Kuinka seepra täytetään

Henni Kitti: Elävän näköiset. WSOY. 346 s.

Turkulainen Henni Kitti löytyi kustantamon julkaisuluetteloon Turun yliopiston järjestämältä Mestarikurssilta. Esikoisromaani Elävän näköiset on kahden yhteen kietoutuvan suvun kiemurainen tarina 1950-luvun Lapista aina 2000-luvun Helsinkiin. Kolmen sukupolven kohtalot on saatu vaivattomasti yksiin kansiin.

Kirja alkaa herkullisesti. Alfred pettää vaimoaan naapurinrouvan kanssa heinäladossa. Latoromantiikka on kuitenkin kaukana, sillä tapahtuman jälkeen joen virtaussuunta muuttuu. Harmi vain, ettei Alfredin lisäksi kukaan muu näe sitä. Alkaa vaikenemisen kierre, joka kestää etusivulta takakanteen.

Kitti on koulutukseltaan kuvataiteilija, mikä näkyy esikoisromaanissa kielen visuaalisuutena ja kuvien terävyytenä. Kieli on täsmällistä ja iskevää, lähes marssimaisen tykittävää, mutta nautittavaa. Kerronta on vahvasti etäännytettyä. Hahmot pidetään kuin varman päälle käsivarren mitan päässä, heihin on vaikea samastua.

Romaania varten tehdyn taustatyön määrä ilmenee lukuisissa hämmästyttävissä yksityiskohdissa. Eläinten täyttämiseen pureudutaan kuin pappi jumalanpalvelukseen, jokainen työvaihe ja -kalu on paikoillaan. Sama intensiivisyys ja asioihin pureutuminen on läsnä henkilöhahmojen intohimojen kuvauksessa.

Aleksandra on yksi teoksen punaisista langoista: kaikki alkaa hänen ”alulle panemisestaan” ja päättyy vanhuudenpäiviin. Aleksandra uppoaa omaan maailmaansa jo nuorena. Hänen huoneestaan löytyy rautalankaan pujotettuja räkättirastaan siipiä ja luita. Teini-ikäisenä hän tekee itsestään ja läheisistään kuolinnaamioita.

Eläinten täyttämisen hienous ja haasteellisuus jää kaivertamaan ajatuksia pitkäksi aikaa. ”Eikä riitä, että tekee suurin piirtein hirven, sen on oltava täsmälleen tämä hirvi”, sillä ”yksi ainoa pinta voi vastata vain yhtä ainoaa eläintä”. Samalla periaatteella täytetään ihmisetkin.

Teosta lukiessa tulee tunne, ettei ihmisillä ole oikeastaan edes väliä. Kirjan henkilöitä juoksutetaan elämäntapahtumien läpi kuin karjaa. Väliä on vain sillä, tunteeko olevansa elossa.

Ilman intohimon kohteita ihminen on kuin täytetty eläin. Sisältä jotakin aivan muuta kuin miltä ulkoapäin näyttää, niin kuin kuolinnaamiot.

Elävä vai elävän näköinen – loppujen lopuksi ero ei ole kovin suuri.

MARISSA MEHR