Kirja-arvostelut

Sukupolviromaani syvistä riveistä

Pertti Lassila: Ihmisten asiat. Teos. 167 s.

Tietokirjailija, Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden dosentti Pertti Lassila ottaa ensiaskeleitaan julkaisevana fiktion kirjoittajana. Ihmisten asiat -pienoisromaani lähestyy sodanjälkeisten suurten ikäluokkien arvomaailmaa ja sosiaalista todellisuutta keskiluokkaisen naisen kokemusten kautta.

Miehen kuolema kirvoittaa päähenkilön kertaamaan elämäänsä ja suhteitaan lähimpiinsä. Elämällä ei ole suurta kehystä ja päämäärää, vaan romaanissa ajelehditaan käännekohdasta toiseen. Romaanin henkilöille käy kuten tuhansille kaltaisilleen: turvallisuudentunne päihittää uteliaisuuden ja nuoruudessa myrskyävät ihanteet.

Toisaalta toimihenkilönaisen kiihkottoman elämäntarinan voi katsoa peilaavan yleisemminkin sukupolvensa käytännöllisyyttä ja järkevyyttä. Hippiliike ja opiskelijaliikehdintä olivat lopulta näkyvän, mutta pienehkön eliitin kuohuntaa.

Kuten Lassila kirjoittaa sivulla 76: ”saatoin ajatella, että näistä neljästä ihmisestä vähiten tuttu olen minä itse. Se nainen, joka istuu tässä ja juttelee muiden kanssa, se olen minä, mutta se en ole koko minä, vaan minussa on jotakin muutakin”.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Miehen poismenon ja lasten aikuistumisen jälkeen nainen kokee tarvetta tutustua tuohon vieraaksi jääneeseen ihmiseen.

Romaani on myös kirja suomalaisesta puhumattomuudesta, siitä kuinka edeltävät sukupolvet vievät asioita mukanaan hautaan, ja lähimmätkin salaavat asioita toisiltaan.

Romaanista aistii kirjailijan keskittyneen aiemmin ilmaisussaan asiatekstiin. Lassila nojaa romaaninsa alussa liiaksi eksaktiuteen, kielelliseen yksiselitteisyyteen.

Toisaalta taloudellisen lauseen voi katsoa nojaavan suomalaiseen realismin perinteeseen, joka on tyylikautena ollut Lassilan ammatillisen kiinnostuksen kohteena.

Teos on kaikessa lyhykäisyydessään onnistunut kuvaus ihmisistä, joiden kohtalot risteävät. Se on myös uskottava puheenvuoro ihmisten odotuksista toisiaan kohtaan, romanttisen rakkauden illuusioista ja avioelämän arkipäivästä.

Lassila kirjoittaa teemasta sortumatta kyynisyyteen. Hän ennemminkin näyttää kypsään ikään ehtineiden muotoaan muuttaneen kumppanuuden – kuinka toiseen voi rakastua uudelleen, ja tällä kerralla nimenomaan puolisoon itseensä, ei omaan kuvitelmaan.

Lukija tutustutetaan Ihmisten asioiden henkilöihin vähitellen. Protestanttisen pidättyväiset ihmiset pohtivat elämänsä suuria käännekohtia tavalla, joka on hyvin tunnistettava, ja siksi koskettava.

Romaanin ongelmallisin osa ovat kappaleet, joissa Lassila kirjoittaa naisen seksuaalisuudesta. Ehkä näihinkin kokemuksiin ajelehditaan vailla täyttä ymmärrystä, kykyä nauttia, mutta kuvaukset ensimmäisistä kokemuksista miehen kanssa ovat jotakuinkin yhtä herkkää ja aistillista luettavaa kuin karjalanpaistin resepti.

Myös hajanaiset näkökulmanvaihdokset ja kerronnalliset kokeilut syövät tehoa kaikkinensa mainiolta romaanilta, joka olisi seissyt tukevasti myös päähenkilön monologin varassa.