Ihanaa onnelaa hakemassa

Antti Tuuri: Alkemistit. Otava 2013. 382 s.

Maallista utopiaa on ihana ajatella. Utopian toteutuminen on osoittautunut mahdottomaksi, tai ainakaan ei ole tiedossa, että sellaista koskaan olisi saavutettu. Monien mielestä kyse on vain siitä, että usko sen löytymiseen ei ole ollut riittävä. Tästä myös alkemistit olivat vakuuttuneita, niin lähelle he olivat omasta mielestään päässeet.

Suomen kuuluisimmasta alkemistista August Nordenskiöldistä kertova Antti Tuurin uusin romaani on saanut alanimekseen Maallisen rakkauden. Tarinan kertojaksi valittu nuori Carl Bergklint matkustaa Nordenskiöldin perheen kanssa Uuteenkaupunkiin. Samaan aikaan August itse reissaa ympäri Ruotsin valtiota haaliakseen rahoja kultalaboratorion ylläpitämiseksi. Kullan valmistus vaatii tarkkaa huolenpitoa.

Maanmittaajaksi muutamia vuosia aiemmin valmistunut Bergklint kohtaa Uudessakaupungissa elämänsä rakkauden, mutta lähes yhtä tärkeää on kullan valmistamisen ennakkotoimet ja myöhemmin itse prosessi. Kummankin suhteen käy enemmän tai vähemmän onnettomasti. Välillä tuntuu siltä, että vastoinkäymiset vuotavat yli äyräiden.

Kuin Äitini suku

Alkemistit muistuttaa monin tavoin Tuurin tärkeää historiallista romaanisarjaa Äitini suku, erityisesti kertomuksia Eerikinpojista ja Wallenbergistä. Niitä yhdistää kerronnan yksityiskohtainen tarkkuus, utopian tavoittelu ja usko siihen, että ollaan oikealla tiellä, vaikka maallinen valta ja lähimmäiset kohtelevat heitä kaltoin. Lupaukset petetään tai uskonsotureiden kilvoittelu tehdään äärimmäisen hankalaksi.

Myös kullantekemisen hankaluudet ovat konkreettisia. Valikoidun teosofian ja mystiikan kytkeminen arkitodellisuuteen pakottavat lukijan epäilemään alkemistisankareiden lopullisia päämääriä. Kertoja Bergklint on eittämättä puhdasotsainen ja vilpitön, siitä lukija voi olla varma, mutta koko hankkeen isän, Suomen vuoriteollisuuden johtaja Nordenskiöldin kohdalla mielipide voi vaihtua.

Tuurin tyyli on tarkkaileva, eikä lopullisia vastauksia anneta. Alkemistit on ikään kuin viipale eräästä vaiheesta isonjaon melskeisessä valtakunnassa. Hyvin lähellä on ajatus siitä, että kirjailijan aivoituksissa piilee toisen ja kolmannenkin viipaleen tarjoaminen samojen henkilöiden myöhemmistä vaiheista.

Moniin aatoksiin

Kuten usein ennenkin, Tuuri tarjoaa romaanissaan myös humoristisia osuuksia, kuten tällä erää vuorikapteeni Nordenskiöldin perheen kuvauksissa. Pidän myös Antti Tuurin kerrontatavasta. Sen näennäinen lakonisuus vaatii hieman totuttelua, mutta jälkimaku on viipyilevä, kuulas ja haikeudessaankin lukijan mieltä syövertävä.

Alkemistit on myös historiallisilta osuuksiltaan ilmeisen perusteellinen, sillä totena pidettävät historiankirjoitukset eivät missään vaiheessa tunnu poikkeavan siitä kuvasta, minkä romaani lukijalleen tarjoaa. Kun lisäksi Alkemistit on sekä romanttinen teos että toisaalla eräänlaisen perhehelvetin kuvaus, teos antaa lukijalleen monta kosketuspintaa. Romaaniin voikin tarrautua monenlaisin miettein ja tuntemuksin.

ERKKI KANERVA

kirja-arvioon
kirja-arvioon