyse ei ole onnenkantamoisesta. Vilkkumaa osoittautui lahjakkaaksi lauluntekijäksi, jonka kynästä on sittemmin syntynyt lukuisa määrä varteenotettavia rockbiisejä.

Parhaillaan Vilkkumaa juhlii konserttikiertueen merkeissä uraansa, joka alkoi jo kaksikymmentä vuotta sitten Tarharyhmän riveissä. Juhlakiertuetta varten Tarharyhmä on kasattu uudelleen eikä turhaan. Setti oli kirjaimellisesti sitä mitä avausbiisi lupasi – Tyttömäistä tappopoppia.

Alkuperäiskolmikko Vilkkumaa, Minna Haapkylä ja Isa-Eerika Lehto osoittivat rumpali Eppu Kososen tukemana, että nuoruuden meininki on säilynyt. Ei se soittotaito mutta asenne. Illan selkeästi virkistävin veto!

Vilkkumaan uran seuraava orkesteri, bilebändi Hunajamelonit huokui naisenergiaa, mutta Tarharyhmän jälkeen covervetoinen esitys tuntui lähinnä välipalalta. Varsinkin, kun Vilkkumaa itse poistui lavalta jo ensimmäisen laulun myötä.

Sitä ennen hän ehti bändien välisellä roudaustauolla osoittaa oivia stand up -koomikon kykyjä ylistäessään c-kasettia kaikkien aikojen tallenneformaatiksi.

Kolmetuntiseksi venyneen illan päätti Villkkumaan oma keikka. Tarjolla oli hittikimara, joka monissa kohdin innosti yleisön yhteislauluun. Ei, Mun elämä, Kesä, Kristiina – Vilkkumaalla näitä riittää.

Energisyys ja heittäytyminen ovat aina olleet Vilkkumaan aseita livekeikoilla. Viime kesän Ruisrock-hurmokseen bändi solisteineen ei tällä kertaa yltänyt. Homma hoidettiin mallikkaasti, mutta hiukan rutiininomaisesti.

Välispiikeissä Vilkkumaa kertoi lauluntekemiseen, keikkailuun ja artistina olemiseen liittyviä kokemuksiaan. Näistä tarinoista ja illan musiikillisesta annista piirtyi tarina, joka kertoi miten tytöstä kasvoi nainen ja täysiverinen rockin ammattilainen.

KIMMO RANTANEN