Kirja-arvostelut

Arvio Laura Lindstedtin teoksesta: Ja äkkiä oli vain valkoista

Laura Lindstedt: Oneiron. Teos. 442 s.

”Entä jos se jokin meissä, jota tiede ei pysty tavoittamaan, ei kuole koskaan?”

Harvakseltaan julkaiseva Laura Lindstedt ei päästä lukijaansa helpolla. Kun esikoisteos Sakset (2007) pohti, mistä tulemme ja keitä olemme, toinen teos Oneiron jatkaa ajatusrakennelmaa. Vaikka viitekehys on eri ja teokset täysin itsenäisiä romaaneja, ne täydentävät tietyllä tavalla toisiaan. Nyt keskitytään siihen, mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen ja ennen kaikkea missä.

Oneiron on älykäs kirja, jota varten on tehty valtaisa pohjatyö ja selvästi käyty lukuisia keskusteluja. Se aukeaa moneen suuntaan ja edustaa yhtä aikaa hauskanpitoa ja haastamista totena pidetyistä ilmiöistä, kuten oppineisuuden käsitteestä, taiteellisuudesta ja luonnollisestikin uskonnollisuudesta, ennen kaikkea juutalaisuudesta.

Teos heittää seitsemän eri-ikäistä naista valkoiseen tilaan ja katsoo, miten kommunikaatio sujuu, kun ei ole yhteistä kieltä, ympäristötekijöitä eikä edes fysiikan asettamia rajoituksia. Maallinen ruumis alkaa haalistua eikä aistinautintoja ole mahdollista hetken kuluttua saavuttaa. Äkkiä jäljellä on vain paljas nainen ja hänen ajatuksensa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Syntyy keskusteluja elämästä ja kuolemasta. Ylilyötejäkin. Lindstedt ymmärtää pakkomielteitä ja vaihtoehtoisia näkökulmia, ihmisen yöpuolta, josta ei muille puhuta ja jota ei selitellä. Näitä paljastuksia ei hyväksyttäisi porukalla päivänvalossa, mutta kuolema on kumonnut viimeisetkin säännöt.

Se kuitenkin on selvää, ettei ole olemassakaan normaalia päätä, vaan päillä on taipumus ajatella kieroja, intiimejä ja pahaa tekeviä ajatuksia aina tilaisuuden tullen.

Pitkästä aikaa puhuisin mielelläni feministisestä teoksesta, joka onnistuu kertomaan yhtä aikaa jotain hyvin yksityistä ja yleistä. Samalla se testaa komeasti romaanimuodon rajoja, jotka kyllä natisevat liitoksissaan, mutta ovat sittenkin joustavia eivätkä taitavissa käsissä repeile.

Teoksen henkilöt ovat persoonallisuuksia, eri puolilta maailmaa valkoiseen tilaan tupsahtaneita naisia, jotka suhtautuvat oletettuun kuolemaansa yhtä vaihtelevasti kuin elämänsäkin. Romaanin ensimmäisellä puoliskolla sopeutumisen jälkeen alkavat tarinat muotoutua. Totuutta haetaan, mutta ei välttämättä saada siitä kiinni.

On venäläinen Polina, jolla on vain yksi saapas, brasilialainen uuden sydämen saanut Rosa Imaculada, kaksosia odottava ranskalainen Nina ja äänensä kadottanut Wlbgis, Hollannista. Ja Shlomith, juutalainen anorektikko. Nuorisoa edustavat senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike, väkivallan uhreja molemmat.

Periaatteessa moniääninen teos ei teoriassa nosta yhtäkään naista päähenkilöksi, vaan antaa kerronnan soljua hallitusti eteenpäin kehyskertomuksen sisällä. Jutut paisuvat helposti yli äyräidensä, mutta kerta toisensa jälkeen ne vedetään takaisin tyhjään valkoiseen tilaan. Käytännössä yksi naisista on kuitenkin yli muiden, ensimmäinen ja viimeinen läsnäolija, newyorkilainen performanssitaiteilija Shlomith-Shkhina, joka on muuttanut suhteensa ruokaan kannanotoksi juutalaisuuteen. Lindstedt on perehtynyt aiheeseen niin perin pohjin, että yksi luvuista on muotoiltu varsin uskottavan oloiseksi pamfletiksi lähdeviitteineen.

Puhe on oikeasti hyvä, kuten teos kokonaisuudessaan. Yhtäältä se nauraa perinteiselle älykkyydelle ja ajatusmalleille, mutta toisaalta on hyvinkin tosissaan. Niin lähdeviitteiden kuin teokseen liitettyjen lehtileikkeiden ja muiden sitaattien todenperäisyys selviää vasta kirjan lopusta, mutta hykerryttävän aidoilta ne kaikki näyttävät.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Teoksen kokonaistunnelma sopii yhteen Shlomithin jäähyväissanojen kanssa: ”Olen lausunut viimeisen neljänkymmenenviiden minuutin aikana lauseita, joihin puolet minusta uskoo vilpittömästi. Se ei ole mielestäni aivan vähän.”

Valkoiseen eksyneiden naisten loppu on sittenkin yllättävän jäsentynyt ja järjestelmällinen, jopa dokumentein todistettu. Mutta mitään ennalta arvattavaa ei Laura Lindstedtin hieno ja kaikin puolin taitava katsaus ihmisyyteen sisällä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
-molau-
Tiedostamisen vapautuminen
Ilmiössä jossa maallinen ruumis alkaa haalistua, en puhuisi aistinautinnoista vaan aistikokemuksista. En tosin tiedä, kumpi muoto kirjassa on. Mutta nautinnonmetsästysaika on jo silloin ohi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.