Kirja-arvostelut

Todellisuutta leimaa oikku

Puolalaisen kirjallisuuden klassikko Bruno Schulz tuli tunnetuksi myös monipuolisena kuvataiteilijana. Hänen omat kuvituksensa ryydittävät proosasuomennosten kattavaa kokoelmaa.
Puolalaisen kirjallisuuden klassikko Bruno Schulz tuli tunnetuksi myös monipuolisena kuvataiteilijana. Hänen omat kuvituksensa ryydittävät proosasuomennosten kattavaa kokoelmaa.

Bruno Schulz: Kanelipuodit. Suom. Tapani Kärkkäinen. Basam Books 2013. 422 s.

Saksalaisella kielialueella on kirjavuonna 2013 virittänyt mielenkiintoa Maxim Billerin pienoisromaani Im Kopf von Bruno Schulz. Nimensä mukaisesti kirja tekee oivallisen retken Puolan kirjallisuuden ohittamattoman klassikon Bruno Schulzin (1892–1942) päänsisäiseen todellisuuteen.

Vaikka Thomas Mann oli kirjailijanlaadultaan sangen erilainen kuin nuorempi puolalainen kollegansa Schulz, Biller piirtää kaiken muun ohella seikkaperäistä kuvaa niistä toimista, joihin Schulz ryhtyi saadakseen yhteyden ihailemaansa saksalaiseen Nobel-mestariin.

Philip Rothista
Bo Carpelaniin

Erikoisinta on, että maailmankirjallisuus tuntee jo useita muitakin kaunokirjallisia teoksia, joiden henkilöhahmona esiintyy Schulz. Hänestä ovat faktaa ja fiktiota yhdistelevissä teoksissaan kirjoittaneet muiden muassa Philip Roth, Cynthia Ozick ja David Grossman.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Näistä romaaneista on suomennettu ainoastaan Grossmanin Hakusana: rakkaus, mutta siitä saakin erittäin monipuolisen kuvan Schulzin omintakeisesta persoonallisuudesta ja kesken katkenneesta elämäntyöstä.

Suomen kirjallisuudessa Schulzin merkitystä on luonnehtinut painokkaasti Bo Carpelan. Schulzille on kiitollisuudenvelassa Carpelanin kahdesta Finlandia-palkitusta romaanista varsinkin ensimmäinen, esseemäinen Alkutuuli. Mutta lisäksi Carpelan puhui ja kirjoitti Schulzista useissa haastatteluissaan ja artikkeleissaan.

Keskuksena
Drohobycz

Schulzin lähes koko kaunokirjallisen tuotannon kattava novellikokoelma Kanelipuodit on vakuuttava osoitus hänen hioutuneista kertojantaidoistaan. 1960-luvulla suomeksi ilmestynyt valikoima Krokotiilikuja oli tehty välikielen kautta. Sen monet ilmaisulliset heikkoudet ja osittain jopa kömmähdykset käyvät nyt selviksi, kun käsillä on Tapani Kärkkäisen suoraan puolasta suomentama hieno kokonaisuus.

”Schulz jos kuka oli kahleettoman fantasian
pidäkkeetön
mestari, jonka suhde niin
sanottuun
todellisuuteen näyttäytyi tuon tuostakin mitä
oikullisimpana.”

Schulzin elämän ja tuotannon keskus on nykyisin Ukrainan alueella sijaitseva kaupunki, jonka nimen puolankielinen kirjoitusasu on Drohobycz. Se sijaitsee Länsi-Ukrainan nykyisen keskuksen Lvivin lähistöllä, eikä Schulz juuri koskaan poistunut Drohobyczista.

Drohobyczin katujen ja rakennusten merkitys Schulzin proosan kiinnekohtina on sitäkin paradoksaalisempaa, sillä hän jos kuka oli kahleettoman fantasian pidäkkeetön mestari, jonka suhde niin sanottuun todellisuuteen näyttäytyi tuon tuostakin mitä oikullisimpana.

Józef,
alter ego

Schulz julkaisi kaksi novellikokoelmaa ja lisäksi tekstejä muun muassa 1930-luvun aineistoltaan rikkaissa puolalaisissa kirjallisuuslehdissä. Józef, Schulzin ilmiselvä alter ego, esiintyy keskushenkilönä useissa novelleissa rinnallaan Jakub, Józefin askarruttava isähahmo.

Kieli on kaikkialla huimaavan värikästä; sitä ryydittävät vanhahtavat ilmaukset, paikalliset sanontatavat ja omintakeiset metaforat.

Ellei sana kulttuuriteko olisi liikakäytössä hapertunut, sitä sopisi oikeutetusti soveltaa Kanelipuoteihin. Se kuuluu tähän yhteyteen nakutetusti kuin konstantiiviryppäät puolan kieleen.

Kärkkäisen taidokas ja vivahteikas suomennos kohoaa ehdottomasti viime vuosien suomennoskirjallisuuden huippuihin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Gestapon mies ampui 50-vuotiaan Schulzin Drohobyczin kadulla marraskuussa 1942.