Nainen vailla varjoa tulvii ihmeellistä kauneutta

TS/Tuuli Heikki<br />Nainen vailla varjoa -oopperan näyttämötapahtumien taustaksi heijastetaan valtaisan suuri kuva vanhasta, sokkeloisesta kaupungista, joka muistuttaa muinaisen Rooman laitakaupunkia.
TS/Tuuli Heikki
Nainen vailla varjoa -oopperan näyttämötapahtumien taustaksi heijastetaan valtaisan suuri kuva vanhasta, sokkeloisesta kaupungista, joka muistuttaa muinaisen Rooman laitakaupunkia.

Jos joku sanoisi Richard Straussin oopperaa Die Frau ohne Schatten ( Nainen vailla varjoa ) vaikeaselkoiseksi, hän osuisi naulan kantaan. Kyseessä on nimittäin ainutkertaisen ihmeellinen teos, jonka tekstin täysimittainen ymmärtäminen edellyttäisi laajoja tietoja psykologiasta ja filosofiasta.

Ja musiikki vastaa tekstin huutoon. Vain harva oopperasäveltäjä on kuunaan kyennyt yhtä täydellisesti loihtimaan samanlaisen unenomaisen maailman kuin Strauss Hugo von Hofmannsthalin huikean haasteelliseen librettoon.

Vanhan viisauden - jonka säveltäjä tietysti itsekin tunsi - mukaan Straussin oopperoista Ruusuritari on selvä vastine Mozartin Figaron häille, Nainen vailla varjoa taas Taikahuilulle. Molemmat vertaussuhteet ovat täysin ilmeisiä ja väistämättömiä.

Hofmannsthalin libretossa nainen joutuu henkien maailmasta ihmisten pariin ja keisarin vaimoksi. Hänellä ei kuitenkaan ole kaikkia inhimillisiä ominaisuuksia, mitä symboloi se, että häneltä puuttuu varjo. Seuraamukset naisen puutteellisuudesta, muun muassa lapsettomuudesta, joutuu kuitenkin kantamaan hänen miehensä, joka muuttuu kiveksi, ellei vaimo saa varjoaan.

Puolisot joutuvat eroon toisistaan. Keisarinnalle tarjoutuu tilaisuus siepata itselleen varjo, kun rakkaudettomassa avioliitossa elävä värjärin huikentelevainen vaimo haluaa vapaaehtoisesti luopua varjostaan ja sitä myöten mahdollisuudestaan saada lapsia. Keisarinna kuitenkin torjuu tilaisuuden, sillä hän tuntee myötätuntoa eikä halua käyttää lähimmäistensä hädänalaista asemaa hyväkseen.

Kiehtovaa ja salaperäistä

Mitä tonaalisuuteen tulee, Strauss oli kääntänyt kelkkansa - ja sitä myöden osaltaan koko taidemusiikin kehityksen suunnan - Ruusuritarissa , jossa hän luopui täydelliseen atonaalisuuteen ja dodekafoniaan sittemmin johtaneesta kannastaan.

Nainen vailla varjoa -oopperassaan Strauss kuitenkin viljelee kohdittain tehoja, jotka ovat mitä ilmeisimmin silkkaa atonaalisuutta, joskus jopa dodekafoniaa. Siitä huolimatta tonaalisuus on määräävä reunaehto.

Orkestrointitaidon kuninkuudesta on musiikin historiassa kisaamassa lukuisia säveltäjiä, ehkä varteenotettavimpina Straussin ohella Rimski-Korsakov ja Ravel. Nainen vailla varjoa on Straussilta huikea tour de force nimenomaan soitinnuksen puolesta. Partituuri vastaa omaperäisyydessään kaikkia niitä libreton ihmeellisiä kauneuden tasoja, jotka tekevät tästä teoksesta niin kiehtovan ja salaperäisen.

Aineksia antiikin Roomasta

Oopperan näyttämöllepano merkitsee aina abstraktion tekemistä konkreettiseksi, ja Nainen vailla varjoa on aina tässäkin mielessä verraton haaste. Moderni aikakautemme on vain lisännyt ohjaajan ja lavastajan työtaakkaa, sillä nykyajan yleisö tietää, mitä uudenaikaiselta oopperateatterilta on lupa odottaa.

Michael Hampen ohjaus ja Hans Schavernochin lavastus tekevät teoksesta kyllä juuri niin fantastisen ja epätodellisen kuin teos tekstinä ja musiikkina määrittää.

