Winterreisessa tunnelmia
apaattisuudesta psykedeliaan

Heikki Rainio, tenori ja Marko Autio, piano Sigyn-salissa 28.3., Schubert: Winterreise.

Jokainen juoksija on noviisi ensimmäisellä maratonillaan ja jokainen kilometrien korkeuteen ensimmäistä kertaa kapuava vuorikiipeilijä nöyrä haasteen edessä.

Samaa voi sanoa jokaisesta ensikertalaisesta Schubertin Winterreisen esittäjästä. Haaste on huikea, iljannepaikat moninaiset, päämäärät ylväät mutta vaikeat saavuttaa.

    Tenori Heikki Rainio ja pianisti Marko Autio tekivät neitsyttaipaleensa Winterreisen halki keskiviikkona Sigyn-salissa. Suoritus oli komea ja täysipainoinen ja musiikkia uskollisesti tukeva.

Erityisen tyytyväinen on syytä olla varmuuteen, jolla esittäjät tavoittivat kunkin laulun ominaisen karakterin. Gute Nacht alkaa väsynein, alakuloisin sävyin, mutta jo kakkoslaulussa Wetterfahne puhkeavat ahdistus ja kiihko. Lindenbaumin tunnelma on pääasiassa lempeä, kun taas Stürmische Morgen huojuu epätoivon ja raivon välimailla.

Haastavimpia ovat eleettömät ja apaattiset sävyt esimerkiksi Leiermannissa sekä kontrastisävyt kuten laulussa Frühlingstraum .

Winterreisen lopputilanteen merkitykseen ei kannata ottaa ainakaan kovin osoittelevasti kantaa - onko kyse kuolemasta, uuden elämän alusta vai näivettyneen sielun sisäisestä läpivalaisusta.

Kielikuvat ja musiikki saavuttavat Wirtshausissa , Nebensonnenissa ja Leiermannissa sellaisia psykedeelisiä piirteitä, ettei niistä käy uuttaminen mitään kouriintuntuvaa ja lopullista selitystä.

    Detaljitason valtaisassa runsaudessa Autiolla ja Rainiolla riittää vielä työsarkaa. Laulusarja alkoi levottoman oloisena Gute Nachtissa, eikä verkkainen tempo tahtonut asettua uomiinsa. Alkuhermostuksen haihduttua varmaotteisuus kaasvoi ja tulkinta saavutti kohisten musikaalista syvyyttä.

Kokonaisuus kaipaa etenkin rauhaa ja aikaa. Monet musiikin hienovaraisimmat eleet pääsivät ikäänkuin liukumaan taiteilijoiden sormista ilman niille kuuluvaa painoarvoa. Säkeistömuotoisissa lauluissa variaatiomahdollisuuksia olisi voinut hyödyntää tehokkaammin.

Parhaimmillaan Rainio ja Autio ylsivät koskettaviin tulkintoihin. Sarjan puoliväliä edeltävät laulut Rast , Frühlingstraum ja Einsamkeit onnistuivat kuin konkareilta, enkä voi väittää kuulleeni juuri vaikuttavampia suorituksia Im Dorfe ja Wirtshaus -lauluista.

Rainio lauloi teoksen ulkomuistista lähes rikkeettömästi. Rückblickissä teksti vaikutti hiukan levottomalta, minkä lisäksi olin havaitsevinani muutaman lipeämän. Sana sanalta en väitä teosta tuntevani. Joka tapauksessa tässä mielessä ei jäänyt huomautettavaa. Vokaalivärit ovat lähes ideaalissa jamassa, samoin diktio muilta osin.

Autiolla on tarkka käsitys monivivahteisen pianosatsin rikkaudesta, mutta vieläkin vivahteikkaammin ja elävämmin sen voisi tuoda esiin. Erityisen hyvin hän osui asian ytimeen lauluissa Erstarrung, Wasserflut ja Im Dorfe .

Kun Autio ja Rainio tarjoilevat Winterreisen seuraavan kerran turkulaisille - näin voisi tehdä esimerkiksi vuoden kuluttua - tulkinta on aivan varmasti kasvanut syvyydessään ja voimassaan. Silloin vielä suuremman kuulijajoukon olisi syytä laittautua paikalle.

MATTI LEHTONEN