Kuinka krauki pyydetään

Lewis Carroll: Kraukijahti. Suom. Alice Martin. Kuvittanut Tove Jansson. WSOY 2013. 56 s.

Kraukijahti on mainio suomennosversio Lewis Carrollin 1876 ilmestyneestä nonsense-klassikosta, joka virittää lukijansakin ihanasti vinksalleen. Kääntäjä Alice Martin on tullut tunnetuksi sellaisista Carroll-käännöksistä kuin Alicen seikkailut Ihmemaassa ja Alice Peilintakamaassa. Tove Janssonin surumieleen vivahtava, hieno kuvitus tuo Kraukijahtiin kiintoisaa lisäpotkua.

Dynaamisena juonena on eläimistä koostuvan, itsensä Päällikön johtaman ryhmän saalistusretki, jonka kohteena on omituinen otus, krauki. Alusta lähtien homma on sattuman varassa: monenkarvainen miehistö lasketaan tukastaan mereen, rantautuminen tapahtuu vuoroveden matkassa ja krauen tunnusmerkit ovat vähintään harhaanjohtavia.

Jännitystä ja yllättäviä käänteitä riittää, sillä Puijumi ja Jukjuki vaanivat siellä jossain. Niiden ohella Kraukijahdissa on myös muuta selittymätöntä ahdistusta, niin kuin on myös Alicen (Liisan) seikkailuissa.

Menetelmien
runoutta

Nonsenselle tyypillisesti Kraukijahti tarjoaa tilaisuuden kohdata kielen kummallisiakin iloja, jotka koostuvat uudismuodosteista, normilogiikan ja tavanomaisen kieliopin horjutuksesta. Osa tätä leikkiä on runomitan käyttö. Nykynäkökulmasta sitä voi pitää tietyn menetelmän käyttönä kaunokirjallisessa teoksessa, mikä on yleistynyt nykylyriikassamme.

Carrollin – tai yhtä hyvin suomentaja Alice Martinin – teos antaa itseään koskevia lukuohjeita, kuten Päällikön puheessa kraukijahdin ongelmista: kraukeen eivät tavanomaiset keinot tepsi. On siis avauduttava mielikuvituksen kujeiluun, minkä kykenee.

Ilmaisun ja merkitysten venytys rakentaa pelikentän, josta nonsense kumpuaa. Esimerkiksi Kirsi Kunnaksen suositut Tiitiäis-runot edustavat kielen leikkiä ja lisäksi vihjaavat kannanottoihin, jotka koskevat maailmanmenoa. Kraukijahdin Päällikön sekopäinen toiminta- ja puhetapa tuovat mieleen monet pomoihmiset ja johtamisen haasteet.

Martin on päätynyt laskevaan runomittaan, trokeen ja daktyylin sekoitukseen. Alkukielisessä versiossa on puhuttuun englantiin paremmin sopivaa nousevaa mittaa, anapestia ja jambia. Martin on lisännyt rytmistä vaihtelua proosallisempaan, kerronnallisempaan suuntaan muun muassa säkeenylityksen voimin. Martinin Carrollia löyhempi suhde runomittaan on ajankohtainen käännösratkaisu, vaikka tiivis mitallisuus luo kyllä oman jäntevyytensä.

Mutta mikä ihme on krauki? Alkuteoksessa The Hunting of the Snark esiintyvä ’snark’ on yhdistelmä englannin sanoista, jotka tarkoittavat haita ja etanaa. ’Krauki’ salkuttaa – suomentajan osuvaa termiä lainatakseni – yhteen esimerkiksi hauen ja kravun tai vaikka kratin, vanhojen uskomusten mukaisen huutavan kummituksen.

Se, ettei krauki saa selitystään, on keskeistä nonsenselle. Krauenpyynti ei onnistu, eikä päämäärähakuinen tulkinta ole tärkeintä. Tärkeintä on lukemisen oudosti kutkuttava prosessi.

SIRU KAINULAINEN

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.