TS Kirja

Runoa kielen roinasta

Kirja-arvio
Kirja-arvio

Hannu Helin: Kaikki kaikessa. Poesia. 92 s.

Kieli elää, joten miksei runous seuraisi sen luonnollista tanssia. Suomen oloissa todella omaehtoisen uran tehneen Hannu Helinin teoksissa ’bamlataan’ ja pölötetään kielen koko kirjolla.

Helsingin vaihtoehto-pioneerin runot tempoutuvat herkästä ja henkilökohtaisesta ilmaisusta tiede-, mainos-, ja uutispuheen totisuuteen. Rivien urbaani syke ja kulutusyhteiskunnan kuvasto on saanut jäljittelijöitä uusimman runon kokeilijoista kotimaiseen Poetry Jamiin.

1970-luvun lopulta alkaen teoksensa itse kustantanut, joskin lyhyen koukkauksen Weilin+Göösin leipiin tehnyt, runoilija on hänkin löytänyt uutukaisellaan Poesian suojiin.

Kielen
kierrätystaidetta

Helin kierrättää jokapäiväistä kieltä. Katujen kieli nostettiin Suomessa runokirjojen sivuille 1960-luvun tienraivaajien toimesta. Kertakäyttöisyys ja hetkellisyys omaksuttiin teemoiksi myös sanataiteessa.

Tässä ajassa meitä ympäröivä kieli on tietenkin joukkotiedotusvälineiden, mainosten ja keskustelupalstojen kieltä. Tähän kytkeytyy suuri murros runouden kielessä, joka suurelle runoja lukevalle yleisölle on edelleen käsittämätön: tämäntyyppinen runous tutkii sitä kieltä, jota ihmiset käyttävät, jonka kautta he määrittävät itseään.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Miksi tyytyä rajattuun työkalupakkiin, kun kieli eläessään ja muuttuessaan tarjoaa runoilijalle alati uutta materiaalia. Yhtenäiskulttuurin murruttua alati uutta rönsyäväksi moneudeksi on kaikilla omat ’skenensä’, joiden yhteisöllisyys lujittuu yhteisen kielen ja sanaston kautta.

Helin on ollut itsekin yksi niistä tienraivaajista, joka on nostanut pisoaarit ja paputölkit runouden galleriatilaan, haastamaan modernistisen tyylikkäitä taide-esineitä.

Molemmille, ja näiden kahden suuren linjan lukuisille risteämille, on tilansa ja paikkansa, ja runouden seuraajan ja lukijan tulisikin olla kiitollinen ja iloinen suomalaisen nykyrunon moni-ilmeisyydestä. Kuka tahtoisikaan koko valtakunnan tunnustavan yhtä virallista runousoppia.

Häiriöitä
yhteydessä

Helinin uutukaisen tarkoituksena ei ole viestittää, että kaikki muutos olisi kehitystä. Runojen ironia kielen köyhtymistä ja kulttuurin markkinavetoisuutta kohtaan on pisteliästä ja armotonta. Helinin teos ei ole suoran poliittinen, mutta etenkin viimeisten osastojen runot asettavat nykyisen kulttuurisen matalalennon ja markkinatalouden kielen levittäytymisen kaikille elämänalueille naurunalaiseksi.

Runoilija ei heittäydy kuvain-raastajaksi muuten kuin runokielen kannalta. Kaikkiruokaisen kielen, yhteydestään eksyneiden sanontojen takaa kuultaa yhtenä suurena teemana ihmistä odottava, keskustelun päättävä suuri hiljaisuus, kuolema. Hetkellisen kulttuurin pintavaahdon alta nousee paikoin suuria ihmiselle olennaisia kysymyksiä.

Uutukaisen moninaisen kielen takaa piirtyy kuva edelleen elämään opettelevasta ihmisestä, joka yrittää kielen keinoin ilmaista itseään toisille lajitovereilleen, milloin ongelmitta kommunikoiden, milloin koomisesti epäonnistuen.