Siltalan laaja materiaalilaari pysyy kasassa sittenkin

Nuoret kansien välissä

Juha Siltala: Nuoriso – mainettaan parempi? Nykynuorten sopeutumisratkaisut historiassa. WSOY 2013. 543 s.

Helsingin yliopiston historian professori Juha Siltala on 1980-luvun puolivälistä alkaen julkaissut tasaisen rauhalliseen tahtiin teoksia, joiden tehtävänä on muun muassa historiallisen näkökulman kautta auttaa lukijoita ymmärtämään suomalaista yhteiskuntaa sellaisena, kuin se tänä päivänä meille näyttäytyy.

Työelämätutkimuksen jälkeen synkistelijäksi leimautunut Siltala halusi omien sanojensa mukaan käsitellä positiivisempaa aihetta, ja siinä syy teoksen Nuoriso – mainettaan parempi? synnylle. Nyt Siltalan tarkastelun kohteeksi pääsee siis nuoriso, etupäässä suomalainen, vaikka Yhdysvaltojen ja Euroopan puolellakin vieraillaan. Tekijä itse puhuu auliisti sekundaaritutkimuksesta, sillä kyse on muiden tutkimusten, keskustelupalstojen kommenttien ja haastattelujen tulkinnoista ja yhteenvedoista, asioiden yhdistelystä ja pohdinnoista, eikä oman tutkimusaineiston tarkastelusta.

Tämä tuntuu mainiolta valinnalta, varsinkin kun aineisto osoittautuu hyvin laajaksi niin sisällöiltään kuin tieteenaloiltaan: mukaan mahtuu materiaalia aivopuoliskojen toiminnasta ja kognitiivisista taidoista talous- ja yhteiskuntahistoriallisiin tutkimuksiin ja varhaishoivan merkitykseen.

Lukeminen
kannattaa aina

Kielen ja kirjallisuuden ammattilaisena minulle helpoiten lähestyttävät luvut käsittelivät nuorten suhdetta kaikenlaiseen fiktioon sekä koulumaailmaa. Siltala selostaa vähän turhan perusteellisesti tuttujen sarjojen juonia, mutta perehtyy erityisen ansiokkaasti japanilaiseen fantasiaan ja esittää viimeinkin täysin järkeenkäyvän selityksen niin koulukiusaamiseen kuin suomalaisten luetun ymmärtämisen romahdukseen PISA-tutkimuksessa, vaikka aluksi tuntuu lähtevän liikkeelle kovin kaukaa.

Netin haarukkapalat ja jatkuva ärsykepommitus estävät nimittäin aivojen kognitiivisia rakenteita vakiintumasta, ja koska tieto ei ole varastoituvaa dataa vaan muuttuu arvokkaaksi vasta työstettynä ja suhteutettuna omaan kuvaan maailmasta, ymmärrystä ei saavuteta. Juuri tämän vuoksi satujen lukeminen lapsille on erityisen tärkeää, Siltala korostaa.

Ei paluuta
entiseen

Niille, jotka tyytyvät yhteenvetoon Siltalan ajatelmista eivätkä halua niinkään perehtyä taustatutkimuksiin, viimeinen luku tarjoaa mainiosti tiivistetyn esityksen nuorison tilasta sekä aikuisille suunnatun viestin: entiseen ei ole paluuta. Kaikeksi onneksi siihen ei ole tarvettakaan, sillä Siltala näkee kuvan nuorisosta melko valoisana.

Raflaavimpienkin lööppien takaa paljastuu toki synkkää todellisuutta, mutta kyse on ääri-ilmiöistä eikä yleisestä suuntauksesta. Tämä selittyy taas sillä, että kahden laman lapsia on kohdeltu jo varhaislapsuudesta persoonina, mistä kiitos lankeaa vanhemmille – jos heillä on ollut aikaa lapsilleen. Terve narsismi tuo empatiakykyä ja realistisen minäkuvan eikä johda kiusaamiseen oman edun pönkittämiseksi. Verkkomaailmakin on usein vain hyväksi.

Huoli erityisesti pojista on silti todellinen, sillä syrjäytymisen syyt eivät ole poistuneet: työmarkkinat ajavat alas keskiluokkaa, ja jos oma asema on uhattuna, ei empatiaa liikene muille. Uhka taas koventaa miesihannetta entisestään.

Mietittävää
kaikille

Nuoriso – mainettaan parempi? antaa paljon mietittävää niin vanhemmille kuin muillekin kasvattajille – puhumattakaan työelämän edustajista, jotka saavat Siltalalta eniten huutia. Eikä ainakaan minulla ole syytä epäillä Siltalan päätelmiä.

Kyllä median ajankohtaistarjonnan äärellä muistaa nyt paremmin, että meidän aikuisten ja X-sukupolven edustajien pitäisi taata hyvä elämä myös perässä tulevalle jälkikasvulle, Y- ja Z-sukupolville.

MARI VIERTOLA

Nuoret vauhdissa toissavuoden DBTL-tapahtumassa.
Nuoret vauhdissa toissavuoden DBTL-tapahtumassa.