Lupauksia tulevaisuudesta

Mikko Heiniön Kuukonsertto tekee vaikutuksen.
Mikko Heiniön Kuukonsertto tekee vaikutuksen.

• Mikko Heiniö: Kuukonsertto, pianokonsertto nro 8 – Reflektioita ja muunnelmia John Dowlandin ja Hugo Ingeliuksen teemoista.

• Leonard Bernstein: Kolme tanssikohtausta musikaalista On the Town, Sinfonisia tansseja musikaalista West Side Story. Radion sinfoniaorkesteri, joht. Santtu Rouvali, sol. Monica Groop (mezzosopraano) ja Heini Kärkkäinen (piano). 23.9.2009 Finlandia-talo.

Radion sinfoniaorkesterin keskiviikkokonsertissa 23.9. annettiin kuulijoille kahdenlaisia lupauksia tulevaisuudesta.

Mikko Heiniön kahdeksannen pianokonserton kantaesitys oli paitsi hieno elämys, myös esimakua vuonna 2011 kantaesitettävästä oopperasta.

Kapellimestari Santtu Rouvali teki sensaatiomaisen debyytin ja nyt kuullun perusteella hänestä on lupa odottaa paljon.

Dramaattinen ja voimakas konsertto

Mikko Heiniön pianokonsertoille on tyypillistä lajityypin rajojen koettelu. Konserttosarjan uusin – nimeltään Kuukonsertto – jatkaa samalla linjalla. Pianosolistin lisäksi siinä on vähintään yhtä solistisessa roolissa oleva laulusoolo-osuus. Teoksessa yhdistyykin pianokonserton, orkesterisäesteisen laulun ja myös liedin elementtejä.

Kuukonsertto tekee voimakkaan dramaattisen vaikutuksen. Sen lauluteksteissä yhdistyvät Edith Södergranin runojen ekspressiivisen väkevät kuvat Kung Erik -laulun tekstin romanttiseen ilmaisuun. Sävellyksen musiikillisessa ilmaisussa erilaisten materiaalisten lähtökohtien yhdistyminen luo niin ikään uusia merkityssisältöjä ja jännitteitä.

Teoksen harmoniamaailmassa yhdistyvät luonnonsävelvireisten 12-sävelsointujen spektraalisoinnit luutun vapaiden kielten virityksestä kumpuavaan pentatoniseen sointuun ja Kung Erik -laulun sekä John Dowlandin Galliardin tonaaliseen ilmaisuun.

Säveltäjän teosesittely antaa aiheen olettaa, että Kuukonsertossa kuultiin esimakua sävellystyön alla olevan Erik XIV -aiheisen oopperan maailmasta. Nyt kuultu antoi hienon lupauksen tulevasta.

Oopperallisuus lyö leimansa myös konserton kokonaismuotoon: osasta toiseen katkeamatta etenevä musiikki luo draamallisen vaikutelman. Maaginen hetki syntyy finaalin alussa Dowlandin Galliardin soidessa ensin pianolla, laulumelodian vähitellen kietoutuessa sen sointuihin ja harpun johdatellessa vähitellen koko orkesterin mukaan musiikin kudokseen.

Debyytti vaikeissa
olosuhteissa

Kuukonserton kantaesitys oli varmoissa käsissä, vaikka täytyy tunnustaa ennakkoepäilyni orkesterijohtodebyyttiänsä tekevää Rouvalia kohtaan. Aivan kuin ensimmäinen kerta ei olisi muutenkin tarpeeksi haasteellinen, kyseessä oli nyt alkuperäisen kapellimestarin peruutusta viiden päivän varoajalla paikkaamaan tullut 23-vuotias, kolmatta vuotta Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalla opiskeleva lyömäsoittaja, jolla oli edessään uuden teoksen kantaesitys ja orkesterin lisäksi kasassa oli pidettävänä kaksi solistia. Epäilyt osoittautuivat onneksi turhiksi ja Rouvali piti koko koneiston hallitusti otteessaan.

Muusikkojen ensiluokkaisuus tietysti helpotti nuoren kapellimestarin tehtävää. Monica Groopin sävykäs mezzosopraano nosti kauniisti esiin tekstin ja musiikin hienovireisiä merkityksiä. Pianolla tuntui olevan musiikissa usein energian antajan ja tapahtumien käynnistäjän rooli ja Heini Kärkkäinen hallitsi vaativan soolo-osuutensa suvereenisti. Radion sinfoniaorkesterin soitto oli moitteetonta ja sävykästä niin pauhaavissa äänimassoissa kuin hiljaisissa pianissimoissa.

Uusin
kapellimestarilupaus

Konsertin toinen puoli koostui Leonard Bernsteinin musiikista ja konserton haasteiden parissa vakuuttavasti mutta hieman varautuneesti johtanut Rouvali vapautui silminnähtävästi. Aivan ilmeistä oli, että nyt kuultiin suurta kapellimestarilupausta. Rouvali muotoili musiikkia luonnollisesti ja ilmeikkäästi, hallitsi hienosti erilaisia tekstuureja ja sointeja sekä luotsasi orkesterin suvereenisti Bernsteinin musiikin rytmisten karikoiden lävitse. Lahjakkuutta ja rohkeutta Rouvalilla on selvästi ylen määrin.

Aivan lopulliseen lentoon Rouvali ei kuitenkaan orkesteria Bernsteineissa saanut. Kun meno oli reipasta, soitto sujui pakottomasti, mutta West Side Story -sarjan otsikon lupaama tanssillisuus jäi fraseerauksessa latteahkoksi. Rytmit olivat toki ojennuksessa, mutta esimerkiksi Prologissa vaivihkaa syntyvä tanssillinen lennokkuus jäi vain aavistukseksi. Sensaatiomainen debyytti joka tapauksessa. Tästä nuoresta miehestä kuulemme vielä.

EERO LINJAMA