Marginaalista kajahtaa

Sami Liuhto: Sotaanlähtö. ntamo. 235 s.

Sami Liuhdon taudinkuva: Päivät rakasti elämää. Turbator.

Miehen tarina, miehen elämää – kamppailua kaikki tyynni.

Sami Liuhdon romaani Sotaanlähtö on kiintoisa teos. Siinä kiinnittyy huomio kieleen, jota Liuhto käyttää elävästi uutta luoden. Tie on vääräisty, kun ei kerran ole oikaistu, ja sitä rataa.

Liuhdolle sanojen käyttö on leikkiä – tai kirjailijana työtä, mutta lopputulos tuottaa lukijalle iloa. Se tuntuu helpolta, mutta niin sen kuuluukin. Jos yrittäminen näkyisi, lukeminen tökkisi.

Sotaanlähdössä kerronta toimii ikään kuin ajatuksen logiikalla. Ajatuksilla on taipumus hypähdellä asioista toiseen. Hiukan samaan tapaan Liuhto assosioi tarinaa eteenpäin. Yhdestä asiasta tulee mieleen toinen, siitä kolmas ja siitä jälleen se ensimmäinen, josta alunperin oli puhe.

Huoli pois, ei Liuhto silti yritä lukijaa eksyttää. Ei se ole ideana eikä tarkoituksena.

Liuhto tekee tarkkoja havaintoja niin pienistä arjen asioista kuin kiperistä kulttuurikysymyksistä ja ihmisten välisistä suhdeverkoista. Paikoin hyvinkin hykerryttäviä.

Huumori ylipäätään on vahvasti läsnä. Lähinnä näkökulmakysymyksenä. Vitsejä Liuhto ei kerro.

Seksiä, tai paremminkin naimisen ajattelua tarina ei kaihda. Ainahan se käy mielessä, miehellä. Onneksi mielessä käy muutakin, ettei jäädä pyörimään yhden asian ympärille.

Romaani alkaa sanoilla ”mies tallusteli vastaan sillalla” ja päättyy ”sillalla vastaan tallusteli mies”. Ympyrä on sulkeutunut.

Sotaanlähtö on mainio teos. Marginaalikirjallisuutta, vaikka mitä sitä etukäteen lokeroimaan. Lukekaa, niin tiedätte.

toinen tuore Liuhto-julkaisu on Sami Liuhdon taudinkuva -bändin albumi Päivät rakasti elämää. Liuhdon roolina on tehdä tekstejä ja tulkita niitä musiikin säestyksellä.

Ansiokas albumi ei ole runolevy sanan varsinaisessa merkityksessä. Lasista hiekkaa on lähes täysin laulubiisi ja monella muullakin raidalla runoilun lomassa laulaa sävellyksistä vastaava Mikael Öhman.

Akustinen bändi maalailee läpi levyn varsin hienoja sävelmaisemia Liuhdon runoilun tueksi. Musiikillisesti liikutaan avausraidan ranskalaishenkisestä kahvilajazzista Miksei musiikki soi kappaleen lähes Kaustisen purppuripelimannit -tyyppiseen surumieliseen soitantaan.

Levyn yllättävin veto on livetulkinta John Cagen legendaarisesta teoksesta 4’33’’. Kuten Cage havainnollisti, täydellistä hiljaisuutta ei ole. Vaikka bändi kuinka pysyisi partituurissa, aina jossain narahtaa.


KIMMO RANTANEN

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.