Nuottiripulia ja
lempiplekuja

JP Ahonen & KP Alare: Perkeros. WSOY. 188 s.

Akseli on maailman karismaattisin rockbändin keulakuva. Kukaan muu vain ei tunnu näkevän sitä, vaan hermostuessaan änkyttävä laulaja-kitaristi tuppaa jäämään aina suulaampien jalkoihin. Onneksi on Perkeros, miehen oma yhtye, jonka sekalainen jäsenistö sekä ymmärtää että myötäilee parhaan mukaan Akselin oikkuja.

Bändin nestori Kervinen on kuin aikakoneesta treenikämpälle tipahtanut aito kuusikymmenlukulainen ikihippi filosofioineen ja Doors-muisteluineen. Karhu myhäilee rumpusetin takana porukan peruskalliona – kaveri on oikea otso, jonka murahdus hiljentää pandameikkiset satanistitkin. Porukan sydän on puolestaan Lilja, jonka taideopiskelusta sataa mannaa myös Akselin ponnistuksille.

Kilpailu vain on kovaa, ja paremmin pärjätäkseen Perkerokseen kiinnitetään oikea solisti. Vaikka Aydin viipaloi työkseen döneriä, äänivaroja piisaa kuin Akselin kultaisimmissa päiväunissa. Uuden laulajan kanssa hommat alkavat rullata aivan eri tavalla ja hetken tuntuu, että Perkeros astuu oikeasti askeleen eteenpäin takkuavalla urallaan.

Elämässä on kuitenkin paljon muutakin kuin täyttymättömät pakkomielteet eikä kukaan loista yksinään, oppii lopulta jopa Akseli.

Jussi-Pekka Ahonen (s. 1981) ja Kalle-Pekka Alare (s. 1981) ovat pakanneet sarjakuvaromaaniinsa kaiken oleellisen bändiharrastuksesta. Luomisvimma, egojen törmäykset, ystävien tuki ja ympäröivän maailman reaaliteetit nivoutuvat vahvaksi tarinaksi. Elämänmakua syventävät aidot Tampereen miljööt.

Ohessa avataan hersyvästi rockin synkimpiä ulottuvuuksia. Sotamaalauksin lavalle sonnustautuvat kilpailijat ovat lopulta kevyt vastus verrattuna hipstereihin, jotka paljastuvat paljon mainettaan pahemmiksi verenimijöiksi. Lisäksi musiikkihistorian hämäristä löytyy paitsi kiehtovia, myös pelottavia piirteitä.

Teoksen tyypit ovat hauskoja karikatyyrejä mutta sellaisinakin hyvin tutun oloisia – musiikkiympyröistä löytyy jokaiselle oma todellisuusvastineensa. Ahosen ja Alaren lämmin ja myötätuntoinen lähestymistapa tuo hahmot lähelle ristiriitaisine piirteineen. Myös kieli on uskottavaa bändin keskinäisistä piikittelystä arkisten tilanteiden ajatustenvaihtoon.

Perkeroksen graafinen ilme rokkaa ja räiskyy. Piirrosjälki on upea, ja sitä tukee tarinaan sopiva väriskaala. Kuvakokojen vaihtelu ja tekstin elävyys iskevät kerrontaan mukaansatempaavan rytmin. Kirjaa ei maltakaan päästää käsistään, kun sen on kerran aloittanut.

MATTI KOMULAINEN

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.