Myytin moukarointia

Antti Vihinen: Minä ja Mozart. Into 2014. 496 s.

On ihmeellistä, ettei kattavaa Mozart-elämäkertaa ole aiemmin kirjoitettu Suomessa. Lahden Sibelius-talon entinen johtaja ja Saksaan kulttuuriteorian professoriksi lähtenyt Antti Vihinen yhdistää teoksessaan Minä ja Mozart raikkaalla ja vitsikkäällä tavalla myytin ja todellisuuden.

Mozart on maailman kalleimpia brändejä: sen arvoksi on arvioitu viisi miljardia euroa.

Ihmisestä käsitteeksi hän muuttui heti kuolemansa jälkeen, kun taiteilijasta haluttiin muokata ajan tiukkaan normistoon sopiva hovikelpoinen kuva.

Konstanze Mozart ei tiennyt, kuinka laajalti hänen siistimänsä kuva edesmenneestä aviomiehestä tulisi sekoittamaan Mozart-tutkijoiden päitä.

Huolimatta Mozartille annetusta jumalallisesta asemasta Vihinen pitää kynsin ja hampain kiinni säveltäjästä inhimillisenä henkilönä. Kirja käy vilkasta dialogia muun Mozart-tutkimuksen ja -elämäkertojen kanssa sekä erottelee selkeästi ja perustellen faktat niistä harhaanjohtavista tiedoista, joille ei löydy puoltavia todisteita.

Teosta onkin kiittäminen maanläheisestä ja rehellisestä taiteilijakuvauksesta.

Vaikka kirja pyrkii inhimillistämään ”jumalallista Amadeusta”, Vihinen on valmis myöntämään säveltäjän nerokkuuden. On yllättävää, ettei kirjailija pohtiessaan Mozartin ”ylimaallista” lahjakkuutta tuo esille lukuisia Touretten syndrooman epäilyjä, joita säveltäjään on viime vuosikymmenten aikana liitetty.

Kun monia spekulaatioita ja legendoja on lausuttu kirjassa ääneen, on outoa, että juuri tästä lääketieteellisestä pohdinnasta on vaiettu.

Kaikkein riemukkaimmin kirjailija tuntuu musiikin lisäksi suhtautuvan alapäähuumoriin, jota Mozart viljeli kaikkialla minne menikin.

Totuus on, että Mozart rakasti hässimistä ja pieruhuumoria. Tämä on tarttunut Vihisen tyyliin kirjoittaa: ”tuppikulli” ja ”pilvenmuotoinen pillu” ovat looginen osa teoksen sanavarastoa siinä missä ooppera ja divertimento.

Kaunokirjalliset tehokeinot ja räväkkä kielenkäyttö romuttavat tehokkaasti sitä kuvaa, jota Mozartista on vuosisatojen kuluessa massoille syötetty. Samalla se elävöittää tietokirjagenreä ja kaventaa fiktion ja faktan välistä rajaa tervetulleella tavalla.

Alapääosastoon kuuluu myös teoksesta löytynyt pieni asiavirhe. Vihinen kirjoittaa säveltäjä Franz Schubertin menehtyneen kuppaan. Vaikka Schubert kärsikin syfiliksestä, kuolinsyy oli mitä luultavimmin sukupuolitautia ärhäkkäämpi lavantauti.

Kaiken kaikkiaan Minä ja Mozart on hylännyt kaiken pönöttämisen, mikä klassisen musiikin historiaan ja kulttuuriin usein liitetään ja mitä jotkut piireissä jopa harrastavat.

Teoksellaan Vihinen asettaa etusijalle ne tärkeimmät elementit, jotka usein Mozartista puhuttaessa unohtuvat: inhimillisyyden, humanismin ja musiikin.


MARISSA MEHR