Peilistä katsovat vieraat kasvot

Minäkuvan rekonstruktio

Kimmo Oksanen: Kasvonsa menettänyt mies. WSOY. 269 s.

Kimmo Oksanen (s. 1960) on Helsingin Sanomien toimittaja. Hän on perehtynyt työssään yhteiskunnan marginaaliin: systeemin rattaisiin jääneisiin sekä sen laidoille tai ulkopuolelle sysättyihin ihmisiin. Oksanen on kirjoittanut muun muassa romanikerjäläisistä, vähäosaisista, syrjäytyneistä, sairaista ja laitoksiin unohdetuista vanhuksista herättäen laajaa keskustelua. Suomen PEN myönsikin hänelle vuoden 2014 sananvapauspalkinnon.

Oksanen on pureutunut aiemmissa kirjoissaan aikaamme rakenteellisista ja sosiologisista näkökulmista. Makasiinit 1899–2006 (Helsingin Sanomat 2006) ja romanikerjäläisten asemaa avannut Kerjäläisten valtakunta (WSOY 2009) saavat nyt jatkoa teoksesta Kasvonsa menettänyt mies.

Siinä Oksanen kertoo työmatkalla saadusta vakavasta infektiosta, joka oli viedä häneltä hengen. Hän nivoo sairaskertomuksen aiempien kirjoitustensa teemoihin ja syventää kerrontaa perhehistorialla. Esi-isien kohtalo periytyy kirjassa aina uusille sukupolville joka tasolla ellei kierrettä katkaista.

Sarkastisella huumorilla tekstiään sävyttävä Oksanen puhuu nurinkurisesta lottovoitosta. Pään ja kaulan alueen sekä sukuelimet ärsyttänyt virus- ja bakteeritulehdus oli rajuudessaan äärimmäisen harvinainen. Vastaavasti hänen siihen saamansa, vuosia jatkunut hoito nosti hänet lähes ”lottomiljonääriksi” sen perusteella, mitä leikkaukset, lääkehoito ja sairaalavuorokaudet tulivat kustantamaan.

Oksanen puhuu romanien kohtalonuskosta, jossa kaikki kohdalle osunut epäonni on ”auringosta”. Myös Oksasen Romaniassa työmatkalla syliin ottaman sairaan lapsen rakkulat olivat taivaalta. Kontaktitilanteessa toimittaja vain kuvitteli sanonnan tarkoittavan konkreettista aiheuttajaa – että aurinko oli polttanut lapsen kädet.

Tartunta alkoi oireilla herpeksen tavoin. Aluksi Oksanen ei piitannut siitä isommin, olihan kutinat tuttuja herpes simplexiä kantavan atoopikon elämässä. Kuivumisen vuoksi normaalia infektioherkempi atooppinen iho periytyy ja tuo mukanaan monenlaista harmia, maitoruveksi kutsutusta lastentaudista alkaen.

Teininä Oksanen oli terve, parikymppisenä opiskelijana taas hän ei suostunut kenenkään luokse yöksi, koska häpesi iho-ongelmiaan. Ihon oireillessa sosiaalinen stigma repi verisimmät haavat nuoren miehen mieleen.

Keski-ikäisen Oksasen eläessä mielestään tasapainoisessa parisuhteessa, iho alkoi jälleen vihoitella. Mikään ei auttanut. Rasvaaminen ja tavanomaiset lääkkeet tuntuivat tehottomilta ja jatkuvasti paheneva oireilu kalvoi itsetuntoa ja vastustuskykyä. Sen myötä hän sairastui jo aiemmin potemaansa herpekseen, jonka jälkeen viruksen rikkomaan ihoon asettui bakteeri Staphylococcus aureus, ”jonka nimi oli kuin Rooman keisarilla”.

Tartunnasta seurasi vuosien hoitokierre, jonka alussa Oksanen kertoo käyneensä kuoleman porteilla. Kun pään kattava rupikuori peittää silmät ja tukkii korvakäytävät, Oksanen jäi ilman oma-aistista yhteyttä ulkomaailmaan.

