Oi Saame synnyinmaa

Mikko-Pekka Heikkinen: Jääräpää. Johnny Kniga 2014. 301s.

Maailmaa on mahdotonta nähdä sellaisena kuin se on. Siihen ei riitä ihmisen tietämys, ja aistimmekin ovat kovin vajaat. Toisinaan kykenemme kuitenkin näkemään asiat toisin kuin ennen, joskus jopa ilman jälkikäteistä oivallusta. Onko näkemys oikea vai ei, ratkeaa aikanaan mutta luultavasti ei silloinkaan.

Mikko-Pekka Heikkisen uutuusteos Jääräpää kertoo Muoniossa (muka) sijaitsevasta samannimisestä tunturista. Tunturin käyttö matkailun kehittämiseksi on eräs kirjan perusteemoista, mutta varsinaisesti romaani kertoo saamelaisesta päätöksenteosta ja ihmisen oikeudesta minuuteen.

Heikkisen edelliset teokset, novellikokoelma Nuorgamin Alkon tuho ja romaani Terveiset Kutturasta sisälsivät runsaasti absurdina pidettävää huumoria. Humoristin viitan helsinkiläistynyt Heikkinen on nyt heittänyt harteiltaan, joskaan ei täysin. Mitä enemmän kirjan maailmaan perehtyy, sitä läheisemmäksi totuutta asioiden käänteet näyttävät käyvän. Voisiko romaani ollakin pohjimmiltaan totta eikä tarua?

etelän ihmisenä, en kykene pääsemään Lapin kansan ajatusjuoksujen sisään. Hyvä niin, mutta jos jokin on totta Jääräpäässä, se lienee siinä, että eivätpä pääse noihin ajatuskoukeroihin sisälle saamelaiset itsekään. Tässä viittaan arvosteluni alkulauseisiin.

Yli kuusikymppinen poroisäntä Piera, joka vannoo heavymusiikin nimeen, on äksy ja taatusti rehditön Lapin mies. Kirjailija on Pieraa kuvatessaan kyennyt luomaan uskottavan kokonaisuuden yhdistelemällä vanhoja suomalaisia sankarihahmoja Lallista Jaakko Ilkkaan ja ripauttamalla mukaan sovinismia, aggressioita, utaluutta ja taikauskoisuutta.

Konfliktin ainekset syntyvät etelästä muuttaneen Pieran miniän kautta. Miniä on Muonion uusi kunnanjohtaja Helsingistä. Tällä erää Heikkinen asettuu etelän ihmisen silmin näkemään ristiriitojen sikiämisen syyt, kun näkökulma Kuttura-teoksessa oli selkeästi pohjoisen väkeä sympatisoiva.

kuitenkin kirjailijan kyky nähdä paradoksit, kuvata niitä taitavasti ja jättää kaikenlainen mielipiteen vapaus ja ajatuspurjeiden rikkaus lukijan harkittavaksi. Narraattori ymmärtää kaikkia osapuolia ainakin tiettyyn rajaan saakka, mutta lukija saa itse päättää, mikä on oma, mikä kirjailijan maailmankuva, ja ehkäpä vielä miksi tätä miettii.

Pidän Mikko-Pekka Heikkisen tavasta kuljettaa tarinaa sekä viihdyttävästi että älyllisen kutkuttavasti. Hänen kirjailijaäänensä kepeyden ei pidä antaa hämätä. Syvyyttä löytyy sitä alleviivaamatta ja myös niin salaviisaasti, että lukijan on mielessään ihailevasti aprikoitava, mistä näitä suomalaisia heikkisiä oikein sikiää. Saamelainen tai lantalainen, mitä väliä. Ihminen on kaikkinensa merkillinen olio.

ERKKI KANERVA

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.