Nettiritari kohtaa prinsessa Leian

Pauliina Susi: Takaikkuna. Tammi. 555 s.

Ihan ensimmäiseksi Pauliina Suden dekkarissa Takaikkuna nimet herättävät kiinnostusta. Alfred Hitchcockin jännäriklassikko Takaikkuna ei ole ainoa elokuva, joka nostetaan näyttävästi esiin, sillä päähenkilöt tunnetaan jo George Lucasin Tähtien sodasta: kun yhteiskunnasta syrjään hivuttautunut hakkeri, joka samastuu virtuaalimaailmassa ja aika paljon todellisuudessakin petturimaiseen Lando Calrissianiin, näkee sattumoisin televisiosta Leia Laineen haastattelun, on prinsessa löytynyt.

Ja koska kansanedustajan nimi on Tarmo Häkkilä, erityisavustajan Valtti Nyman ja tähtitoimittajan Sanni Tähtimö, tietää jo odottaa mielenkiintoista lukukokemusta: jännitysviihdettä, jossa ennakko-odotukset kuljettavat sekä oikeille poluille että ratkaisevissa kohdin sopivasti harhaan.

Näin käy.

Juoni on taitavasti kudottu verkko, jossa tietokonenörtit pelaavat ihmisillä ja sattuma sotkee suunnitelmat tämän tästä. Kaikki alkaa väärinkäsityksestä ja johtaa hengenvaaraan, pahiksen ja sankarin roolit vaihtuvat lennossa eikä kuolemanvakavista asioista puhuta liian synkästi, vaan pysyttäydytään viihdelinjalla loppuun saakka.

Ja silti Takaikkunalla on vakavampi, yhteiskuntakriittinen puolensa. Teos sijoittuu tukevasti nykyaikaan ja sen some-maailmaan, nimettömään aggressivisuuteen ja addiktiohin.

Susi leikittelee tavallisten ihmisten taitamattomuudella hallita asioitaan ja jalanjälkiään virtuaalitodellisuudessa. Pelko saa aikaan ylireagointeja ja torjuntaa, mutta kertoo osittain myös oikeasta vaarasta. Miten käy korttien varassa toimivalle ihmiselle, jos kaikki tieto poistuu tai joutuu vääriin käsiin? Mitä profilointi oikeastaan tarkoittaa ja ketä varten sitä tehdään? Vakoileeko meitä joku? Mitä on sananvapaus?

Pauliina Susi on ennenkin kirjoittanut yhteiskunnallisiin ilmiöihin tiukasti kiinnittyviä, trillereiksi kääntyviä romaaneja naisista, jotka joutuvat pohtimaan arvojaan kovissa paikoissa. Takaikkunaa pidän silti teoksista onnistuneimpana, vaikka muutoin rakenteellisesti mainion jännärin ensimmäinen osa ei ihan saumattomasti sovi yhteen kahden jälkimmäisen osan kanssa. Alku on loppua kylmempi ja vakavahenkisempi.

Sivuja on melkoisesti, mutta puolivälin jälkeen Takaikkunan lukee hotkaisemalla.

MARI VIERTOLA

Pauliina Susi palkittiin. TS/Lennart Holmberg
Pauliina Susi palkittiin. TS/Lennart Holmberg
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.