Tommi Liimatta kirjoitti arktisen arkitrillerin

Harmaan talouden sekatyömies heittää lenkkiä ja lestiä

• Tommi Liimatta: Nilikki. WSOY 2009. 179 s.

Tommi Liimatta (s. 1976) on usein kuvannut romaaneissaan ihmisiä, jollaisia löytää kylien raiteilta ja maaltamuuton jälkeen kaupunkien vuokralähiöistä. Liimatan arjenharmaat persoonat ovat olleet lihaa ja verta, kieltä myöten.

Niin nytkin. Nilikki kertoo sekalaisia hommia paiskovasta Matinlassista, joka ei ole oikein löytänyt omaa paikkaansa systeemistä. Nuori mies auttelee karaokepubia pyörittävää äitiään, sompailee ympäri Rovaniemeä huonojarruisella Honda Civicillä, heittää lestiä, trokaa huumeita ja kyyditsee tarvitsijoita ilman kuittia.

Matinlassi noudattaa omanlaistaan moraalia: ei myy alaikäisille tiukkaa ja tipauttaa takapenkille sammuneen pokan lehtilaatikkoon pakkasesta paleltumasta – lompakon ensin tyhjennettyään.

Oman tiensä kivennyt yksityisyrittäjä myös on absolutisti, joka hörppii vain teetä ja yrittää muutenkin tarkkailla ruokavaliotaan pahojen peräpukamien vuoksi. Ranskalaiset suolalla työn lomassa on Matinlassin harvoja paheita.

Epäsopivuus ulottuu ihmissuhteisiin. Tyttöystävä Satu tuntuu lähentymisyrityksineen vastenmieliseltä taakalta, jonka kontaktinotot kilpistyvät nuoren miehen perustunteeseen, vitutukseen. Ystävät kuten Törmänen ja Setä Monica puolestaan saavat huomiota, mikäli heidän kauttaan on saavutettavissa jotain hyötyä.

Kylmää kyytiä

Liimatta hallitsee luomansa maailman ja käyttää sytyttävästi pohjoisen murretta.

Lapin pääkaupunki avautuu Nilikin maantieteellisenä ja henkisenä keskuksena. Kapakat, kadut ja ympäristö ovat oleellinen osa romaanin mielenmaisemaa, samoin Matinlassin pohdiskelu milloin Arktikumin lasiarkkitehtuurista, milloin elämän kaventuvista realiteeteista napapiirillä.

Henkilöt ovat aitoja, on kyseessä kirjan mittaan tutuksi tuleva, omillaan keplotteleva minäkertoja tai ytimekkäästi mutta ilman karikatyyrin tuntua luonnosteltu sosiaalinen kehys äidistä pubikansaan. Vaikka taustalla häämöttää Alibin ja Veikko Ennalan aikaisen Hymyn horisontti, Matinlassissa ja kumppaneissa ei ole mitään paperinmakuista.

Liimatta kertoo tarinansa toteavan ytimekkäästi ja kirii rytmiä loppua kohti eleettömästi, Matinlassin sisäiseen monologiin tukeutuen. Pulp-henkisestä, Liimatan maalaamasta kannesta amokin ratkaisuun Nilikki pitää tiukasti otteessaan.

Kokonaisuus on niin vahva, että hahmojen toivoisi palaavan maisemiin toisen kirjan sivuilla.

MATTI KOMULAINEN

Tommi Liimatta
Tommi Liimatta