Aforismeja Raivolan sairasvuoteelta

Voima-lehden ympärille viitisen vuotta sitten syntynyt Into Kustannus on nostanut viime vuosina profiiliaan huomattavasti. Kustantamo on julkaissut paljon kiinnostavaa, kiistanalaistakin asiaproosaa kuten kohua herättäneen vaihtoehtoisen Björn Wahlroos -elämäkerran.

Kustantamon Pilke-sarja nostaa esiin suomalaista mietelausetta.

Pysytään kartanomiljöössä, mutta matkataan Halikon sijasta vuosisadantakaiseen Raivolaan, Karjalan kannakselle. Yksi runoutemme suurista, suomalaisen modernismin edelläkävijä Edith Södergran kirjoitti sairasvuoteellaan kaksi sarjaa aforismeja.

Sarjat Kirjavia havaintoja (Brokiga iakttagelser, 1919) sekä Ajatuksia luonnosta (Tankar om naturen, 1922) on suomennettu nyt ensimmäistä kertaa. Onnistunut käännöstyö on Hilja Mörsärin käsialaa.

Kahden pidemmän osaston lisäksi Kaikkiin neljään tuuleen -teokseen on liitetty Södergranin suomeksi kirjoittama harvinaisuus, sekavahko Parantolateksti (1910).

Södergran oli henkisesti yliherkkä ja eristäytynyt ihminen. Hänen herkkyytensä ilmeni kuitenkin myös kirkkaana kielenkäyttönä sekä runoilmaisuna, joka oli 1910-luvun helkavirsiä helisyttelevässä Suomessa aikaansa edellä.

Södergran eli ja hengitti tekstejä, joiden kautta peilautui länsimaisen ihmisen 1900-luvun alun kriisi. Vielä syvemmin Södergranin tuotannossa on kuitenkin kyse hänen henkilökohtaisesta kriisistään, sairaudesta sekä lähestyvästä kuolemasta. Ensimmäisen maailmansodan melskeiden lyödessä Euroopassa, vaipui kartanossaan eristyksissä elävä runoilija sisäiseen maailmaansa.

Väkevimmät kirjojen sivuille päätyneet keskustelunsa hän kävi Friedrich Nietzschen haamun kanssa. Myöhäistuotannossa, viikatemiehen rapistellessa jo portin pieltä, Södergran koki uuden uskonnollisen heräämisen.

Vastapäätä
viikatemiestä

Osa hänen runotuotantonsa kirkkaudesta katoaa paikoin jahkailevissa aforismeissa. Södergran syyllistyi toisinaan myös runoteoksissaan selittelemään liiaksi ajatuksiaan.

Ymmärrän rivit sisäisenä puheluna, eksistentiaalisena painina, mutta parhaimmillaan runoilija oli vimmaisissa ja elämäntäyteisissä säkeissään. Tällaisia ajattomia pelkistyksiä on myös Södergranin aforismien joukossa.

Jotkin ajatelmat huvittavat nietzscheläisessä mahtipontisuudessaan: ”Sanoa rakastavansa ihmisiä on hysteriaa; sanoa ettei rakasta heitä on heikkoutta – kyetä tekemään heidät sellaisiksi, joiksi heidän on tultava, on ainoa oikea ratkaisu”. Päähuomio on kuitenkin uudelleen heränneessä Jumala-suhteessa.

En ainakaan lisää uskottavuuttani tiettyjen tahojen silmissä paljastaessani, että olen aina lukenut Södergranin runoja hänen lyhyttä elämäänsä vasten. Tästä syystä myös naisen aforismit riisuvat minut ylenmääräisestä kriittisyydestä.

Runoilijan vuoropuhelu lähestyvän kuoleman kanssa on syvästi liikuttavaa luettavaa. ”Kuolevaiset luonnon lapset rakastavat kuolemaa, ikävöivät hetkeä, jolloin kuu noutaa heidät.

JAAKKO MIKKOLA

Edith Södergran: Kaikkiin neljään tuuleen. Suom. Hilja Mörsäri. Into. 71 s.

Edith Södergran
Edith Södergran
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.