Pöljyilystä tehtiin brändi

Heini Kilpamäki: Suomalaisen tyhmyyden ylistys. Atena 2014. 178 s.

Ihmisen henkisten ominaisuuksien arvottamiseen on ladattu valtavasti stereotypioita nykymaailmassa. Tutkinnoilla ja testeillä mitattavaa osaamista arvostetaan, suoritteiden vähäisyys käsitetään taas yleisesti heikkoudeksi.

Ääripäiden väliin mahtuu kuitenkin koko ihmisyyden kirjo yhteiskunnallisista vaikuttajista erikoisiin persoonallisuuksiin ja lääketieteellisesti määriteltäviin vajavaisuuksiin. Käsityskyvyn suhteuttaminen sosiaaliseen suoriutumiseen on erityisen visaista. Mitä ajatella omituiselta vaikuttavasta henkilöstä, joka tuntuu kuitenkin muuten tulevan toimeen ympäristönsä kanssa jouhevasti?

pohtii kirjassaan suomalaisuutta ymmärryksen perspektiivistä. Taustaksi hän poimii esimerkkejä historiasta meiltä ja muualta. Älykkyyden ja tyhmyyden määritteet ovat vaihdelleet ajan mukaan.

Yhteisöissä on perinteisesti luokiteltu ihmisiä mielen kirkkauden mukaan. Eri kulttuureista löytyvät tyypitykset paitsi omalle väelle, myös muille. Tarinoissa hengenlahjoiltaan vähäisemmät sijoitettiin usein toisaalle hölmöläisten tavoin. Kylähullut kuuluivat kuitenkin maaseutuyhteisöön yhtä luontevasti kuin heinäseipäät – vähälahjaisista ja muuten heikommista pyrittiin pitämään huolta edes jotenkuten.

Eristäminen on myöhempää perua. Pollan poikkeavuutta alettiin enenevässä määrin käsitellä sairautena diagnostiikan kautta. Tieteen keinoin on myös luokiteltu kokonaisia rotuja ja kansoja vähälahjaisiksi – mukaanlukien meidät suomalaiset, joita pidettiin aiemmin aasialaisina ja siten epä-älykkäinä heimoina.

Genetiikkaan ja periytyviin ominaisuuksiin on ladattu valtavasti merkityksiä. Vielä 1900-luvun alkupuolella pyrittiin tieteellisesti osoittamaan, että pääkallon muodolla ja koolla oli ratkaiseva merkitys mielenlaatuun. Vastaavin perustein naista pidettiin henkisesti miestä alempana yhteiskunnan jäsenenä.

aihetta laajasti. Mukaan mahtuu tieteen käänteiden lisäksi kirjallisuuden ja populaarikulttuurin esimerkkejä. Sven Tuuva ja seitsemän veljestä edustavat nuoren kansakunnan historiassa avainhahmoja, joita voi tulkita tyhmyyden lisäksi myös itsenäisen toiminnan ja auktoriteettivastaisuuden perspektiiveistä.

Laiska ja sivistymätön Uuno Turhapuro oli vuorostaan pitkään elokuvakriitikoiden halveksima riiviö. Tutkijat ovat löytäneet hänestä kuitenkin monia arvokkaita ominaisuuksia muun muassa suomalaisen miehen kuvaajana. Sen myötä Uunokin on toilailuineen alettu nähdä ikonisena, jopa arvostettavana tyyppinä.

Duudsonit ovat tahollaan tehneet brändin toilailusta, joka perinteisessä mielessä täyttää ääliömäisyyden tunnuspiirteet. Individualismia ja elämyksellisyyttä korostavassa ajassa kaikenlainen heittäytyminen ja oman persoonan rajojen kokeilu ovat arvoja sinänsä.

MATTI KOMULAINEN