Gunnar Björlingin runokirjan Solgrönt täyssuomennos valmistui

Ja että kaikki on toden hyrrässä

Gunnar Björling: Auringonvihreä. Suomentaneet Pauliina Haasjoki ja Peter Mickwitz. Esipuheet Fredrik Hertzberg ja Tuula Hökkä. Poesia. Alkuperäisteos Solgrönt ilmestyi vuonna 1933.

”Monet olivat olleet kutsutut, he eivät nähneet appelsiinia ja valkoisia purjeita sadepäivänkatolla. Minä näen näyt ja auringonpaisteenpalon sadeillassa: niin monta taivasta joita pelkäsin, ja kaikki pelkäsivät! meitä oli viisi tuhatta eläintä ja ihmistä jotka menimme edes, ja ahven kävi makuulle pitkin rannan kiviä.” –”Olen ei-uuvutettu hedelmällisyys. Minussa ovat sanat.”

Kun Helsingissä vuonna 1887 syntynyt runoilija Gunnar Björling (k.1960) sai Svenska Litteratursällskapetin kirjailijapalkinnon 25 vuotta esikoisteoksensa Vilande dag (1922) jälkeen, erosi seuran puheenjohtaja vastalauseeksi. Perusteluna oli, ettei Björling edistänyt ruotsin kielellä kirjoitettua kirjallisuutta.

”Kaikista suomenruotsalaisista modernisteista – 1910- ja 1920-luvuilla debytoineista kirjailijoista, jotka muuttivat perusteellisesti ruotsinkielistä kirjallisuutta – Gunnar Björlingin oli vaikeinta voittaa lukijoiden ja kirjallisuusyhteisön arvostus”, kirjoittaa Michael Ekman Suomen kansallisbiografiassa.

35-vuotiaan Björlingin esikoisen julkaisi lyhytikäiseksi jäänyt Daimon-kustantamo. Runoilijan opus nro 2, Korset och löftet (1925), oli jo tunnetun Söderström & Co:n kustantama, mutta jälkeiset 1930-luvun neljä runokirjaa Björling joutui julkaisemaan itse. Niihin kuuluu tässä esiteltävä Auringonvihreä (Solgrönt,1933). Vasta vuodesta 1937 lähtien Söderström & Co oli valmis painattamaan Björlingin kaikki teokset.

Aikalaisten pilkka oli säälimätöntä, eikä päivänkritiikki, jos sitä edes oli, suostunut ymmärtämään täysin omalakisen, dadaistisen ja ekspressionistisen Björlingin runouden arvoa. Pakinoitsijat ivailivat runoilijan kustannuksella, ja jopa sen ajan vaikutusvaltainen kriitikko Hagar Olsson (1893–1978) boikotoi kategorisesti Björlingin 1930-luvun teoksia. Myös toinen mestarillinen kirjallinen uudistaja ja Björlingin ystävä, Elmer Diktonius (1896–1930) joutui kustavilaissyntyisen Olssonin ylenkatseen kohteeksi.

Björling oli myös avoimesti homoseksuaali, mikä oli omiaan lisäämään runoilijan kapinallista asennetta ja aikalaisten syrjintää ja väheksyntää. Björling kuitenkin koki seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan syyllisyydentuntoa, joka näkyi hänen runoutensa tematiikassa. On syytä muistaa, että homoseksuaalisuutta pidettiin Suomen lain mukaan rikoksena aina vuoteen 1971 saakka.

Ylioppilastutkinnon jälkeen Björling kirjoittautui Helsingin yliopistoon pääaineenaan filosofia. Yksi Björlingin opettajista oli filosofi, antropologi ja sosiologi Edvard Westermarck (1862–1939), joka oli siihen aikaan Suomen kansainvälisesti tunnetuin tieteentekijä. Westermarckin edustama relativistinen moraalifilosofia poltti Björlingiin ja hänen runouteensa lähtemättömän jäljen.

Gunnar Björling ei ollut pelkästään esteetikko, vaan myös yhteiskunnallisesti valveutunut. Tosin poliittisen ajattelun suoranaisia jälkiä ei hänen runoudestaan ole luettavissa – ellei kielikapinallisuutta sellaiseksi lasketa.

Björling oli opiskeluaikanaan ensin sosiaalidemokraatti, mutta vuosi 1918 muutti hänen näkemyksensä. Björling siirtyi valkoisten puolelle, ja hänen kerrotaan piilottaneen asuntoonsa lennättimen, jolla voitiin olla yhteydessä Viroon.