Muistot noista ajoista tuovat mieleen Dalton Trumbon sodanvastaisen romaanin Sotilaspoika. Kuten kirjan raajaton ja kuuro-mykkä-sokea potilas, myös Oksanen panikoi – kun ympäristöstä ei saa informaatiota, mieli alkaa luoda sitä itsenäisesti. Hallusinaatiot veivät äidin kuolinvuoteelta eläinfantasioihin.

Lopulta hoito alkoi tehota. Oksanen kuoriutui pään peittäneestä kudoksesta ”kuin lintu munasta – ruma ankanpoikanen”. Helakanpunaisten kasvojen iho oli lähes kokonaan tuhoutunut kuin neljännen asteen palovammapotilaalla.

Paluu arkeen hiersi. Ihmisten tuijotus sai Oksasen aluksi karttamaan julkisia paikkoja. Edessä oli lukuisia leikkauksia, jotta kasvojen osia silmäluomista suupieliin saatiin palautettua toimintakuntoon.

Arkipuuhista kasvoi vuoria. Silmälasien osto sai kammoksumaan omaa mutta silti vierasta olemusta peiliin katsoessa. ”Kun minä valitsin itselleni laseja, olisin halunnut vaihtaa kasvot”, Oksanen kiteyttää.

Oksanen prosessoi sairautensa aikana perhehistoriaa. Ehkä sillä oli yhteys niin sairauteen kuin ammatinvalintaan? Asunnottomat ja muut kärsivät työkenttänä onkin ikään kuin jatkumoa sille, että Oksasen ollessa kuusivuotias hänen isänsä teki konkurssin ja koko perhe jäi tyhjän päälle naapurien naureskellessa pakkohuutokaupassa.

Kun vakaa pohja oli kiskaistu alta, Oksasen perinnöksi jäivät ”keskeneräisyys ja kesken jättäminen, suunnittelemattomuus, päämäärätiedottomuus, unelmattomuus ja miksei toivottomuuskin”. Ne olivat laiha eväs tulevaan elämään.

Oksanen kytkee näin vaiheensa pitkään syy- ja seuraussuhteiden ketjuun. Heikko elämänhallinta on näkynyt myöhemmin kovana alkoholinkäyttönä ja kariutuneina parisuhteina.

Sairaus avasi kuitenkin myös uusia ovia. Kirjoittaminen muodostui toipumisessa ehkä tärkeimmäksi lääkkeeksi, kun koettu jäsentyi osaksi omaa maailmankuvaa.

Vaikka Oksanen kritisoi paikoin ankarasti ja perustellusti suomalaista byrokratiaa sekä sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmää myös systeemin kaltoin kohtelemien vanhempiensa kautta, asiat nähdään oikeissa mittasuhteissa.

Jokaista tylyä ja potilasta mitätöivää lääkäriä ja hoitajaa kohti Oksanen on kohdannut ainakin yhtä monta empatiakykynsä säilyttänyttä alan ammattilaista. Kun hän ottaa lisäksi tarkasteluun globaalin mittakaavan, lottovoittajuus ei jää huomaamatta.

Toisin ovat hänen arkisen työkenttänsä tallaajien laita. Kuvaava on tapaus, kun sairaalasta päässyt Oksanen sattumalta törmää kaupungilla tuttuun romanialaiseen isoäitiin ja menee vaihtamaan kuulumisia. Paikalle tullut vartija tuuppaa naisen maahan ja solvaa samalla myös toimittajaa, joka puuttuu hänen toimintaansa.

Läsnä oleva lapsenlapsi saa Oksasen pohtimaan, josko hän seuraa isoäidin jalanjäljissä kerjuulle. Ainoa tie ulos Oksasen mukaan on koulutus, joka katkaisee tietämättömyyden ja hyväksikäytön vuosisataisen kierteen Euroopan köyhimmissä kolkissa.

Pahakin vamma parantuu hyvällä hoidolla mutta tämän kaltaisiin haavoihin ei taida löytyä laastaria ilman, että entistäkin isommalla ihmisjoukolla elämä luisuu samaan jamaan?

MATTI KOMULAINEN

Kimmo Oksanen sai työmatkallaan Romaniassa vakavan infektion, joka oli viedä häneltä hengen.
Kimmo Oksanen sai työmatkallaan Romaniassa vakavan infektion, joka oli viedä häneltä hengen.