TS Kirja

Kummitusten kasvattipoika

Neil Gaimanin edellinen suomeksi julkaistu lastenkirja Coraline pyörii parhaillaan elokuvateattereissa 3D-animaatio-versiona.
Neil Gaimanin edellinen suomeksi julkaistu lastenkirja Coraline pyörii parhaillaan elokuvateattereissa 3D-animaatio-versiona.

• Neil Gaiman: Hautausmaan poika. Kuvittanut Dave McKean. Suom. Inka Parpola. Otava 2009. 302 s.

Verinen kolmoismurha on aina sopiva tapa aloittaa lastenromaani. Nuorimman lukijakunnan onneksi varsinainen teko jää Neil GaimaninHautausmaan pojassa kuitenkin kuvailematta.

Konnantyön toteuttaa ammattitaidolla mystiseen jokamiesten veljeskuntaan kuuluva Jack, mutta pienin perheenjäsen pääsee vahingossa pakoon. Taapero päätyy läheiselle hautausmaalle, jonka ystävälliset kummitukset pelastavat pojan. Edesmenneen Owensin pariskunnan adoptoimana vesselistä tulee Ei-Kukaan Owens, Eikku. Holhoojaksi suostuu salaperäinen Silas, joka ei ole aave, eikä ihminen.

Eikku kasvaa luonnonsuojelualueeksi muutetulla vanhalla hautausmaalla kummitusten hellässä hoivassa. Silas ruokkii pojan, ja yhteisön jäsenet osallistuvat kukin tavallaan nuoren kunniakuolleen kasvattamiseen. Oppia on tarjolla niin aavemaisissa hiipumisen ja uniinkävelyn taidoissa kuin ranskan ja pimeänkaidan kaltaisissa eksoottisissa kielissä. Aapisena toimivat hautakivien muistokirjoitukset.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Elo kuolleiden keskellä ei luonnollisestikaan riitä Eikulle, vaan poika kaipaa välillä ulos oppimaan enemmän... elämästä. Eikun perheen murhanneet jack-jokamiehet ovat kuitenkin yhä saaliinsa kannoilla.

Retkiä toisiin
maailmoihin

Gaiman ammentaa lasten kauhuromaaniinsa paljon Rudyard KiplinginViidakkokirjasta. Rinnastus ulottuu jopa kirjan alkuperäiseen The Graveyard Book -nimeen ja paikoittain rakenteeseenkin.

Hautausmaan poika kulkee eteenpäin nytkähtelevinä episodeina. Eikun elämässä hypitään vuosia kerrallaan merkittäviin kohtauksiin. Osa luvuista toimisikin myös itsenäisinä novelleina.

Unenomaisimmillaan kirjan tunnelma on kappaleessa, jossa elävät ja kuolleet yhtyvät makaaberiin kuolemantanssiin. Jännittävimpiä hetkiä kehysjuonen ulkopuolelta taas on ruumiita syövien guulien matkaan toiseen maailmaan joutuminen. Vaarallinen, mutta hyvin päättyvä seikkailu saa Gaimanin käsittelyssä jopa lovecraftimaisia piirteitä – tätä ei lastenkirjalta ihan odota.

Tyystin toinen maailma on myös elävien koulu, johon Eikku tekee lyhyen vierailun. Kummitusten kasvatti saa huomata, ettei elämä – elävistä puhumattakaan – ole helppoa. Myös ystävyys ihmislapsi Scarlettin kanssa osoittautuu yllättävän vaikeaksi.

Sopivasti pelottava
lukukokemus

Urbaanin susilapsen seikkailut käsitellään Gaimanille tyypillisellä, ihastuttavan vinolla tavalla. Harvalla nykykirjailijalla on yhtä mielikuvituksekas ja omituinen sisäinen maailma.

Gaimanin punoma vyyhti on synkkäsävyinen, mutta lohdullisen humanistinen. Kirjan kummitukset ovat leppoisa naapuriyhteisö, eivätkä yhtään kauhistuttavia. Sen sijaan jokamiehet, guulit ja muinaishautaa vartioiva Hurmeleikki jännittävät jopa aikuislukijaa. Lapsena vaikutus olisi varmasti ollut moninkertainen.

Kauhu kuitenkin kiinnostaa useimpia lapsia, ja he myös kestävät sitä paremmin kuin vanhemmat monesti kuvittelevat. Olivathan varhaisen luku-uran parhaita hetkiä ihanan turvalliset pelonväristykset sopivan hirmuisen kirjan parissa.

Sopivan hirmuinen on myös Hautausmaan poika: pelottavat kohdat tasapainotetaan huumorilla ja lämminhenkisellä yleissävyllä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuvitus aikuiseen
makuun

Gaimanin aiempaan tuotantoon tutustuneita kutkuttanee, että kirjan kuvitus on pitkäaikaisen yhteistyökumppani Dave McKeanin käsialaa. Jälki on kirjan maailmaan istuvasti synkkä, tyylikäs, hauska ja hieman kiero. Brittijulkaisuissa McKeanin kuvitus onkin varattu ”aikuisten painokseen”, ja lasten version on kuvittanut Chris Riddell.

Romaanin hautausmaan esikuva on muun muassa 1960–70-lukujen vampyyrihysteriasta kuuluisa historiallinen Highgaten hautausmaa Lontoossa. McKeanin mustavalkoinen kuvasto hahmottelee hienosti ränsistynyttä luutarhaa asukkeineen.

Kieli on lapselle sopivan yksinkertaista, mutta tarpeeksi laadukasta kiinnostaakseen aikuistakin. Gaimanin teoksista katoaa englanninkielen mukana yleensä puolet niiden lumosta. Suomentaja Inka Parpola on kuitenkin hoitanut tehtävänsä kiitettävästi, vaikka monia lauseita makustelee yhä alkutekstiä kuvitellen.

Hautausmaan poika soveltunee kauhujuttuja mielellään lukeville lapsille kahdeksan, yhdeksän vanhasta eteenpäin, mutta lapsenmielinen aikuinenkin nauttii siitä suunnattomasti. Lukuisilla palkinnoilla – muun muassa arvovaltaisella Newbery Medalilla – kruunattu romaani kuuluu ehdottomasti viime vuosien parhaisiin genressään ja nousee toivottavasti lastenkirjallisuuden klassikkojen joukkoon.

Dave McKeanin  kuvitusta Neil  Gaimanin  Hautausmaan  poikaan.
Dave McKeanin kuvitusta Neil Gaimanin Hautausmaan poikaan.