Björlingin poliittisen aktivismin kaudesta löytyy patamusta luku, joka liittyy Algot Untolan (1868–1918), kirjailijanimeltään Maiju Lassilan kuolemaan.

Björling oli nimittäin ilmoittautunut vapaaehtoiseksi vartijaksi alukselle, joka kuljetti Untolaa Katajanokan vankilasta Suomenlinnaan teloitettavaksi toukokuun 21. päivänä. Mitä todella tapahtui, on epäselvää. Algot Untola ammuttiin, mutta emme tiedä, mikä oli Björlingin osuus.

On sanottu, että suomenruotsalaisen kirjallisuuden suuria hetkiä oli 1920-luvun modernismi. Sen edustajia olivat muun muassa Edith Södergran (1892–1923), Rabbe Enckell (1903–1974), Elmer Diktonius ja tietenkin Björling, jonka runouden kuningastie alkoi 1930-luvulla.

Jos jostakin, niin Gunnar Björlingin runoudesta voi sanoa, että se on kuin kaukainen tähti, jonka valo joutuu taivaltamaan pitkän matkan ennen näkyväksi tulemistaan. Tänään Björlingiä arvostetaan niin, että on vakavasti aprikoitu, olisiko maailmanlyriikan modernismin historia ollut toisenlainen, mikäli Björling olisi kirjoittanut tuotantonsa muulla kielellä kuin ruotsilla.

Auringonvihreän suomentajat, runoilijat Pauliina Haasjoki ja Peter Mickwitz toteavat, että Björling, joka edusti ensimmäisen aallon modernismia – eli modernismia ennen toista maailmansotaa – olisi ollut enemmän kotonaan esimerkiksi juuri saksalaisessa kirjallisuushistoriassa kuin vaikkapa amerikkalaisessa.

Kiinnostavaa Haasjoesta ja Mickwitzistä on myös, kuinka Björlingin kieli useimmiten normalisoidaan, kun häntä käännetään englanniksi. Björling englanniksi voi olla aika haaleata lukemista, mikä kielii erilaisesta runouden perinteestä. Mutta silti, Björling on erittäin harvoja suomalaisia runoilijoita, jotka kuuluvat maailmankirjallisuuteen.

Gunnar Björling eli miltei koko elämänsä Helsingin Kaivopuistossa entisestä saunasta kunnostetussa vaatimattomassa asunnossa, joka tuhoutui jatkosodan loppuvaiheen pommituksissa. Samalla paloivat Björlingin runoluonnokset ja päiväkirjat – lähes kaikki mitä hän oli kirjoittanut. Vuoden 1944 jälkeinen aineisto on taltioitu Åbo Akademin kirjastoon.

Björlingistä tuli aluksi ennen kaikkea runoilijoiden runoilija. Kaivopuiston asunto oli tärkeä tapaamispaikka itsenäisyyden alkuaikojen modernisteille. Säännöllisiä vieraita olivat esimerkiksi Henry Parland ja Elmer Diktonius.

Björlingin ja Parlandin suhteet olivat hyvin läheiset. He myös vaikuttivat toistensa kirjoittamiseen. Parlandin vanhemmat lähettivät huikentelevaisen nuorukaisen Liettuaan rauhoittumaan ja töihin. Hän kuoli Kaunasissa tulirokkoon vuonna 1930 vain 22-vuotiaana.

Kaivopuistolla ja sen interiöörillä oli suuri merkitys etenkin Björlingin myöhäistuotannon fragmentaarisissa ja pelkistetyissä runoissa. Satavuotisten puiden suodattama vihreä valo, meren kimmellys, lokit, purjeet ja aurinko ovat näiden runojen keskeistä kuvastoa. Kesä oli Björlingin vuodenaika, ja Kangasala runoilijan toinen maisema. Hän oli valon, päivän ja silmänräpäyksen runoilija.

Dada auringontakoma”, Björling kirjoitti.

Auringonvihreä on Gunnar Björlingin kaikkeuslaulu, jossa Westermarckin relativistinen moraaliteoria kehittyy björlingiläiseksi rajoittamattomuusajatukseksi tai ”aukinaisuudeksi elämälle”, kuten Björlingistä väitöskirjansa tehnyt ja hänet henkilökohtaisesti tuntenut kirjailija ja runoilija Bo Carpelan (1926–2011) sitä kuvaa. Se on kompromissiton pyrkimys ”kulkea omaa tietä, ja kaikkien! – vailla ennalta muodostettuja mielipiteitä...”

