Virtuaalimuseot

Verkkoon avautui Nykytunteen museo, joka tuo näkyväksi poikkeusajan pelot, surut ja ilot – mukana turkulaisia tekijöitä

Nykytunteen museo käy läpi pandemia-aikana koettuja tunteita taiteen keinoin.
Nykytunteen museo käy läpi pandemia-aikana koettuja tunteita taiteen keinoin.

Tänään torstaina on lanseerattu virtuaalinen Nykytunteen museo, joka on elämyksellinen kertomus pandemia-ajan aiheuttamista tunteista Suomessa. Verkkomuseossa vierailija kulkee aikajanalla, joka kuljettaa hänet läpi pandemian käännekohtien.

Sisältöjä ohjaavat kuusi perustunnetta: suru, hämmennys, suuttumus, inho, ilo ja pelko. Pandemiaa on taltioitu niin kuvina, esineistönä kuin lukuisten tutkimusten merkeissä. Ilmiöihin voi syventyä myös videohaastatteluiden kautta.

Museon valokuvat on saatu noin 30 ammattilais- ja harrastajakuvaajalta, jotka kuvasivat arkea pandemia-ajan Suomessa osana Poikkeustila2020-projektia. Taiteiden kesä -hankkeen kautta museoprojektiin liittyi myös kuusi vastavalmistunutta taiteilijaa, muiden muassa turkulaiset Jirko Viljanen ja Jenni Turunlahti. Kukin taiteilija tulkitsee yhtä museon kuudesta perustunteesta omassa teoksessaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lisäksi mukana on ollut Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry.

Museon valmistumisessa on konsultoitu myös useita eri alojen asiantuntijoita. Opiskelijoiden näkökulman on antanut Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston jäsen ja Affekti-ainejärjestön puheenjohtaja Dan Santamäki.

Nykytunteen museo on osa valtioneuvoston kanslian Suomi toimii -hanketta, joka on perustettu korona-pandemian alussa keväällä 2020. Hankkeen tehtävä on tukea ihmisten ja yhteiskunnan toimintaa kriisitilanteessa ja kriisistä toivuttaessa sekä vahvistaa henkistä kriisinkestävyyttä.

Museon äänimaailman on säveltänyt ja tuottanut Markku Mäkelä. Tunnemuseon kokoelma tullaan tallentamaan Kansallisarkistoon osana pandemia-ajan taltiointia.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.