Keisariudesta puhuminen on saanut tekijät kääntämään katseensa historian suurimpaan ja tunnetuimpaan keisarikuntaan, antiikin Roomaan. Näyttämötapahtumien taustaksi heijastetaan valtaisan suuri kuva vanhasta, sokkeloisesta kaupungista, joka muistuttaa selkeästi muinaisen Rooman laitakaupunkia sellaisena kuin se historiankirjojen lehdiltä meille näyttäytyy.

Toinen ilmiselvästi Roomaan viittaava seikka on kolmannen näytöksen kulminaatiokohtauksen taustakuva. Se esittää ilmiselvästi sisältäpäin Rooman Pantheon-temppelin kupolia ja sen pyöreää aukkoa, josta avautuu näkymä tähtitaivaalle, suoraan kohti Orionia. Ja voi kuinka ihmeellisen kaunis se onkaan!

Hampen henkilöohjaus on rohkea ja se ottaa esiin kaiken, minkä esittäjät suinkin kykenevät ilmaisemaan.

Näin kansallisoopperassa vain teoksen kaksi jälkimmäistä näytöstä. Lumipyry sekoitti Helsingin liikennejärjestelmän niin totaalisesti, etten kyennyt suoriutumaan oopperalle ajoissa huolimatta nimenomaan myöhästelyjen takia parikymmentä minuuttia viivytetystä alkamisajasta huolimatta. Silti kaikki näkemäni sai minut tyyten vakuuttuneeksi.

Upeat sopraanosolistit

Myös Strauss ottaa laulajista irti kaiken minkä saa. Jos puheissa hänen pulmallisesta suhteestaan laulajatarpuolisoonsa Paulineen on mitään perää, nuo probleemat saavat konkreettisen muodon tavassa, jolla säveltäjä kohtelee sopraanojaan. Keisarinnan ja värjärin vaimon roolien stemmat ovat tässäkin tapauksessa mielipuolisen vaikeita, huikean korkeita ja vaativia.

Onneksi meillä oli oikeat laulajat niitä tekemässä. Värjärin vaimoa esitti Kirsi Tiihonen, jota kuulin nyt pitkästä aikaa ensimmäisen kerran. Hänen kehityksensä on ollut mitä suotuisinta, ja esitystä voi sanoa vain mykistävän hienoksi. Ääni on pyöreä ja täyteläinen kaikissa rekistereissä, minkä lisäksi Tiihonen on saanut lavatyöskentelyynsä ihan uudenlaista elämää. Niinikään Cynthia Makris teki suurenmoisesti keisarinnan roolin. Roolin huikea korkeus yhdistettynä suuren volyymin vaatimukseen ovat hänelle helppoja pähkinöitä purtavaksi, eikä hänenkään näyttämötyötään käy moittiminen.

John Treleaven oli upea keisarin osassa ja Hannu Niemelä niinikään vahva värjäri Barakin roolissa. Livia Budai hiukan hämmensi tilannetta imettäjän tehtävässä - ääni oli nimittäin volyymiltaan yhtä suuri kuin intonaatioltaan häilyvä. Pienemmistä rooleista on syytä mainita Petrus Schroderuksen tyylikäs suoritus nuorukaisen osassa.

Orkesterille Nainen vailla varjoa on jättimäinen tehtävä - ilmankos puhaltajat alkoivat ilmiselvästi uupua teoksen loppua kohti eikä intonaatiolipeämiltä vältytty. Muhai Tangin johtama suoritus oli silti kokonaisuutena vangitseva. Hän käytteli dynamiikkaa laveasti, mikä osaltaan antoi esitykselle sen voiman.

MATTI LEHTONEN

• Richard Straussin Nainen vailla varjoa Suomen kansallisoopperassa. Libretto Hugo von Hofmannsthal. Musiikin johto Muhai Tang, ohjaus Michael Hampe, lavastus Hans Schavernoch, puvut Carlo Tommasi, valaistus Kimmo Ruskela. Rooleissa mm. Cynthia Makris, Kirsi Tiihonen, John Treleaven, Hannu Niemelä ja Livia Budai. Ensi-ilta suurella näyttämöllä 20.1.

TS/Tuuli Heikki<br />Nainen vailla varjoa -oopperassa värjäri Barakin vaimon roolissa esiintyy Kirsi Tiihonen ja Imettäjän roolissa Livia Budai (takana).
TS/Tuuli Heikki
Nainen vailla varjoa -oopperassa värjäri Barakin vaimon roolissa esiintyy Kirsi Tiihonen ja Imettäjän roolissa Livia Budai (takana).
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.