Auringonvihreä on kokoelmana polyfoninen ja vyyhtii itseensä Quosego -lehdessä (1928–1929) julkaistujen runojen ja Kiri-ra! -kokoelman (1930) dadaa ja modernismia.

”... Olla ei eitä vasten/ ja kulkea kuin kaikkien eitten/sika-tai-aurinko/paahdetulla rautapiikeillä ja heiluttaa hattua varpailla...”

Auringonvihreä yllättää lukijansa joka kerta. Se on verbaalinen maailmanpyörä, josta näkee, mitä kaikkea kielellä voi tehdä, ja jokainen lukunäkymä on erilainen.

”Björlingissä on hävytöntä se, että hän saisi helposti houkuteltua meidät kuluttamaan koko elämämme tämän yhden kirjan parissa”, on Peter Sandelin kirjoittanut Auringonvihreästä.

”Gunnar Björling astuu esiin koko laajuudessaan; hän on filosofi, hän on runoilija, aforistikko, hän kirjoittaa proosaa, ja joissakin teksteissä on esseen piirteitä”, luonnehtivat Auringonvihreää sen suomentajat.

Kokoelman tekee erityisen merkittäväksi vielä se, että Auringonvihreään on sisälletty kolme tärkeää ja ohjelmallista runoa: Kaava, Mumisijoina ja Päättymättömän jumala (jälkimmäinen Tuomas Anhavan suomennoksessa Loppuunsaattamattoman jumala).

Carpelan tulkitsee Kaavan niin, että ”Björling virittää siinä hymnin elävien olioiden universumille ja ikuisen tahdon pyrkimykselle kohti saavuttamattomia ihanteita.”

Mumisijoina -runon ”kantava teema on elämä viettinä.” Ja Loppuunsaattamattoman jumalassa Björling ”siirtyy itsensä koettelemisen ajatukseen, revision, alati korjaavan instanssin, joka on tämän runon jumala.”

Auringonvihreä on ensimmäinen Björlingin runokirja, joka on suomennettu kokonaan. Björlingin teksteistä löytyy yksittäisen runoilijoiden suomennoksia, mutta suurimman työn on tehnyt Tuomas Anhava isoissa suomennosvalikoimissaan Kosmos valmiiksi kirjoitettu: Valitut runot (1972) ja Mahdollisen valtakunta: Mietelmiä ja merkintöjä vuosilta 1922–1951 (1979).

Haasjoki ja Mickwitz kertovat, etteivät pitäneet Björlingiä erityisen vaikeana käännettävänä. ”Syntaksin, semantiikan ja sanaston vapauksissa oli päin vastoin paljonkin vinkkejä siitä, miten itse voisimme ottaa vapauksia. Lisäksi työskentelytapa, jonka hyvin pian löysimme ja joka yhdisti äidinkielen osaamisemme keskusteluksi suomesta ja ruotsista, sopi erityisen hyvin runouden kääntämiseen.”

Auringonvihreä on sanalla sanoen viime vuosien – ja ehkä tulevienkin – yksi tärkeimmistä runosuomennoksista. Fredrik Hertzbergin ja Tuula Hökän esipuheet syventävät Björling-tietoutta ja erittelevät Auringonvihreää laadukkaasti.

Suomentajat kirjoittavat jälkisanoissaan:

”Uskomme että tämä Björling voisi kuulua juuri meidän aikaamme – hänen monet kielensä (jotka kaikki kuitenkin ovat Björlingin kuuloisia), toisiinsa kulkevat genret, hybridikirjallisuuden piirteet, ehkä jossain merkityksessä suoranainen monikulttuurisuus, voivat olla lukijalle tunnistettavia vuonna 2015.”

Ne ovat.

HARRI NORDELL


Auringonvihreä ilmestyy huhtikuussa Poesian kustantamana.

Kirjailija ja runoilija Gunnar Bjˆrling kotonaan maaliskuussa 1960 neljää kuukautta ennen kuolemaansa.
Kirjailija ja runoilija Gunnar Bjˆrling kotonaan maaliskuussa 1960 neljää kuukautta ennen kuolemaansa.
Solgrönt-kokoelman alkuperäinen kansi vuodelta 1933.
Solgrönt-kokoelman alkuperäinen kansi vuodelta 1933.
Auringonvihreän kansi <br>vuodelta 2015.
Auringonvihreän kansi <br>vuodelta 2015.
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.