Fuusiojazzin kahdet kasvot

Orrenmaa Band: Make My Day. TO Records 2009. 1 cd.

Antti Mäkinen. AMCD 2009. 1 cd ja 1 Digital Surround 5.1.

Kitaristi Tuomo ”Tuppu” Orrenmaa ei ole maassamme noussut sellaiseen asemaan kuin hänen aikaansaannoksensa oikeuttaisivat; voitaneen sanoa hänen pitäneen matalaa profiilia, ehkä vähän liiankin matalaa.

Orrenmaa Bandin uusin levy Make My Day puhukoon puolestaan, ja se puhuukin jo pelkästään esiintyjänimien osalta: Orrenmaan rinnalla ovat soittamassa muun muassa rumpalilegenda Billy Cobham, hiljattain edesmennyt basistilegenda Pekka Pohjola ja puhallinsektiossa ei enempää eikä vähempää kuin Tower of Power Horns.

Vertailukohdat ovat kovat – ehkä Larsen & Feiten tai muut kaikkein kovimmat iskevää rockjazzia soittavat kokoonpanot.

Make My Dayn musiikkia voisi luonnehtia kolmella t:llä: tuhtia, tiukkaa ja tanakkaa.

Biisit ovat tutun fuusioperinteen mukaan virtuoottisia kipakoine unisonojuoksutuksineen, iskualavaihdoksineen ja synkooppeineen. Heti ensimmäinen raita, levyn nimibiisi vie jalat alta hirvittävällä drivella, ja kakkonenkin pitää yllä samaa raivoa.

Huomio kiinnittyy ennen kaikkea rankasti rokkaavaan komppiin, jota Cobham pitää yllä tutun meluisalla rummutuksellaan. Itse asiassa kolmosraidan funk tuskin olisi kärsinyt hiukan keveämmästä kompista. Sovitukset ovat yltäkylläisiä, etenkin puhallinten käyttö on oikein mehevää.

Make My Dayta leimaa vanhahtava sointikuva ilman teknoelementtejä, mikä onkin mieleeni. Maanläheiset kostetinsoitinsoundit Hammondeineen ja Rhodeseineen lämmittävät mitä ihastuttavimmalla tavalla sydänalaa.

Pekka Pohjolan fantastista bassotyöskentelyä kuunnellessa tulee haiku – hän oli todellakin upea muusikko.

Orrenmaan levyä voi lähinnä moittia kitarasoundeista, jotka kuulostavat hiukan tunkkaisilta. Toisaalta on ymmärrettävää, että jos haluaa Orrenmaan tapaan soittaa kunnon särösoundilla, diskantin korostaminen saattaa koitua kohtalokkaaksi.

Eklektistä alkuvoimaa

Antti Mäkisen nimikkolevy edustaa sekin fuusiojazzia, tosin varsin erilaisin äänenpainoin ja erilaisen konseptin pohjalta kuin Orrenmaa. Mäkisen sävellyksistä koottu tallenne on ilmeeltään sangen eklektinen, kun tyyliskaala ulottuu ihan perinteisestä jazzista progeen, etnoväreihin ja tyylialluusioihin.

Kokonaisuus ei kuitenkaan tunnu hajanaiselta, mikä johtuu varmaankin siitä, että Mäkisen sormet ovat kokonaisvaltaisesti mukana biisien synnyssä ja syvärakenteessa. Hän on paitsi säveltänyt myös sovittanut ja tuottanut kaikki kappaleet.

Levyn soundimaailma on yhtä rikas ja monenkirjava kuin sen kappaleetkin. Mäkinen käyttää sovituksissaan omaperäisesti muun muassa selloa, kitaraa, saksofoneja, haitaria, vibrafonia, marimbaa ja muita lyömäsoittimia.

Rytmiikka on monin kohdin tietoisen kömpelöä ja kulmikasta, ja amerikkalaissävyinen virtuoottinen briljanssi on jätetty syrjään. Mukana olevat muusikot ovat kylläkin kovan luokan tekijöitä.

Albumia voi kaikkineen kehua omintakeiseksi, siekailemattomaksi ja alkuvoimaiseksi.

Albumi pitää sisällään tavallisen cd-levyn lisäksi myös sisällöltään saman Digital Surround 5.1 tallenteen.

MATTI LEHTONEN

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.