Ujous on naisen
suurin hyve

Nura Farah: Aavikon tyttäret. Otava. 236 s.

Naisten asema islamilaisissa kulttuureissa puhuttaa, mutta tahtoo silti jäädä arvoitukseksi ulkopuolisille. Somalialaissyntyinen, 13-vuotiaana Suomeen muuttanut Nura Farah kaivertaa erinomaisen kurkistusreiän Afrikan sarven paimentolaiskansojen arkeen esikoisromaanillaan Aavikon tyttäret.

Vuosi sitten Johanna Holmström kertoi turhan vähälle huomiolle jääneessä romaanissaan Itämaa (2013) Suomeen kotiutuneiden islamilaistaustaisten teinien vaikeuksista. Nyt Farah puhuu ihan samoista tyttöjen oikeuksista, mutta vie tapahtumat paikan päälle Afrikkaan, alkuperäisyhteisöön, josta ei ole vielä jouduttu lähtemään vainoja pakoon.

Alussa Khadija-tyttö tuntuu elävän varsinaisessa idyllissä. Yhteisö suojaa ja kasvattaa, kunhan muistaa noudattaa Allahin opetuksia koko sydämestään. Pinnan alta paljastuu kuitenkin nopeasti rajua poikien suosimista, jota Khadija uskaltaa lapsen itsevarmuudella kyseenalaistaa.

Vuodet kuluvat ja Khadijastakin kasvaa lopulta vaimo ja roolinsa ymmärtävä aikuinen nainen – tässä järjestyksessä. Edes omat tyttölapset eivät saa Khadijaa nousemaan Allahin tahtoa vastaan.

Aavikon tyttäret on mielenkiintoinen romaani monellakin tapaa. Varsinkin alkupuolella Farah on onnistunut välttelemään stereotypioita eikä hän ole tyytynyt tekemään päähenkilöstään uhria tai edes puhtaasti hyvää hahmoa, vaan rohkealla ja kilpailuhenkisellä Khadijallakin on vikansa.

Myös teoksen kieli vaikuttaa tulkintaan. Farah on saanut Khadijan, tavallisen paimentolaisnaisen, tarinaan sadunomaista hohtoa toteavilla päälauseilla, joilla kuvaa niin kauneutta kuin kauheutta. Uskomattomat juonenkäänteet ja lyriikka tukevat vaikutelmaa: Keyse Libaax on kuin sankariprinssi, joka pelastaa prinsessan kamelirosvojen kynsistä, vaikka koituukin sitten itse Khadijan kohtaloksi. Samaten teoksessa vallitseva ajattomuus kuuluu satuihin, eikä Somalian historia tämän romaanin myötä juurikaan aukea.

Kun puolivälin paikkeilla britit lähtevät ja lipputankoon vaihdetaan oma lippu, minulle selviää, että eletään vuotta 1960. Tarina on saanut alkunsa paria vuosikymmentä aiemmin, ja jatkuu vielä toisen mokoman eteenpäin. Tulee selväksi, että paimentolaisilla ajalla ei ole ratkaisevaa roolia, mutta naisen roolin muuttumattomuus alkaa jo ahdistaa. Kahleet siirtyvät vääjäämättä äideiltä tyttärille.

Onko kysymys rajusta alistamisesta vai vapaasta tahdosta? Onko rajaa mahdollista edes vetää, jos on elintärkeää kuulua ympäröivään yhteisöön, jota yhdistävät kollektiiviset koettelemukset ja jonka ajatteluun uskonto tarjoaa oikeutuksen? Farah väläyttää näkyviin kolikon molemmat puolet joskus näin Pohjoismaista katsottuna hämmentävän tasapuolisesti.

”Jotkut luulevat että on tärkeää edistyä koulussa, mutta wallahi, kunnia on tärkeämpi. Jos menetät kunniasi, olet mitätön kuin eläin jonka oma lauma on hylännyt”, opettaa ayeeyo Fatima tyttärensä tytärtä, joka yrittää murtautua ulos ikivanhasta häkistään.

MARI VIERTOLA

Nura Farah
Nura Farah
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.