Kirja-arvostelut

Väljähtäneitä
mukaviisauksia

Jaak Jõerüüt: Uusi kirja. Suom. Raija Hämäläinen. Basam Books. 69 s.

Laadukas käännöskirjallisuus on alati hupeneva, uusiutumaton luonnonvara. Siinä, missä suurten kotimaisten kustantamoiden käännöslistat täyttyvät vuosi vuodelta lähinnä tympeästä ajanvietekirjallisuudesta, on vaativampaa lukijaa kiinnostavien suomennosten julkaisuvastuu siirtynyt kustannusalan pienemmille toimijoille.

Esimerkiksi helsinkiläinen, itämaisen hengellisen ja filosofisen kirjallisuuden kustantajana profiloitunut Basam Books julkaisee tätä nykyä vuosi toisensa jälkeen myös kiinnostavia, paikoin varsin laadukkaitakin kaunokirjallisuuskäännöksiä. Hutejakin silti tulee, kuten syksyllä ilmestynyt Jaak Jõerüüt -suomennos osoittaa.

Jõerüüt, Viron entinen puolustusministeri ja Suomen suurlähettiläs, tunnetaan diplomaattiuransa ohella kirjallisista taipumuksistaan. Virossa vuonna 2004 julkaistu Uusi kirja on ensimmäinen suomennos Jõerüütin viisi kokoelmaa käsittävästä runotuotannosta.

En tiedä, millä perusteella kustantajan valinta runokäännösdebyytiksi osui juuri tähän nimenomaiseen teokseen. On kuitenkin todettava, että Jõerüütin julkaisu jätti aivan kertakaikkisen kylmäksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jõerüütin lyriikka edustaa kerrassaan tuskallisen tavanomaista, latteudessaan tavattoman tylsää ihmisen sisäisen todellisuuden sanallistamista. Itseriittoisen runominän vähäeleiset, virolaisen luonnon harmaudesta ja eurooppalaisten turistikohteiden ihanuudesta innoittuvat oivallukset täyttyvät laiskanpulskeista, sanataiteellisesti köyhistä mukaviisauksista.

”Väljähtäneen runouden äärellä hyvälläkin suomentajalla lienevät keinot vähissä.”

Alakuloinen havainto- ja itsetutkiskelusäe kuorrutetaan runsaalla kielikuvallisuudella, mutta nämä kuvat itsessään ovat moneen kertaan kierrätettyjä tyhjänpäiväisyyksiä.

Kuten niin usein keskinkertaisen runouden tapauksessa, Jõerüütkin suoriutuu leiviskästään sitä paremmin, mitä enemmän sanoja paperille on siunaantunut. Tiivis säemuoto on yksi runouden mestarilajeista, mutta ainakin tämän yksittäisen kokoelman perusteella Jõerüütin paikka on ennemminkin runouden kakkosdivarissa, kuin laatukäännösten mestaruussarjassa.

Jopa tekstien aiheet edustavat kokoelmassa usein herttisen yhdentekevää puskafilosofointia. Ainoa kiinnostava juonne teoksessa liittyy edellä mainittujen turistirunojen säyseään kulttuurikritiikkiin. Tämäkin osasto vesitetään elämäntapaoppaiden matkametaforista muistuttavalla kliseisyydellä: ”Napoli, minun kaupunkini – / mielettömin paikka tässä vanhassa maassa / (...) / Kotia en sieltä löytänyt. / Löysin itseni.”

Raija Hämäläisen käännöksestä on paha mennä sanomaan oikein mitään, kiitos Jõerüütin runojen tyhjänpäiväisyyden. Alkutekstin ilmeinen latteus ainakin välittyy oikein hyvin.

Väljähtäneen runouden äärellä hyvälläkin suomentajalla lienevät keinot vähissä.