Kirja-arvostelut

Hienostuneita keskusteluja moraalista, filosofiasta ja uskosta

Denis Diderot: Tämä ei ole tarina. Suom. Jan Blomstedt. ntamo ja P&C. 141 s.

Tämä pieni kirja saa hyvälle tuulelle ja virkistää mieltä. Kyse on ensyklopedistina tunnetun Denis Diderot’n filosofisista tarinoista, joissa kussakin on pääosassa nainen. Tarinat ovat nimeltään Huijaus, Keskustelu Marsalkatar de ***:n kanssa, Tämä ei ole tarina ja Madame de La Carlière. Niiden kerrontakeinona on keskustelu, ja kuten salongeissa oli tapana, myös naiset pääsevät ääneen.

Suomentaja Jan Blomstedt on ilmeisesti valikoinut tekstit yhteen, vaikka tarinoiden julkaisuhistoriasta ei kirjan jälkisanoissa kirjoitetakaan. Hetken hakukoneen kanssa häärättyäni sain selville, että nimikertomus Tämä ei ole tarina julkaistiin alun perin yhdessä Madame de la Carlièren kanssa vuonna 1772, mutta muut kaksi tarinaa on lisätty suomennosvalikoimaan. Ne sopivat kyllä mainiosti yhteen, mutta tämän olisi voinut mainita, samoin tarinoiden alkukieliset nimet.

Huijauksessa koetetaan saada muutama muotokuva takaisin vanhalta lemmityltä suhteen katkettua. Turkkilainen valelääkäri koettaa huijata neiti Dornetia luopumaan kuvista erilaisin teorioin kaipauksen sairaaksi tekevistä vaikutuksista. Samalla pohditaan hyväuskoisuutta, viettelyä ja järkeviä ratkaisuja.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Keskustelu Marsalkatar de ***:n kanssa pohtii ateistin moraalia. Marsalkatar on viiden lapsen äiti ja syvästi uskonnollinen kristitty. Hän on myös älykäs ja valmissanainen keskustellessaan filosofi Diderot’n kanssa uskosta. Diderot vakuuttaa kykenevänsä moraalisesti oikeamielisiin ratkaisuihin ateismistaan huolimatta, ehkäpä jopa sen ansiosta. Diderot ei kuitenkaan pyri saamaan rouvaa luopumaan uskostaan, se ei ole keskustelun tarkoitus.

Tämä ei ole tarina kuvaa epätoivoista rakkautta huonoon naiseen ja huonoon mieheen. Herra Tanié matkustaa siirtomaihin vuosikausiksi luomaan omaisuutta, jotta saisi ahneen ja pinnallisen Mlle Reymerin. Palattuaan hän saakin haluamansa, mutta rahat loppuvat muutamassa vuodessa. Tanién on jälleen lähdettävä ulkomaille ansaitsemaan, mutta hän kuolee pian lähdettyään. Kertoja ei kuitenkaan halua antaa kuvaa, että vain naiset voivat olla julmia. Niinpä hän jatkaa tarinaa kuvaamalla huippuälykästä ja hyveellistä naista, joka luopuu kaikesta, vanhemmistaan, varallisuudestaan ja asemastaan, tukeakseen rakastamaansa tiedemiestä. Vuosien kuluttua mies kuitenkin hylkää hänet. Onko nainen ansainnut yhteisön halveksunnan?

Madame de la Carlière hakee hyveellisyydessä vertaansa. Hän vaatii uskottoman miehensä tilille teoistaan ja saa heidän ystäväpiirinsäkin tuomitsemaan miehen. Tarina kuitenkin kyseenalaistaa tämän hyveellisyyden viisauden. Kannattaako sen nimissä uhrata varsin hyvä avioliitto pienen hairahduksen vuoksi? Onko mies ansainnut yhteisön paheksunnan?

1700-luvulla kirjoitettiin paljon romaanimuotoista kirjallisen muodon pohdintaa. Diderot’n Jaakko Fatalisti on tästä hyvä esimerkki. Siinä kerronta katkeaa koko ajan erilaisten keskeytysten vuoksi. Samaan tapaan näissä nyt suomennetuissa tarinoissa on kertoja, joka kertoo tarinaa, ja erilaisia kuulijoita, jotka keskeyttävät ja kyseenalaistavat. Kuulostaa kömpelöltä, mutta Diderot’n taito on siinä, että nämä epätarinat saavat lukijat itse ajattelemaan. Opettavien tarinoiden sijaan kerrotaan ajatusta aktivoivia tarinoita.

Ansioitunut esseisti, ranskalaisen kulttuurin ja filosofian tuntija Jan Blomstedt tekee hienoa työtä kääntäessään Diderot’ta. Kieli soljuu notkeasti, eikä ruhtinaita ja kreivittäriä vilisevän keskustelun vanhahtava sävy ole pölyistä vaan charmanttia. Surumielinen kepeys on ranskalainen tyylilaji, jonka kääntäminen vaatii alkukielen kulttuurintuntemusta ja suomen kielen luovaa käyttöä. Niitä Blomstedtiltä onneksemme löytyy.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy