TS Kirja

Lyhyitä harhoja todellisuudesta ja sen takaa

Erkka Mykkänen: Kolme maailmanloppua. Kuvitelmia. WSOY. 88 s.

Erkka Mykkäsen novellikokoelmassa Kolme maailmanloppua käydään dialogi, jossa toinen keskustelijoista – jääköön sanomatta, onko kyse ammattiauttajasta vai hänen potilaastaan – esittää mielenkiintoisen näkökulman maailmaan. Hänen mukaansa ihminen elää kolmenlaista todellisuutta, joista yksi tapahtuu pään sisällä, toinen ulkopuolisessa maailmassa ja kolmas keskusteluissa muiden ihmisten kanssa.

Ainakin minun on hyvin helppo ymmärtää, mistä väitteessä on kysymys. Tuntuu vain merkilliseltä, miksi asiaa ei ole tullut aikaisemmin miettineeksi.

Koko Mykkäsen esikoisteos noudattelee kyseistä jakoa, vaikka sitä ei suuremmin mainosteta. Muutoinkin Mykkänen lataa sanoihinsa poikkeuksellisen paljon merkityksiä samalla, kun pitää kielensä kurissa: kaikki sanottava mahtuu tarkoin jäsenneltynä 88 sivulle, joista yksi on vielä arabiankielinen ja näyttää meille ummikoille, miten kauniilta paperille piirretyt merkit voivat näyttää.

Heti alun päänsisäistä todellisuutta luotaavat tekstit nousivat suosikeikseni. Ne kertovat sinkkujen ahdistuksesta ja erityisesti miesten vaikeudesta läheiseen suhteeseen, vaikka kiinnittyminen toiseen ihmiseen tuntuu olevan ainoa päämäärä elämässä. Sivun mittaiset novellit ovat kuin auki kirjoitettuja runoja. Ne lukaisee kyllä nopeasti, mutta ei kannata, sillä jokaisessa riittää miettimistä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pisimmät novellit löytyvät luonnollisesti keskustelutodellisuuteen keskittyvästä jaksosta.

Monella henkilöistä on jo takana pitkä parisuhde ja keskusteluvälit kunnossa, mutta maailma ei siitä oikene, vaan pikemminkin vääristyy lisää. Arki sisältää kauhua ja inhimillisiä tragedioita, joita todeksi muuttunut absurdius vahvistaa.

Mykkänen ei kirjoita pelkästään varman päälle, vaan uskaltaa myös tehdä kokeiluja. Muun muassa sirkusmaailmaan sijoittuvassa novellissa Tirehtööri saadaan huomata, että runsas, alaviitteiden käyttö ja tarinan tason etäännyttäminen sopivat aika näppärästi suomalaiseenkin novellistiikkaan, vaikka David Foster Wallacen taituruuteen Mykkäsen rahkeet eivät riitä.

Jos päänsisäisen todellisuuden novellit muistuttivat lyriikkaa, ulkopuolisen maailman kuvauksissa päästään lähelle unien merkillistä logiikkaa. Henkilöiden elämä uhkaa kulua loppuun, ja siksi ihmisten kiinnostus hengellisiin asioihin tuntuu luontevalta.

Vaikka Kolme maailmanloppua ei ole muodikkaan humoristinen novellikokoelma, kyllä se kaikessa vakavuudessaan hauska on. Musta huumori mahdottoman äärellä on taitavaa, hallittua, kokeilevaa ja siksi nautinnollista.

MARI VIERTOLA