Kielen tuolle puolen

Mahdoton kirja selittää, muttei mahdoton ymmärtää. Näin voisi kuvailla kuuluisaa surrealismiklassikkoa Les Champs Magnétiques eli Magneettikenttiä. Tämä vuonna 1920 julkaistu teos on André Bretonin ja Philippe Soupalt’n kiinnostava, häiritsevä ja täysin automaattikirjoituksen voimin toteutettu kirjallinen ohjus.

Sen henkisenä pohjana olivat Bretonin huomiot mielisairaiden ihmisten vapaasta assosiaatiokyvystä. Breton piti ihailtavana tällaista ”ajatuksen virtaa”, johon potilaan suljettu arkitietoisuus ei kohdistanut mitään arvostelua tai torjuntaa. Kieli ikään kuin oli ”vapaata”.

Tästä innoituksesta esimerkkinä seuraava kohta: ”Näyteikkunat joutuvat lukemattomien heiveröisten mikrobien uhreiksi ja tuhot yltävät morsiuspukuihin asti. Rakkauden varjolla kaunottarille kuvaillaan liikkuvia asuntoja lohenpunaisin seinin?” Ei nyt ihan Päätaloa. Myöhemmin sanoja taas ”laidunnetaan”.

Bretonin ja Soupalt’n työtapakin on mainitsemisen arvoinen: Magneettikenttien kappalejako muodostui siitä, kun kirjoittaminen päivän päätteeksi lopetettiin. Seuraavana päivänä jatkettiin uutta kappaletta välittämättä aiemmin kirjoitetusta tai muusta koherenssista.

Magneettikentät onkin klassinen toteutus surrealistien pyrkimyksestä, jossa ajatuksen, kielen ja kirjoituksen kahleet haluttiin vapauttavaa arkijärjen ja psyykensuodattimien ylivallasta.

Surrealistit halusivat matkata kielen toiselle puolen, paikkaan, jossa ei ollut rajoituksia vaan vapautuksia. Tämä tarkoitti sitä, että surrealistien aineistona olivat unet, symbolit, merkkijärjestelmät, myytit, itse suuri tiedostamaton. Haastavien aihioidensa takia surrealistien kieli on usein vaikeaa ymmärtää, vielä vaikeampaa kääntää.

Timo Kaitaro ja Janne Salo ovatkin tehneet erinomaista käännöstyötä, jossa kieli ”suomettuu” hienon rytmillisesti. Tästä pienenä esimerkkinä seuraava kohta: ”Hidas ja varma käynti: muutaman tunnin kuluttua näkyy nenäverenvuodon soma kasvi. Keuhkotautisten panoraama syttyy.”

Ja vaikka Magneettikentät on nautittava ja upea surrealistinen kisällintyö, ei sekään pystynyt täydelliseen ilmaisuvapauteen, kielen kahleettomaan virtaan tarkoitusperistään huolimatta. Monissa kohdin teosta on havaittavissa johdonmukaisia rakenteita, viipyilevyyttä, toistuvia mielleyhtymiä.

Ylipäätään kirjoittaminen edellyttää tiettyjen muotojen toisteisuutta ja ymmärrystä. Eihän voida murtaa, jos ei ole mitä murtaa. Mutta ei sen väliä, tätä kirjaa pitääkin lukea ”steriilien nuoruuksien silmätulehdusten” läpi kuten Breton ja Soupalt tarkoittivat.


JUHANI BRANDER

André Breton & Philippe Soupalt: Magneettikentät. Suom. Timo Kaitaro & Janne Salo. Savukeidas 2013. 114 sivua.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.