Kulttuuri

Vahvaa laulutaidetta ja kauneimpia adagioita

• Turun filharmonisen orkesterin konsertti 13.9. kapellimestari Pietari Inkinen, sopraanosolisti Marjukka Tepponen. Sibelius, Mahler.

Turun filharmonisen orkesterin puikoissa tällä viikolla vierailleen Pietari Inkisen työskentely ei jättänyt avoimia kysymyksiä.

Maailmalla jo kovan luokan tekijäksi tunnustettu kapellimestari antoi Turussa itsestään vaatimattoman kuvan; tähden elkeitä oli turha hakea.

Hänen työskentelynsä soiva lopputulos oli viimeisteltyä, perusteltua ja tasapainoista musiikkia.

Jollei suurennuslasin alle nosteta yksittäisiä inhimillisiä lipsahduksia, jotka suorastaan kuuluvat elävän musiikin luonteeseen, koko soittajisto oli vahvasti tekemisessä mukana.

Erityisen kiitoksen Inkinen ansaitsee musiikin luontevasta jäsentelystä ja siihen osaltaan liittyvästä soitinryhmien balansseista. Sibeliuksen Kuningas Kristian II -sarjan tunnelmakuvat näyttäytyivät ehjinä ja täydessä kauneudessaan. Osa Elegia oli erityisen puhuttelevan pysäyttävä, ja kuuluuhan se epäviralliseen kategoriaan maailman kauneimmat adagiot.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sibelius-linja jatkui myös solistinumeroissa, kun sopraano Marjukka Tepponen tulkitsi säveltäjän neljä laulua. Tepposen äänenväri assosioitui mielessäni venäläiseen laulukouluun, ja huomioiden myös hänen habituksensa näin hänet silmissäni Jevgeni Oneginin Tatjanana.

Hän on teknisesti ja tulkinnallisesti vahva ja ihastuttava laulaja. Äänen fokus säilyy tasaisena kaikissa rekistereissä, ja siksi se kantaa hyvin myös sopraanolle matalissa äänissä.

Tepposen lauluvalinnat Sibeliuksen tuotannosta kertoivat avauslaulua Illalle lukuun ottamatta nuoruuden sydänsuruista, ja kun laulaja ei ole ikävuosilla rasitettu, ne olivat tulkinnallisesti erityisen uskottavan oloisia.

Tepponen löysi jokaiseen lauluun osuvan karaktäärin, ja nosti esiin myös draaman tummia sävyjä. On varmasti makuasia, mikä lauluista osui parhaiten maaliinsa, mutta itse liikutuin laulun Var det en dröm? syvällisestä tulkinnasta.

Gustav Mahlerin Neljännen sinfonian avausosa, osittain myös toinen osa, on tietyssä mielessä musiikinhistoriassa taaksepäin katsova, sävyltään wieniläisklassinen.

Temaattisia aiheita sävyttävät staccatot, säveltoistot ja niiden synnyttämä ilmavuus. Säveltäjä on keventänyt orkestraatiota jättämällä vaskisektiosta pasuunat ja tuuban pois, mutta lyömäsoittajat ovat vahvasti työllistettyjä.

Toista osaa sävyttävät sooloviulun kirpeät aiheet. Lapsenmielisen puhtoiset ja hieman pelottavan niksahtaneet aiheet käyvät vuoropuhelua.

Maailman kauneimpien adagioiden kokoelma täydentyi Mahlerin sinfonian kolmannella osalla, jossa sellojen ja kontrabassojen keinuva basso-ostinato luo tuutulaulun tunnelmaa.

Neljänteen osaan säveltäjä on liittänyt sopraanon laulettavaksi saksalaisen kansanrunokokoelman Pojan ihmetorvi -tekstin, jossa kuvaillaan elämää taivaassa lapsen uskolla.

Musiikki sen sijaan kertoo myös aikuisen ristiriitaisista tunteista. Marjukka Tepponen tulkitsi myös taivaallisen elämän ihanuuksia vaikuttavasti.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy