Kirja-arvostelut

Antennit kohti vastaanottajaa

Tove Jansson vaihteli kirjeidensä tyylilajeja ja seuloi sisältöjäkin sen mukaan, kirjoittiko hän ystävänä, tyttärenä vai rakastettuna.
Tove Jansson vaihteli kirjeidensä tyylilajeja ja seuloi sisältöjäkin sen mukaan, kirjoittiko hän ystävänä, tyttärenä vai rakastettuna.

Kirjeitä Tove Janssonilta. Toimittaneet Boel Westin & Helen Svensson, suomentaneet Jaana Nikula & Tuula Kojo. Helsinki: Schildts & Söderströms. 491 s. Ruotsinkielinen alkuteos Brev från Tove Jansson.

Jos postiluukusta tipahtaisi yhtään sellainen kirje kuin Tove Jansson kirjoitti, ilahtuisin ikihyviksi.

Kirjeiden kirjoittaminen oli hänelle luontainen ilmaisumuoto, keino tulla lähelle matkojenkin takaa. Se näkyy kyvyssä keskustella juuri niistä asioista, jotka olivat yhteisiä kulloisenkin vastaanottajan kanssa, tekstin vapautuneisuudessa ja tilannetajussa pullopostista kirjeisiin, kortteihin ja kirjemuotoisiin novelleihin saakka.

Jansson ei pelkästään kirjoittanut, hän oli kirjeissään voimakkaasti läsnä.

Nyt julkaistut kirjeet ajoittuvat 60 vuodelle alkaen vuodesta 1932 ja ulottuen vuoteen1988. Tuula Karjalaisen viimevuotisen ansiokkaan Jansson-elämäkerran Tee työtä ja rakasta rinnalle asettuu kirjeissä astetta henkilökohtaisempi Tove Jansson: sydämellinen ja intiimi, kronikkamaisesti tarinoiva ja toisinaan kieli poskella jutusteleva, läheisyyden asteita eri vastaanottajien kanssa hienovaraisesti säätelevä. Jansson vaihteli tyylilajeja ja seuloi sisältöjäkin sen mukaan, kirjoittiko hän ystävänä, tyttärenä vai rakastettuna.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Boel Westinin ja Helen Svenssonin toimittaman kirjevalikoiman kirjeitä on käytetty aiemmin lähteenä Westinin elämäkerrassa Tove Jansson, Sanat, kuvat, elämä (2008), mutta itsenäisenä, kommentoituna teoksena niitä ei ole aikaisemmin julkaistu. Myös Karjalaisen elämäkerrassa kirjeet ovat palvelleet lähteinä, mutta niissä ei ole kirjeitä Maya Vannille, joita on nyt luettavissa.

Antaumuksellisen yksityiskirjeiden kirjoittajan intoa laimensi vyöry ihailijakirjeitä, joita ropisi vastauksen toivossa Ullanlinnan ateljeehen vähän päästä. Vuosien 1954 ja 2000 välillä Jansson sai peräti 92 000 kirjettä, joihin hän pyrki vastaamaan, vaikka muumibisnes tuntemattomine ihmisineen kävi ankarasti hänen sietokyvylleen.

Jalustalla keikkuminen myyttisenä muumien luojana ei kiinnostanut kirjeiden Tovea ollenkaan; hänen mielessään pyörivät uudet matkasuunnitelmat, läheiset ihmiset ja varsinkin yksinkertainen ulkosaaristolaiselämä ja sen suoma työrauha Pellingissä kaukana markkinahumusta.

Kirjevalikoima on toimitettu selkeästi. Kirjeet on ryhmitelty aikajärjestykseen siten, että kukin vastaanottaja saa oman lukunsa ja Janssonin suhde jokaiseen esitellään samassa yhteydessä. Kirjeitä saivat Janssonin lapsuudenperhe, taiteilija ja taidekriitikko Elisabeth Wolff, valokuvaaja Eva Konikoff; kirjailija, poliitikko ja lehtimies Atos Wirtanen; teatterinjohtaja Vivica Bandler sekä tietenkin elämänkumppani, graafikko Tuulikki Pietilä.

Lisäksi Toven kirjeitä äidilleen Hamille – kuvataiteilija Signe Hammarsten-Janssonille – on ryhmitelty omaksi luvukseen samoin kuin kirjeet ruotsalaiselle kustantajalle Åke Runnquistille. Toimiva ratkaisu on sekin, että alaviitteet on merkitty heti kirjeen loppuun.

Kirjeystävänä Maya Vannista tuli myöhempinä vuosina Konikoffin tapaan Toven uskottu, jolle hän purki sydäntään ristipaineessa, joka aiheutui Tuulikin ja Hamin välisestä mustasukkaisuudesta ”---noiden kahden rakkaan naisen kanssa on niin hirveää, toinen heistä haluaa kuolla ja toinen elää mihin hintaan tahansa---.”

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toven ja Mayan välille muotoutui luottamuksellinen suhde, joka muistutti kirjeenvaihtoa Eva Konikoffin kanssa. Silloin Tove mietti esimerkiksi seksuaalista identiteettiään.

Ulkomaanmatkoilta kirjoittaessaan Jansson kuvaili eloisasti kokemuksiaan hotellihuoneista ja ruokalajeista lähtien, kun pakolliset taidemuseot joskus jätettiin väliin ja mentiinkin iltapäivädrinkille.

Itseironiaa ja löytöretkeilijän riemua ei kuvauksista puutu. Joskus hän sijoitti rahaa myös ”cremeen ja puuteriin”, uuteen hattuun ja silkkisukkiin. Jansson matkusti mielellään myös yksin ja viihtyi mainiosti omissa oloissaan.

Tuulikki Pietilä, jonka kanssa Tove Jansson eli 45 vuotta, ilmestyi kirjeisiin vuonna 1956. He olivat sielunsisaria, jotka tunnistivat toisensa ensi näkemältä. Kirjeet Pietilälle ovat rentoa ja läheistä juttelua työstä ja arjesta.

Kun rakkaussuhde Vivica Bandlerin kanssa oli päättynyt, kirjeisiin kehittyi uusi vaivattomuus. Kirjeissään Atos Wirtaselle Tove oli hivenen varautuneempi, vaikka he elivät vuosia avioliiton omaisessa suhteessa.

Valloittavaa kirjeissä on ilkikurinen kahlitsemattomuuden tunne, oman tilan raivaaminen paperin ja kynän väliin missä tahansa olosuhteissa antennit kohti vastaanottajaa. Ei niin pientä ex tempore juhlaa tai säätilan muutosta, jota Tove ei olisi kirjeitse jakanut jonkun ystävänsä kanssa. Sen hän teki kirjoittamalla aina käsin.