Key Ensemble heittäytyi ajan virtaan

Key Ensemblen konsertti Aika virtaa Wäinö Aaltosen museossa 27.3. Johtajana Timo Lehtovaara. Kortekangas, Butterley, Ligeti, Långbacka, Heiniö.

Aika virtaa -konsertillaan tiistaina Wäinö Aaltosen museossa (WAM) turkulainen Key Ensemble -kuoro lunasti vastikään Suomen arvostelijain liiton Turun osastolta saamansa tunnustuspalkinnon, ns. puolen kilon punnuksen varsin vaivattoman tuntuisesti. Väittäisin, että yhtye on tällä hetkellä Turun pystyvin kuorokokoonpano.

Kuoron laulu soi Timo Lehtovaaran johdolla WAM:n putkimaisessa konserttitilassa tasapainoisesti, kantavasti, kuulaasti ja puhtaasti. Tätä edesauttamaan kaikki ohjelman säveltäjät ovat ankkuroineet musiikkinsa tonaalisiin tukipisteisiin tavalla tai toisella elleivät sitten luovu eksakteista sävelkorkeuksista kokonaan.

Se mikä esityksessä, lähinnä ilmaisussa jäi vielä puuttumaan, saavutetaan vasta sitten, kun samaa ohjelmaa esitetään useamman kerran uudestaan. Vasta aikaa vaativan märehtimisen jälkeen kuorosta voi saada vielä enemmän irti ja tuoda esitykseen musiikin tarjoaman syvimmän ulottuvuuden.

Ohjelma koostui uudesta musiikista, joka on haastavaa, mutta tarjoaa samalla niin esittäjilleen kuin kuulijoilleenkin uusia äänimaisemia. Etenkin Olli Kortekankaan ja Mikko Heiniön teokset käyttävät äänen mahdollisuuksia monipuolisesti hyväkseen. Kortekankaan Verbum (1987) virtasi monista tasoistaan huolimatta jouheasti. Sävellys antaa mahdollisuuden rohkeille solistisille äänenpainoille, joita kuultiin pitkin matkaa.

Heiniön Non-stopissa (1995) ollaan matkalla. Tauotta esitettävä kaksiosainen sävellys on kuin elokuva tai junan ikkuna, jossa tulee vastaan monenlaisia asioita. Solististen roolien sijaan laulajat muodostavat yhtenäisen, konemaisen ryhmän, joka tuo mieleen lähinnä höyryveturin, mikä lienee tarkoituskin. Rytmisesti tanssahtelevat jaksot nousivat mielessäni etualalle. Niin Kortekankaan kuin Heiniönkin sävellykset kannattaa pitää ohjelmistossa.

Australialaisen Nigel Butterleyn Spring's Ending (1997) on pääosin diatonista musiikkia kohtuullisin dissonanssein. Teoksessa pelataan rytmeillä ja nyansseilla. Teos oli musiikillisesti ohjelman miedointa antia: silloin kun pelataan äänenkorkeudella, harmoniaa ei voi välttää eikä se Butterleyn teoksessa tarjoa mitään ennen kokematonta.

György Ligetin varhaisten laulujen Éjszaka (Yö) ja Reggel (Aamu) parissa Lehtovaara saattoi ottaa virtuoosisesta kuorostaan kaiken irti. Kansanlauluvaikutteiset sävellyksiin rakentuu paikoin modaalisia kenttiä. Herkullisia sointeja tarjoava teos virtasi spontaanisesti.

Hienon esityksen sai myös Ulf Långbackan kelpo sävellys Tre sånger om natten (1999). Muutoin varsin perinteisin keinoin pelaavassa sävellyksessä hyödynnetään ihmisäänen koko ambitusta matalista bassomörinöistä korkeisiin ja hiljaisiin vihellysääniin. Teos on ehyt kokonaisuus, jonka keskimmäiseen osaan Du natt sijoittuu sävellyksen psykologinen huippu: siinä aika lakkasi virtaamasta.

ATTE TENKANEN