Entä jos?

Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous. WSOY 2013. 445 s.

Siiri Enoranta edustaa suomalaisen scifin ja fantasian kentässä ehdottomasti sitä mustinta ja ympäristötietoisinta siipeä, eikä Nokkosvallankumous poikkea linjasta.

Jo alussa on selvää, että maailma tuskin on pelastettavissa. Vain kolme vuotta teoksen tapahtumia aiemmin puhdas vesi on käytetty loppuun, ja se taas on merkinnyt sivistyneen yhteiskunnan romahdusta. Jäljelle ovat jääneet rauniot ja vahvemman oikeudet eli käytännössä silmitön väkivalta. Ylintä valtaa käyttelee Korotrato, kaupallisuuden ja riiston järjestäytynyt monopoli.

Dharan ja Vayu

Kertojan ääni vuorottelee kahden nuoren välillä, joista Dharan on kaikkien tuntema sankari ja Vayu mitättömäksi kiusattu uhri. Tarinan edetessä tosin selviää, että molempien suonissa virtaa jumalaisena pidettyjen kiviveristen perintö, mutta vain toinen uskoo itseensä ja tehtäväänsä ihmiskunnan pelastajana – ainakin hetkittäin. Tämä asetelma käännetään tosin matkan varrella hienosti ylösalaisin.

Nokkosvallankumous pohtii ympäristökysymysten lisäksi valtaa ja yllättäen aika paljon ja hyvin rakkautta vallankäytön välineenä. Se taas ei yllätä, että ihmiset eivät voisi kovempaa tuomiota saada toiminnastaan: likipitäen kaikki, mihin ihmiset menevät mukaan, tuhoutuu varmasti. Jos ei muuten, niin tyhmyyteen , itsekkyyteen tai juonitteluun.

Matkalla paratiisiin

Toivottomuuden rinnalle Enoranta tuo vaihtoehtoisen todellisuuden, johon muilla kuin kiviverisillä ei ole pääsyä. Siellä kivikansa on osannut aina elää limittäin luonnon kanssa eikä sen kustannuksella.

Kertojaäänien sukupuolet jätetään aika pitkään epäselviksi ilmeisen tarkoituksellisesti, sillä Enoranta on aiemminkin haastanut pohtimaan, miten ja kuka oikein saa rakastaa. Ratkaisu toimiikin hyvin.

Helppo pako todellisuudesta huumeiden avulla taas ei saa hyväksyntää eikä vallankumoukseen ryhtymisestä tehdä liian yksinkertaista.

Nokkosvallankumous on kokonaisuutena hyytävä dystopia, jopa turhankin toivoton minun makuuni. Päähenkilöt ja heille tärkeät ihmiset lyödään rikki ja kootaan taas sirpaleista kasaan turhan monta kertaa, varsinkin kaikkein rakkaimpien toimesta.

MARI VIERTOLA