Museokortin omistaminen kolminkertaistaa vuoden aikana tehtyjen museokäyntien määrän, kertoo Aalto-yliopistossa tehty tutkimus

Riitta Salmi
Tutkija Roland Vösa esittelee shamaanien ja tietäjien esineistöä Tuonelan rajamailla -näyttelyssä, joka avautui Turun Biologisessa museossa hiljattain.  Arkistokuva.
Tutkija Roland Vösa esittelee shamaanien ja tietäjien esineistöä Tuonelan rajamailla -näyttelyssä, joka avautui Turun Biologisessa museossa hiljattain. Arkistokuva.

Museokortin omistaminen kasvattaa museokäyntien määrää lähes 300 prosenttia, kertoo Museokortin vaikutuksia selvittänyt Aalto-yliopiston tutkimus.

Ihmiset, joilla ei ole Museokorttia, arvioivat käyvänsä museoissa 1,8 kertaa vuodessa.

– Jos Museokortin saa käyttöönsä, museokäynnit nousevat karkeasti kolminkertaiseksi eli tutkimusaineistomme perusteella noin seitsemään kertaan vuodessa, kertoo tutkijatohtori Juho-Petteri Huhtala tiedotteessa. 

Tutkimuksen mukaan Museokortti hyödyttää museoita monella tavalla, kuten lisäämällä pääsylippujen ja oheispalvelujen myyntiä. Museokortin omistaja tuo usein seurassaan normaalihintaisen pääsylipun ostajia, joten kortti kasvattaa välillisesti kertalippujen myyntiä. Jokaisella museokäynnillä vastaajat arvioivat käyttävänsä vajaan 10 euroa oheispalveluihin, esimerkiksi museokauppa- ja -kahvilahankintoihin.

Museokortteja on markkinoilla noin 265 000, joista voimassa tällä hetkellä noin 185 000.

Museokortti otettiin Suomessa käyttöön toukokuussa 2015, minkä jälkeen museot ovat rikkoneet kävijäennätykset joka vuosi. Viime vuonna tilastoitiin yli 7,1 museokäyntiä.

Museokortin myyntitulot palautetaan museoille kävijämäärien perusteella. Osuus tuloista käytetään museoiden yhteismarkkinointiin sekä järjestelmän ylläpito- ja kehityskuluihin.

Lue lisää: Museokortista saadaan pian mobiilisovellus – museot rikkonevat tänä vuonna käyntiennätyksiä jo neljättä vuotta peräkkäin

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.