Tuulikki Pekkalainen kartoitti alaikäisten kohtalot sisällissodassa

Kadotettu lapsuus

Tuulikki Pekkalainen: Lapset sodassa 1918. Tammi. 546 s.

Kun lapsuus katoaa ennen kuin sitä on ehtinyt ollakaan, edessä avautuvat railoina pohjattomat kuilut. Katoaa koko lapsuuden käsite, katoavat nuo lapset. Tämän tragedian oivaltaminen kuuluu turkulaisen tietokirjailijan Tuulikki Pekkalaisen mittavan tutkimustyön taustahavaintoihin.

Pekkalainen tähdentää, että kansallemme tuhoisa sisällissota muutti hänen käsityksensä mukaan jopa suomalaista kansanluonnetta. Vaikutukset näkyvät yhä. Tosiasioiden kieltäminen on ollut yksi sodan seurauksista.

Mutta tutkijana ja tietokirjailijana Pekkalainen lähtee siitä, että haavat eivät parane kieltämällä totuus. Jokainen, joka perehtyy Pekkalaisen järkälemäiseen teokseen Lapset sodassa 1918, joutuu tunnustamaan tosiasiat.

uhreihin kuului sekä punaisia että valkoisia lapsia; lisäksi joukossa oli sellaisia, joiden osapuoli oli ”tuntematon” tai ”muu”. Pekkalaisen tutkimus selvittää eri osapuolten lapsiuhreja sodan aikana; se kattaa myös kaikkien löydettävissa olleiden, vangittaessa korkeintaan 15-vuotiaiden lasten tiedot eri vankileireiltä.

Pekkalaisen tutkimus on ensimmäinen, joka kartoittaa sodan aikana kuolleiden lasten lisäksi kaikkien punavankileirien lapset Suomessa 1918. Sivumääräisesti suurin osuus koostuu niistä vankileireillä olleiden lasten tapauksista, jotka on kirjattu valtiorikosoikeuden asiakirjoihin eli akteihin.

Pekkalainen aloitti massiivisella operaatiolla, jossa hän kävi Kansallisarkistossa läpi kaikkien leirien vankilistat ja -kortistot, yhteensä kymmeniätuhansia nimiä. Kaikkein nuorimmat, alle vuoden ikäiset vauvat, jäivät äiteineen vankeuteen eri leireille; siirtojen yhteydessä heidät keskitettiin pääosin Santahaminan leirille.

Vankileirien lapset ovat tähän asti jääneet aihepiirinä vuoden 1918 tutkimuksessa sivuosaan. Vasta viime aikoina on tuotu esiin esimerkiksi lähes tuhannen vuosina 1900–1917 syntyneen alaikäisen kuolema leireillä. Alle 15-vuotiaita uhreja, kadonneita ja vangittuja, oli kaikkiaan lähes kaksituhatta. Pekkalainen kertoo näiden lasten kohtalot sodan aikana, kuulusteluissa, leireillä ja valtiorikosoikeudessa.

surmattiin noin 38 000 ihmistä; 75 prosenttia heistä kuului punaisiin. Pekkalainen arvostelee sitä, että myös lapset merkittiin osapuoleltaan eri ryhmiin. Vasta kadonneiden lasten luetteloissa tasa-arvoisuus näkyy; siellä ei ole punaisia eikä valkoisia.

Käsiteltyään laajasti kenttäoikeuksien ja Sotavankilaitoksen toimintaa Pekkalainen tulee kaiken kaikkiaan siihen tulokseen, että käsite ”lapsi” oli vielä 1918 lähes tuntematon.

Kohde eli lapsi on joutunut hyvinkin nuorena pelinappulaksi aikuisten maailmaan, koska hänellä ei ole ollut vaihtoehtoja. Kuulustelijoiden, lausuntojen kirjoittajien, syyttäjien ja oikeuden puheenjohtajien maailma on ollut armoton. Lapset itse ovat olleet, nin kuin Pekkalainen kiteyttää, vailla turvaa.

Antero Jyränki mainitsee tuoreessa teoksessaan Kansa kahtia, henki halpaa (2014), että niin sanotut kenttäoikeudet ottivat viikunanlehdekseen vuoden 1886 sotaväen rikoslain; näin peiteltiin ainakin osa vangittujen käsittelyn laittomuuksista. Noihin laittomuuksiin sisältyvät myös lasten murhat.

Tuulikki Pekkalaisen edellinen teos, uutuuden tavoin aineistoltaan monumentaalinen Susinartut ja pikku immet (2011) lähti liikkeelle siitä tosiasiasta, että sisällissodassa 1918 punaisten puolella toimi tuhansia naisia, jotka joutuivat sodan jälkeen vankileireille. Heidän kohtalostaan oli ennen tuota tutkimusta tiedetty perin vähän, sillä tapahtumia oli pitkään peitelty ja hävetty.

Lapset sodassa 1918 jatkaa nyt omalla ja omintakeisella tavallaan sitä tutkimustraditiota, jonka tunnetuimpia esimerkkejä jo 1960-luvulta ovat Jaakko Paavolaisen laajat selvitykset sekä valkoisesta että punaisesta terrorista.

on hirmuisesta aineistostaan huolimatta kaiken aikaa asiallista, rauhallista ja objektiivisuuden ihannetta noudattavaa. Laajaa mielenkiintoa se on herättävä jo yksistään siitäkin syystä, että sadoilla sivuilla ehtii esiintyä rannaton määrä paikkakuntia ja lapsia, joihin mitä erilaisimmilla nykypäivän ihmisillä saattaa olla jonkinasteinen omakohtainen side.

Tuulikki Pekkalaisen lukuisista aikaisemmista samanaiheisista kirjoista ja artikkeleista ansaitsee muistamisen myös esimerkiksi teos Marssin ja valssin vuosisata, joka liittyy työväenliikkeen musiikkikulttuuriin ja turkulaiseen soittokuntatoimintaan; se tutki myös punakaartin soittokuntaosaston saamia syytteitä ja tuomioita. Tähän kirjaan perustui aikoinaan Turun kaupunginteatterin väkevä näytelmä Hennalan torvisoittokunta (1998).

Lapset sodassa 1918 tuo tähän ainutlaatuiseen tutkimuskokonaisuuteen oman välttämättömän panoksensa, josta ei melkoisia yllätyksiäkään puutu.

JOUKO GRÖNHOLM

”Vankileirien lapset ovat tähän asti jääneet aihepiirinä vuoden 1918 tutkimuksessa sivuosaan.”
Lapset penkovat Helsingissä sijainneen Turun kasarmin raunioita palon jälkeen 1918.
Lapset penkovat Helsingissä sijainneen Turun kasarmin raunioita palon jälkeen 1918.
Gunvor-tyttö oli mahdollisesti kotoisin Turusta.
Gunvor-tyttö oli mahdollisesti kotoisin Turusta.
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.