Kulttuuri

Näyttelyarvio: Kuvaaja kameran edessä

 Green lake, 2007 sarjasta Artist and her model
Green lake, 2007 sarjasta Artist and her model

Elina Brotherus: Teoksia 1998–2015.

Turun taidemuseo 21.5. asti.

Valokuva on objektiivinen väline mutta sitä voi käyttää myös subjektiivisten tunteiden rekisteröintiin. Elina Brotheruksen (s. 1972) uran alkuvaiheen omakuvat kertoivatkin varsin henkilökohtaisia tarinoita.

Useat feministisesti orientoituneet taiteilijat olivat alkaneet käyttää omaa kehoaan taiteen välineenä jo 1960-luvun loppupuolella. Brotheruksen habituksesta puuttuu kuitenkin performansseiksi purkautuva vimma. Valokuvaajan kaunistelemattomissa omakuvissa sirkusklovnin surumielinen hymy valaisee huolella sommiteltuja ja kekseliäästi tarinallistettuja sarjallisia kokonaisuuksia.

Brotherus asettaa kuvillaan kysymyksiä tekijän ja mallin suhteista, katsomisesta ja katsottavana olemisesta. Enää ei olekaan itsestään selvää, että taiteilija on mies, joka katsoo mallia, joka on nainen, joka ei katsele ketään.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vaikuttavimmillaan Brotherus on kuitenkin The New Painting -sarjassa, jossa hän ottaa etäisyyttä henkilökohtaiseen ja sijoittaa itsensä taidehistorian kuvaperinteeseen. Näin hänestä tulee vaikkapa Caspar David Friedrichin klassikkomaalauksen Kulkija sumujen yllä maisemaobservantti. Katsoja katsoo kuvaa, jossa kuvaaja katsoo itseään katsomassa maisemaa.

Pelkkänä maisemaesityksenäkin teos olisi komea. Sen fokus on kuitenkin katsojaan selin asettuneen naisen punapukuisuudessa tai, kuten Der Wanderer 2 -teoksessa, tuulessa hulmuavassa mustassa takinliepeessä. Nu endormi -teoksessa taiteilija lepää alastomana kuvan etualalla renessanssimestari Giorgionen Venukselta lainatussa asennossa. Historiallisesti alastomuuden oikeutti mytologia. Kun nykypäivän subjekti riisuutuu ja asettuu kuvaan on teko käsitteellisempi. Siitä huolimatta hiipii katseluaktiin mukaan myös ripaus voyeurismia.

Jos figuratiivista kuvaa lukee pelkästään tarinan ehdoilla ei välttämättä huomaa, miten tarkasti Brotherus sommittelee kuvansa. Kylpijän jalka rikkoo veden pinnan aaltojen muodostaessa laajenevia kehiä tyyneen veteen. A tergo kuvattu alaston naisvartalo on teoksen vertikaalinen pääelementti, horisontti sen vaatima horisontaali. Aamurusko värjää autereisen yläpilven, joka heijastaa roosaa valoa vesipeiliin. Tasapaino, harmonia ja kauneus syntyvät valosta, massoituksesta ja rytmistä.

Surumielisyys on kuitenkin Brotheruksen tuotannon keskeisin modus. Les Femmes de la Maison Carré -sarjan näyttämönä toimii Alvar Aallon ranskalaiselle taidekauppiaalle piirtämä Maison Louis Carré (1956–1959). Modernistisen mestariteoksen autius on melankolista − ikonisinkin modernismi rapautuu, uusikin on pian vanhaa. Esiintymällä ”talon naisena” Brotherus herättää tilat henkiin, mutta on talossa kuitenkin vieras samalla eksistentialistisella tavalla kuin Monica Vitti Michelangelo Antonionin elokuvissa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Oman elämänsä dokumentaristiksi Brotherus palaa uusimmissa sarjoissaan Annonciation ja Carpe Fucking Diem. Ne käsittelevät ei-vapaaehtoisen lapsettomuuden teemaa ja kertaavat vuosia jatkuneen hedelmättömyyshoidon odotuksia ja pettymyksiä.

Lars Saari

Elina Brotherus Der Wanderer 2, 2004 sarjasta The New Painting.
Elina Brotherus Der Wanderer 2, 2004 sarjasta The New Painting.
Elina Brotherus
Marcellos Theme (2014) sarjasta Carpe Fucking Diem.
Marcellos Theme (2014) sarjasta Carpe Fucking Diem.
Elina_Brotherus
Annonciation 25, Medication, 2012.
Annonciation 25, Medication, 2012.