Kirja-arvostelut

Epäluotettava kertoja
rääkkää lukijaa

Vladimir Nabokov: Kalvas hehku. Suom. Kristiina Drews. Gummerus. 326 s.

Kotimaiseen kirjahorisonttiin on ilmestynyt verbaalinen myrskyrintama, Vladimir Nabokovin (1899-1977) postmoderniksi nimitetty romaani Kalvas hehku (Pale fire, 1962). Teos kuuluu samaan sarjaan Thomas Pynchonin Painovoiman sateenkaaren kanssa. Kirjoja on pidetty vaikeina tai lähes mahdottomina kääntää, mutta onneksi kirjallisuuden ystävää on hemmoteltu osaavilla suomentajilla. Aiemmin syksyllä ilmestyi Juhani Lindholmin Pynchon-käännös ja nyt Kristiina Drews on saattanut suomeksi Nabokovin oikuttelevan klassikon.

antaa kirjassaan piupaut logiikalle ja romaanin henkilöiden identiteettien tarkkuudelle, siksipä postmodernismin teoria on löytänyt kirjasta kahmalokaupalla tunnusmerkistöään.

Kertoja on epäluotettava ja turhautunut. Hän esiintyy narratiivisesti alistettuna vain kirjaan sisällytetyn runoelman alaviitteistössä. Kirja on itseään alituisesti kommentoiva metafiktio ja poioumenon, kerronnallisesti arveluttava ja kirjoittamisen prosessia kuvaava teos.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kalvas hehku pakenee säälittä, ja tietenkin tarkoituksella, yrityksiä ymmärtää kirjaa sanan konventionaalisessa merkityksessä. Viittauksista tulee uuvuttava tiheikkö ja sisäkkäiset kertomukset polveilevat rajoiltaan sumeina, mutta sanaleikit ja kimurantti juonenkuljetus vetävät luokseen kuin magneetti.

Vähäisemmästäkin on lukija helisemässä.

kahtia arvioidessaan Nabokovin teosta. Kirja sai niin puolustajia kuin pilkkaajiakin. Vaikka teos näyttäytyi outona kuriositeettina, pitävät kirjan arvon ymmärtäneet sitä maailmankirjallisuuteen kärkeen kuuluvana. Epäilijät puhuivat totaalisesta haaksirikosta.

Nykyajan arvostuksesta kertoo ehkä parhaiten se, että Nabokovin Lolita (1955, suom. 1959 ), joka kertoo keski-ikäisen miehen seksuaalisesta ihastumisesta 12-vuotiaaseen tyttöön ja Kalvas hehku ovat aina mukana kun sadan merkittävimmän englanninkielisen romaanin ranking-listoja listoja sommitellaan.

Shakkitehtäväksi, kriitikkoansaksi ja kirjalliseksi kentauriksi nimitetty Kalvas hehku rakentuu teknisesti kuvitteellisen runoilijan John Shaden neliosaisesta ja 999-säkeisestä runoelmasta sekä yhtä kuvitteellisen ja epäilyttävän tohtori Charles Kinboten esipuheesta, 242 sivun mittaisesta kommentaarista ja Kinboten laatimasta merkillisestä hakemistosta.

luennoiva runoilija John Shade kirjoittaa arkistokorteille neliosaista Kalvas hehku-runoelmaa kotonaan New Wyessä Yhdysvaltain Appalachiassa. Kirjan kronologiassa on kesä 1959, ja John Shade on juuri pannut runoelmansa alulle ”vuoden absoluuttisessa keskipisteessä, heinäkuun ensimmäisensä päivänä, vain muutamaa minuuttia yli keskiyön.” Shaden elämää on jäljellä kaksikymmentä päivää.

Runoilija Robert Frostia muistuttava Shade työskentelee vaimonsa Sybilin mustankipeästi vartioimana talossaan. Kirjan kronikoitsija ja kommentaattori, tohtori Charles Kinbote on muuttanut Shaden naapuriin ja tunkeutuu puoliväkisin Shaden ystäväksi. Kinboten pakkomielteenä on saada Shade käyttämään runoelmassaan tarinoita merkillisestä kotimaastaan Zemblan kuningaskunnasta.

Zembla on hyvin epämääräisesti jonnekin Venäjän pohjoisosiin sijoittuva kuningaskunta, jossa kansalaiset ovat erikoistuneet murhaamaan hallitsijahuoneensa jäseneniä. KInboten ällistyttävä kertomus Zemblasta on ajallisesti rinnakkainen Shaden tarinaan. Zemblasta on myös lähtenyt liikkeelle murhaaja samana päivänä kun Shade aloittti runoelmansa kirjoittamisen, ja koska Nabokovin kirjaa voi lukea myös dekkarisatiirina, lopun juonenkäänteiden kertomisen jätän tohtori Charles Kinbotelle.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

mestarillisesti suomentamaa kirjaa voi lukea lineearisesti tai hyppelehtimällä edes ja takaisin kommenttien ja runosäkeiden välillä. Charles Kinbote kuvailee auliisti esipuheessaan kirjan erilaisia lukutapoja, ja hänellä on omat suosituksensa, jotka on tietenkin tehty silmälläpitäen kirjan myynnin maksimointia.

Kuka puhuu? -kysymys on kuuluisa kirjallisuusteoriassa, ja Kalvaassa hehkussa se on aivan erityisessä asemassa. Paineita kysymyksen ratkaisuun on lisännyt Nabokov itse pitämällä hauskaa lukijoiden kustannuksella ja väittäessään, että kirjan kommentaattori ”ei ole Kinbote eikä Zemblan entinen kuningas, vaan hullu venäläisprofessori V. Botkin tai Botkine.”

Muuten, kirjan oivallinen ”hakemisto” antaa Botkinelle useita merkityksiä. Yksi niistä on: ”kin-bot, sukupuuttoon kuolleen kärpäsen toukka, joka aikoinaan pesi mammuteissa ja jonka arvellaan kiihdyttäneen lajin fylogeneettistä kuolemaa.”

Niinpä tämän kirjallisen mammutin alussa Kinbote päättää esipuheensa: ”- - - mutta niin tai näin, viimeisen sanan saa kommentaattori.”

hän on kirjan lukija.